Hyppää pääsisältöön

Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset

Tampereen yliopisto
18.6.2021 6.00–8.00
Ilmoittautumisaika päättyy 16.6.2021,20.59
Ihmisiä kävelemässä suojatiellä
Sarjan aloituswebinaari, jonka THL järjestää yhdessä muiden tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa

Koronavirusepidemia ja sen torjuntatoimet vaikuttavat väestöön ja yhteiskuntaan monin tavoin sekä välittömästi että viiveellä. Useissa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa on käynnissä tutkimuksia epidemian yhteiskunnallisista vaikutuksista ja keinoista, joilla haittoja voitaisiin minimoida.

 

THL järjestää yhdessä muiden tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa webinaarisarjan, joka kokoaa yhteen eri tutkimusten tuloksia koronavirusepidemian yhteiskunnallisista vaikutuksista. Webinaarisarjan kohderyhmänä ovat päättäjät ja eri alojen tutkijat.

 

Sarjan ensimmäinen webinaari pidetään perjantaina 18.6. klo 9–11 ja sen aiheena on Arjen resilienssi: elinolot ja elintavat.

 

Ensimmäisessä webinaarissa käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa:

  • Koronavirus sisäilmassa
  • Koronavirukselta suojautuminen ja siihen suhtautuminen
  • Kulttuuri ja yhteisöllisyys epidemian aikana
  • Epidemian vaikutukset liikuntatottumuksiin
  • Luonnon merkitys ihmiselle epidemian aikana

 

Ilmoittaudu webinaariin 16.6. mennessä. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla 17.6. Webinaari on maksuton. Tervetuloa!

 

Webinaareja järjestetään tämän vuoden aikana yhteensä seitsemän ja ne käsittelevät koronavirusepidemian yhteiskunnallisia vaikutuksia eri näkökulmista. Loppuvuoden teemoja ovat:

  • Talous, työllisyys ja toimeentulo
  • Eriarvoisuus ja heikoimmassa asemassa olevat
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut ja -etuudet
  • Työolot ja työturvallisuus
  • Mielenterveys
  • Koulutus ja nuorten hyvinvointi

 

Tampereen yliopiston yhteyshenkilö:

Mika Saarinen

Tutkimusrahoituksen asiantuntija, Tutkimuspalvelut

puh. 050 417 6935

 

Lisätietoja webinaarien aiheista:

Seppo Koskinen

tutkimusohjelmajohtaja, THL

puh. 029 524 8762

 

Jaana Halonen

tutkimusohjelmajohtaja,THL

puh. 029 524 6100

 

Tuukka Tammi

tutkimusohjelmajohtaja, THL

puh. 029 524 8717

 

Webinaarien käytännön järjestelyistä:

Riikka Rossi

kehittämispäällikkö, tapahtumat, THL

puh. 029 524 7436

 

Reita Waara

viestinnän asiantuntija, THL

puh. 029 524 7114

 

THL:n sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi [at] thl.fi

Järjestäjä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätietoja

Mika Saarinen Tampereen yliopisto Tutkimuspalvelut