Hyppää pääsisältöön

Koronapandemia, työ ja yhteiskunta -kirjan julkaisutilaisuus

Tampereen yliopisto
SijaintiKanslerinrinne 1, 33014 Tampere
Pinni A1200 Paavo Koli -auditorio
Ajankohta22.3.2023 13.00–15.00
Ilmoittautumisaika päättyy 15.3.2023,21.59
Koronapandemia, työ ja yhteiskunta -kirjan julkaisutilaisuuden mainoskuva
Koronapandemia yllätti Suomen. Mikä Suomessa muuttui ja mikä muutoksissa oli pysyvää?

Koronapandemia, työ ja yhteiskunta – Muuttuiko Suomi? -teoksessa asiantuntijat arvioivat monipuolisesti korona-ajan vaikutuksia työelämään. Työelämän ohella kirjoittajat analysoivat terveyskäyttäytymisen, vapaa-ajan ja perhearjen muutoksia, opiskelijoita unohtamatta. Teos sisältää runsaasti uutta yhteiskuntatieteellistä ja psykologista tutkimustietoa pandemian sosiaalisista ja inhimillisistä vaikutuksista sekä käytännön suosituksia pandemian jälkeiseen aikaan sopeutumiseen.

 

Työelämän tutkimuskeskus järjestää Anne Mäkikankaan ja Pasi Pyöriän toimittaman kirjan julkaisutilaisuuden keskiviikkona 22.3. klo 15-17 Tampereen yliopiston keskustakampuksella Pinni A1200 Paavo Koli -auditoriossa. Julkaisutilaisuudessa esiintyy historioitsija professori Juha Siltala, jonka lisäksi kuulemme puheenvuoroja myös kirjan kirjoittajilta.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Tilaisuuteen ilmoittautuminen 15.3.2023 mennessä. Ilmoittaudu tästä! 

 

Lisätietoa kirjasta ja sen ennakkotilauksen löydät täältä. 

Järjestäjä

Työelämän tutkimuskeskus

Lisätietoja

Anne Mäkikangas, anne.makikangas@tuni.fi, p. 0504377137