Hyppää pääsisältöön

Lääketieteen ja terveysteknologian uudet tutkimuskeskukset tekevät poikkitieteellistä ja vaikuttavaa työtä

Julkaistu 16.2.2021
Tampereen yliopisto
viitekuvassa suojavarusteissa oleva mies katsoo mikroskooppiin
Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta on valinnut uudet tutkimuskeskuksensa. Viidessä keskuksessa tutkitaan keliakiaa, sydän- ja verisuonitauteja, eturauhassyöpää, lasten, nuorten ja äitien terveyttä sekä kehitetään biologiaa ja tekniikkaa yhdistäviä ratkaisuja uusiksi hoitomuodoiksi.

- Tutkimuskeskusstatuksen saaneet ovat kaikki tieteellisesti kunnianhimoisia, kansainvälisesti korkeatasoisia ja yhteiskunnallisesti vaikuttavia. Ne pohjautuvat pitkäjänteiselle poikkitieteelliselle yhteistyölle, kertoo tutkimusvaradekaani Pasi Kallio.

Keliakiatutkimuskeskus - Celiac Disease Research Center, CeliRes

Keliakiatutkimuskeskuksen tavoitteena on edistää keliakian huippututkimusta innovatiivisen, translationaalisen ja monitieteisen tutkimuksen avulla sekä edistää kliinisen hoidon laatua potilaiden diagnosointi ja hoito mukaan lukien. Keskuksen visiona on, että huippututkimus mahdollistaa tulevaisuuden keliakiadiagnostiikan kehittämisen nopeammaksi, helpommaksi ja luotettavammaksi. Koska keliakia on autoimmuunisairaus, yksityiskohtainen tieto keliakian synnystä ja kehittymisestä voi auttaa muidenkin autoimmuunisairauksien parempaan ymmärtämiseen.
Keskusta johtavat professori Katri Kaukinen, katri.kaukinen [at] tuni.fi
ja apulaisprofessori Katri Lindfors, katri.lindfors [at] tuni.fi
https://research.tuni.fi/celires/

Sydän- ja verisuonitautien tutkimuskeskus - Finnish Cardiovascular Research Center, FCRC

Sydän- ja verisuonitautien tutkimuskeskus yhdistää erilaisia tutkijoita perustutkimuksesta kliinisiin tutkijoihin. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, mitkä tekijät johtavat sydän- ja verisuonitautien ennenaikaiseen kehittymiseen. Tutkimuskohteet ulottuvat perinnöllisestä alttiudesta diagnostisiin keinoihin, joilla sydän- ja verisuonitaudit ja niiden komplikaatiot voidaan havaita varhaisessa vaiheessa, kuten biomarkkereihin, sydänfilmeihin tai kuvantamisteknologioihin.
Keskusta johtaa tutkimusjohtaja Reijo Laaksonen, reijo.laaksonen [at] tuni.fi
https://research.tuni.fi/fcrct/

Eturauhassyövän tutkimuskeskus – Prostate Cancer Research Center, PCRC

Eturauhassyövän tutkimuskeskuksen pitkän ajan tavoite on poistaa eturauhassyöpäkuolleisuus. Tähän pyritään kehittämällä uusia menetelmiä sairauden diagnostiikkaan, taudinkulun ennakoimiseen, hoitoon ja seulontaan. Tutkimus tuo tietoa taudin syistä ja mekanismeista, erityisesti niistä biologisista prosesseista, jotka liittyvät taudin leviämiseen. Tämän tiedon pohjalta tutkimuskeskus pyrkii kehittämään hoitotoimenpiteitä, joita voidaan soveltaa sekä väestön että potilaan tasolla, sekä arvioimaan näiden toimenpiteiden tehokkuutta.
Keskusta johtaa professori Anssi Auvinen, anssi.auvinen [at] tuni.fi
Varajohtaja on professori Steve Bova, steve.bova [at] tuni.fi
https://research.tuni.fi/pcrc/

Tampereen lasten, nuorten ja äitien terveyden tutkimuskeskus - Tampere Center for Child, Adolescent, and Maternal Health, TamCam

Keskuksen lähtökohtana on raskaana olevien äitien, sikiön, lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi koko elämänkaaren ajan. Asiantuntijoina on lastentautien, lasten ja nuorten psykiatrian, perinatologian, virologian, kliinisen genetiikan, epidemiologian, terveyden edistämisen, globaalin terveyden ja laskennallisen tieteen tutkijoita. Heidän työnsä avulla keskus selvittää sairauksien aiheuttamia elinmuutoksia, muuttaa tutkimustulokset kliinisiksi kokeiksi ja käytännöksi, selvittää sairauksien epidemiologiaa ja mahdollisuuksia tautien ehkäisyyn ja hoitoon. Tavoitteena on jakaa tietoa tutkimustuloksista ja vaikuttaa päätöksentekoon kansallisesti ja kansainvälisesti.
Keskusta johtaa professori Per Ashorn, per.ashorn [at] tuni.fi
Varajohtaja on professori Hannele Laivuori, hannele.laivuori [at] tuni.fi

Tampereen yliopiston kudosteknologian tutkimuskeskus - Science Mimicking Life Research Center

Tutkimuskeskuksen kliinisenä tavoitteena on kehittää uusia yksilöllisen hoidon teknologioita esimerkiksi uusien lääkkeiden kehittämiseen, kantasolupohjaisiin hoitoihin, kudosteknologian avulla tuotettuihin ihmisen varaosiin ja lääketieteellisiin implantteihin. Kudosmallintamisen tavoitteena on teknologioita ja kantasoluista tuotettuja soluja yhdistämällä kehittää ihmisen elimistöä jäljitteleviä seuraavan sukupolven in vitro -malleja. Teknisinä tavoitteina on kehittää materiaaleja, metodeja, välineitä, tekniikoita ja laskennallisia malleja, joiden avulla voidaan selvittää valitut biologiset ja kliiniset ongelmat.  
Keskusta johtavat dosentti Susanna Narkilahti, susanna.narkilahti [at] tuni.fi
ja professori Minna Kellomäki, minna.kellomaki [at] tuni.fi

Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 16.2.2021

Kuva: Jonne Renvall