Hyppää pääsisältöön

Kuntatekniikan yhdistys palkitsi ProDigial-tutkimusohjelman

Julkaistu 8.6.2022
Tampereen yliopisto
Viitteelistä kuvituskuvaa digitalisaatiosta.
Tampereen yliopiston tutkimuskeskus Terran TerraDigi-tutkimusryhmän vetämä, mittava kansallinen ProDigial-tutkimusohjelma palkittiin Kuntatekniikan kehityshankkeiden saavutus -tunnustuksella. Suomen kuntatekniikan saavutukset valitsee lehdistöraati ja palkinnolla halutaan tuoda esiin alan tuoda esille valtakunnallista kehittämistä ja osaamista.

Kuntatekniikan yhdistys palkitsee Kuntatekniikan kehityshankkeiden saavutus -tunnustuksella vuosittain merkittäviä rakennus- ja kehityshankkeita, joilla on laajaa kansallista vaikuttavuutta.

Tänä vuonna voittajaksi valittiin ProDigial -tutkimusohjelma, jossa kehitetään tuottavuutta parantavia keinoja ja toimintamalleja, edistetään digitalisaation hyödyntämistä infran koko elinkaarella sekä laaditaan niistä kokonaiskuva. Tutkimuksessa keskeisenä osana ovat konkreettiset infrahankkeet, joissa uusia keinoja ja toimintamalleja testataan.

Palkintolautakunnan mukaan tässä on nyt kyse oikeasta kuntatekniikan digiloikasta, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

– Digiloikasta on puhuttu siitä lähtien, kun transistorit alkoivat korvautua mikropiireillä. Eli kauan. ProDigialin myötä on aidosti mahdollisuus seuraavaan digiloikkaan, koska mukana on koko kenttä: Väylävirasto, kaupungit, yritykset ja tutkimuslaitos. Tahtotila on hyvä kaikilla yhteistyötahoilla, Industry Professor Kalle Vaismaa sanoo. 

Prodigial-hanke palkittiin Porissa, kuva palkintojenjaosta.
ProDigial-tutkimusohjelma palkittiin Kuntatekniikan kehityshankkeiden saavutus -tunnustuksella Porissa 8.6.2022. Palkinnon kävivät vastaanottamassa tutkimusohjelman johtaja, Industry Professor Kalle Vaismaa sekä ohjelman koordinaattori, väitöskirjatutkija Maiju Örmä.

ProDigial on kolmivuotinen tutkimusohjelma (2020–2023), jossa on mukana Väylävirasto, kymmenen suomalaista kaupunkia ja 20 infra-alan keskeisintä yritystä. Tavoitteena on edistää infra-alan tuottavuutta digitalisaatiota hyödyntämällä. Tutkimusohjelmassa toteutetaan 12 konkreettista ja mielenkiintoista pilottia Suomen eri kaupungeissa.

– Moni henkilö kaupungeista ja yrityksistä on todennut, että ProDigial on paras hanke, jossa he ovat työurallaan olleet mukana, Vaismaa kertoo.

ProDigialissa on mukana yli 15 henkilöä Tampereen yliopiston kahden eri tiedekunnan viidestä eri yksiköstä. Tutkimusohjelma koordinaattori on Tutkimuskeskus Terran TerraDigi-tutkimusryhmä rakennetun ympäristön tiedekunnasta. Palkinnon kävivät vastaanottamassa tutkimusohjelman johtaja, Industry Professor Kalle Vaismaa sekä ohjelman koordinaattori, väitöskirjatutkija Maiju Örmä Tampereen yliopiston tutkimuskeskus Terrasta.