Hyppää pääsisältöön

Korkean tason konferenssi kokoaa yhteen nuoret ilmastovaikuttajat ja huippututkijat

Julkaistu 16.11.2020
Tampereen yliopisto
kellastunutta heinää, taustalla järvi
Tampereen yliopisto ja ALL-YOUTH – Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään -tutkimushanke järjestävät yhteistyössä Ihmisoikeuskeskuksen kanssa kansainvälisen verkkokonferenssin Youth, Climate Change, and the European Court of Human Rights perjantaina 27.11.2020.

Konferenssin avaavat kuusi portugalilaista lasta ja nuorta, jotka syyskuussa haastoivat Suomen ja 32 muuta Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäsenvaltiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ilmastonmuutoksen ehkäisyn ja vaikutusten torjumisen laiminlyönneistä.

Ilmastokanteista on tullut viime vuosina merkittävä nuorten ilmastovaikuttamisen väline. Nuoret ovat nostaneet kanteita kansallisissa tuomioistuimissa ympäri maailmaa muun muassa Kolumbiassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa. Suomessa vastaavia ilmastokanteita ei toistaiseksi ole nähty.

Monet kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, kuten Euroopan ihmisoikeussopimus, on laadittu aikana, jolloin ilmastonmuutosta ei ole vielä tunnistettu nykyisenlaisena ympäristöuhkana. Sopimus on kuitenkin tarkoitettu niin kutsutuksi eläväksi asiakirjaksi, jota tulisi tulkita tämän päivän olosuhteiden valossa. Nuoret peräänkuuluttavatkin ilmastonkanteilla globaalia vastuuta yli rajojen ja sitovia päätöksiä ilmaston puolesta perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien turvaamiseksi.

Nyt järjestettävä konferenssi tuo yhteen tutkijoita, järjestöjen edustajia ja nuoria ilmastovaikuttajia käymään ajankohtaista keskustelua ihmisoikeuksista ja nuorten ilmastokanteista.

Tapahtuman avainpuhujat ovat YK:n erikoisraportoija David R. Boyd ja apulaisprofessori Daphina Misiedjan Rotterdamin Erasmus-yliopistosta. Boyd on kuvaillut ilmastonmuutosta kansainväliseksi kriisiksi, joka uhkaa miljardien ihmisten oikeuksia, ja johon ratkaisujen löytämiseksi on kiireellisesti alettava toteuttaa nuorten ehdottamia toimia.
 
Mukana konferenssipaneelissa keskustelemassa on monia asiantuntijoita, kuten Suomen ilmastopaneelin pääsihteeri Heta Heiskanen, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi ja YK-nuorten puheenjohtaja Nicole Onnela.

Tapahtuman ohjelma:
https://events.tuni.fi/allyouthclimateechr2020/programme/

Lisätiedot:
Julkisoikeuden professori Jukka Viljanen, 040 190 1268, jukka.viljanen [at] tuni.fi
Johtamisen ja talouden tiedekunta, Tampereen yliopisto

All-Youth on Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittama monitieteinen hanke. Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa professori Jukka Viljanen ja työryhmä analysoivat hankkeen Oikeudellisten esteiden ratkaisut -osatutkimuksessa, miten nykyinen oikeudellinen sääntely ja institutionaaliset olosuhteet vaikuttavat nuorten luottamukseen, turhautumiseen ja osallistumiseen yhteiskunnassa. Tutkimus tuottaa suosituksia siitä, kuinka osallistumisen esteitä voidaan vähentää nuorten luottamuksen ja kestävän kasvun lisäämiseksi.
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 16.11.2020