Hyppää pääsisältöön

Läntinen harhakuva estää näkemästä maahanmuuttajien kielivarantoa

Julkaistu 29.10.2020
Tampereen yliopisto
Maija Yli-Jokipii/ Kuva: Heikki Laurinolli
– Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, joiden ensimmäinen kieli on joku muu kuin suomi, mutta näitä kieliä ei nähdä osana suomalaisten kielivarantoa, sanoo Maija Yli-Jokipii, joka tekee väitöskirjaa oman äidinkielen opettajien työstä.
Käsitys suomalaisten kielivarannon kapeutumisesta on harhakuva, joka perustuu vain suurten länsimaisten kielten arvostukseen.

Kasvatustieteen yliopisto-opettaja Maija Yli-Jokipii sanoo, että Suomen kielivaranto ei ole koskaan ollut niin laaja kuin nyt. Väärinkäsitys johtuu siitä, että maahanmuuttajien äidinkieliä ei haluta nähdä osana kansallista kielivarantoa.

Suomessa asuu yi 10 000 ihmistä, jotka puhuvat sujuvaa arabiaa. Heidän kielitaitoaan ei osata hyödyntää eikä suuri osa heistä osaa kirjoittaa äidinkieltään, koska he eivät saa siihen riittävästi opetusta ja koulutusta.

– Me murehdimme sitä, miksi suomalaislapset eivät opi muita kieliä kuin englantia. Oppivathan ne, mutta kun suomalaisina lapsina ei nähdä niitä, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi. Voisi lähteä siitä, kuka on se suomalainen, jonka kielitaidosta me puhumme, Yli-Jokipii sanoo.

Maija Yli-Jokipii työskentelee Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa ja tekee väitöskirjaa oman äidinkielen opettajien työstä.

Miksi luetaan vain englantia?

Suomalaiset lukiolaiset opiskelevat yhä harvemmin muita vieraita kieliä kuin englantia. Vuoden 2005 ylioppilaskirjoituksissa yli 18 000 abiturienttia kirjoitti lyhyen toisen vieraan kielen, mutta vuonna 2019 sen teki enää vain 3 900 abiturienttia.

Eikä tällainen kehitys huolestuta tutkijaa?

– Tuo on yksi näkökulma asiaan mutta toinen näkökulma on se, että meillä on yhä enemmän ihmisiä, joiden ensimmäinen kieli on joku muu kuin suomi. Mutta niin kauan kun niitä kieliä ei oteta huomioon eikä nähdä osana suomalaisten kielivarantoa, niin kauan meidän on helppo sanoa, että kielivaranto kapenee, jos kaikki opiskelevat vai englantia, Maija Yli-Jokipii sanoo.

Keskusteluun kielivarannon kapeutumisesta liittyy monta asiaa.

– Siihen ohjaa se, että tällä hetkellä esimerkiksi jatkokoulutukseen haettaessa arvostetaan lähinnä matemaattis-luonnontieteellisiä aineita. Siihen vaikuttaa meidän mediaympäristömme ja siihen vaikuttaa tämän hetken yhteiskunnallinen eetos.

Vallalla on Yli-Jokipiin mukaan tehokkuusajattelu, jossa kielet eivät näyttäydy kovin dynaamisina.

– Me näemme kielitaidon vain koulussa opetettuna kielitaitona ja merkityksellisinä me näemme vain ja ainoastaan suurten länsimaisten kielten taidon.

Maailman paras peruskoulu ei tue maahanmuuttajalapsia

Monikieliset oppilaat nähdään helposti ongelmana. Haasteet liittyvät Maija-Yli-Jokipiin mukaan usein siihen, että suomi toisena kielenä -opetuksessa on rakenteellisia ongelmia eikä oppilaiden omia äidinkieliä välttämättä tueta.

Huolestuttavaa on esimerkiksi se, että Pisa-tulosten perusteella monikieliset maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat peruskoulun päättövaiheessa vuodesta kahteen jäljessä ns. kantaväestön oppilaita. Tämä on ilmiö, jota Yli-Jokipii haluaisi tutkia ja selvittää.

– Tämä on se iso kysymys, mitä kaikkea siellä takana on, Yli-Jokipii huudahtaa.

Lapsi tai nuori oppii sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tarvittavan puhekielen yleensä vuodessa tai kahdessa. Syvempään opiskeluun ja oppimiseen tarvittavan ns. akateemisen kielitaidon oppiminen vie tutkimusten mukaan 5–7 vuotta, eikä se onnistu ilman riittävää tukea.

– Mistä syystä tämä maailman paras peruskoulu ei viidessä tai seitsemässä vuodessa pysty tukemaan maahanmuuttajataustaisten lasten koulukielen taitoa sellaiselle tasolle, että he pystyisivät saavuttamaan samat tulokset kuin kantaväestön puhtaasti suomenkieliset oppilaat?

Äidinkielen heikkous hankaloittaa oppimista

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden muita heikompaan menestykseen ei ole valmiita vastauksia. Maija Yli-Jokipiillä on kuitenkin ajatuksia siitä, mistä asia voi johtua ja mitä sille pitäisi tehdä.

Kun kotikieli on eri kuin ympäristön kieli, ei lapsen äidinkielen taito näytä kehittyvän samaan tahtiin kuin puhtaasti yksikielisessä ympäristössä kasvavien lasten. Kouluun mentäessä on kaksikielisten lasten oman kielen taito heikompi kuin yksikielisessä ympäristössä eläneillä.

– Minua kiinnostaa se, voiko heikko oman äidinkielen taito hankaloittaa toisen kielen eli suomen oppimista ja kaikkea muutakin oppimista.

Viimeistään neljännellä tai viidennellä luokalla peruskoulun oppisisällöt muuttuvat abstraktimmiksi ja oppimisesta tulee yhä enemmän kielenvaraista. Oppilaan pitää siinä vaiheessa hallita jo aika vaativaa abstraktin tason kieltä.

Yli-Jokipiitä kiinnostaa kysymys siitä, eikö oppilaan mikään kieli ole siinä vaiheessa kehittynyt sellaiseksi, että sieltä löytyisivät ajattelun vaatimat työkalut.

Rakenteellista rasismia

Monikieliset oppilaat joutuvat kohtaamaan Maija-Yli-Jokipiin mukaan rakenteellista rasismia, joka ei tarkoita tavallisten ihmisten rasistisuutta vaan sitä, että järjestelmä ei anna kaikille samoja mahdollisuuksia.

– Oman äidinkielen opiskeluun panostetaan hyvin vaihtelevasti. Sitä on toki tarjolla ja se on kansainvälisesti poikkeuksellista. Se on pohjoismainen juttu, että myös monikieliset oppilaat voivat opiskella koulussa omaa äidinkieltään.

Suomen kouluissa voi saada äidinkielen opetusta jopa 58 kielessä. Paras tilanne on Yli-Jokipiin mukaan Espoossa, jossa voi opiskella vähän yli 50 kieltä.

Muiden kielten kuin suomen, ruotsin, saamen ja romanikielen opetus vaihtelee kunnittain ja kaupungeittain. Näitä muita kieliä opiskellaan erillisrahoituksella täydentävinä oppiaineina. Erillisrahoitus tarkoittaa sitä, että kuntien ei ole pakko järjestää opetusta lainkaan.

– On isojakin kaupunkeja, jotka eivät järjestä erillisrahoitettua opetusta, koska kunnilla ei ole järjestämispakkoa eikä oppilailla ole osallistumispakkoa. Oppilaat saavat siitä erillisen todistuksen, mutta se ei ole osa peruskoulun tai lukion todistusta.

Maahanmuuttajataustaisten lasten oman äidinkielen opetus roikkuu puolittain peruskoulun ulkopuolella. Lisävaikeuksia tulee opetusryhmien heterogeenisyydestä. Samoissa opetusryhmissä voi olla oppilaita esikouluikäisistä yläkouluikäisiin.

– Oppilaat eivät ole pelkästään ikätasonsa vaan myös taitotasonsa perusteella valtavan heterogeeninen porukka. Ei mitään muuta oppiainetta opeteta tällä tavalla. Oppimateriaaleja ei ole saatavilla kuin ihan muutamiin kieliin siten, että ne olisivat suomalaisten standardien mukaisia. Opettajat joutuvat itse tekemään valtavan paljon oppimateriaalia, Yli-Jokipii kertoo.

Opettajien kelpoisuusehdot puuttuvat maahanmuuttajakielistä

Maahanmuuttajakielten opettajilta puuttuvat usein kelpoisuusehdot kokonaan. Näihin kieliin sovelletaan usein vieraan kielen opettajan kelpoisuusehtoja.

– Se tarkoittaa sitä, että on paljon kieliä, joissa opettaja ei voi saavuttaa pätevyyttä Suomessa lainkaan, Maija Yli-Jokipii sanoo.

Suomessa voi saada pätevyyden 11 maahanmuuttajakielen opettamiseen. Suurista maahanmuuttajakielistä kelpoisuuden ulkopuolelle jäävät esimerkiksi somali, kurdi, vietnam ja albania.

– Vain suuriin eurooppalaisiin kieliin voi saada kelpoisuuden helposti kuten portugalin kieleen, vaikka Suomessa on portugalinkielisiä reippaasti vähemmän kuin vaikka kurdinkielisiä.

Koska opettajat eivät voi kelpoistua, he eivät voi saada vakituisia töitä. Opettajien vaihtuvuus on suuri, ja etenkin pätevimmät opettajat lähtevät helposti muualle.

Ongelma korjaantuisi, jos opetus- ja kulttuuriministeriö määrittelisi ensin opettajien kelpoisuusehdot. Sen jälkeen yliopistot ryhtyisivät järjestämään kelpoisuuskoulutusta. Tampereen ja Helsingin yliopistoissa sitä on yritettykin, mutta kelpoisuusehtojen puuttumisen vuoksi se ei ole onnistunut.

Yksikielisyydestä monikielisyyteen

Suomalaista keskustelua kielivarannosta ja englannin ylivallasta leimaa yksikielisyyden harha. Perinteisesti uskotaan, että jokaisella ihmisellä on vain yksi äidinkieli, vaikka monet syntyvät ja elävät monikielisessä ympäristössä.

Suomessa on työn alla selvitys siitä, että väestörekisterijärjestelmään saisi merkitä useamman kuin yhden kielen. Maija Yli-Jokipii pitää tätä hyvänä lähtökohtana.

Äidinkieltä ilmoittaessaan monet pelkäävät Yli-Jokipiin mukana rakenteellista syrjintää, joka liittyy kielen statukseen. Ranskan- tai englanninkielisessä Afrikassa monet asukkaat ilmoittavat valtakielen äidinkielekseen, vaikka he eivät sitä osaisikaan.

Koulutuksen kannalta monikielisyys tarkoittaisi sitä, että oppilaat ohjautuisivat nykyistä paremmin oikeanlaiseen suomen kielen opetukseen.

– Monikielisyys voisi nostaa muiden kuin suomen ja ruotsin asemaa, erityisesti Suomen omien vähemmistökielten asemaa.

Kuva ja teksti: Heikki Laurinolli