Hyppää pääsisältöön

Konepajojen sisäilmaa puhdistava AerOff-ratkaisu on ehdolla Vuoden teollisuusteoksi

Julkaistu 20.9.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
AerOff-ratkaisu asennettuna TAMKin FieldLabiin.
Tulevat koneinsinöörit voivat tutustua AerOff-ratkaisuun jo opiskeluaikana, jotta he osaisivat viedä uutta tietoa työpaikoilleen ja vaatia riittävän puhdasta työilmaa. TAMKin konetekniikan laboratoriossa, FieldLabissa, ratkaisu on jo käytössä.
Tampereen ammattikorkeakoulun hankkeesta alkunsa saaneen Aeroff Oy:n missio on tuoda teollisiin ympäristöihin uusi määritelmä puhtaasta ilmasta. AerOff-ratkaisu on ehdolla valtakunnalliseksi Vuoden teollisuusteoksi. Business Tampereen järjestämän kilpailun voittaja julkistetaan Alihankintamessuilla.

Ensimmäistä kertaa jaettava Vuoden teollisuusteko -palkinto tuo esiin teollisuuden merkitystä ja arvostusta. Finalistit ovat alaa eteenpäin vieviä rohkeita ja positiivisia tekoja.

− Jo tämä ehdokkuus on ihan huikeaa ja tuli meille yllätyksenä. Sydäntä lämmittää, että startup-yritystämme on ehdotettu kilpailuun ja että olemme edenneet finalistien joukkoon. Yrittäjien päivät ovat pitkiä ja raskaitakin, mutta tämä antaa virtaa tekemiseen ja palauttaa mieleen oman työn merkityksellisyyden, kertoo tekniikan tohtori, Aeroff Oy:n toimitusjohtaja ja TAMKin Liiketalous ja media -yksikön osaamispäällikkö Hanna Pihlajarinne.

Vetoapua spinoff-yritykselle

Vuoden teollisuusteko -ehdokkuus palvelee laajemminkin nuoren yrityksen näkyvyyttä.

− Tietoisuutta haitallisten aerosolien terveysvaikutuksista pitää lisätä. Vastikään julkaisusta Aamulehden jutusta saimme hyvää palautetta. Oli ilahduttavaa huomata, että konepajojen työntekijät olivat lukeneet artikkelin, saimme heiltä paljon yhteydenottoja.

Suomessa noin 20 000 koneistajaa työskentelee metallintyöstöpajoissa.

− Se on sellaista työtä, joka ei välttämättä suoraan näy mediassa vaan asiakkaiden lopputuotteissa. 

Yksittäisillä teoilla on suurempaa vaikuttavuutta

AeOff-ratkaisu auttaa osaltaan poistamaan mielikuvaa tunkkaisista konepajoista. Pihlajarinne korostaa, että osa konepajoista on todella tiedostavia ja vastuullisia edelläkävijöitä, jotka haluavat edistää vastuullisuutta ja työntekijöiden hyvinvointia tekemällä enemmän kuin minimissään vaaditaan.

− He ovat meidän potentiaalisia asiakkaitamme. Innovatiivinen ratkaisumme muuttaa markkinoita ja vakiintuneita ajatusmalleja. Haluamme uudistaa ajatuksen siitä, että konepajasalien ilmanlaatu on oletusarvoisesti huonoa.  

Konepajatkin vievät kestävää kehitystä eteenpäin

Pihlajarinne näkee konepajojen tulevaisuuden menestymisen kannalta erittäin tärkeänä sen, että seuraavat sukupolvet eivät tyydy kosteaan ja haisevaan ilmaan, josta koituu terveyshaittoja.

− Ratkaisumme auttaa alan rekrytointeja ja lisää nuorten kiinnostusta. Konepajoissa on miellyttävämpi olla ja alan imagokin nousee. Kyseessä ei ole yksittäinen hyöty vaan suurempi vaikuttavuus. Poistamme aerosolit ennen kuin ne joutuvat tehtaan sisäilmaan, kierrätämme lastuamisnestettä takaisin työstöprosessiin ja pienennämme siten myös materiaali- ja jätekustannuksia.

Aeroff Oy:n viisihenkinen tiimi istumassa isoilla kivillä kesäisessä maisemassa.
Aeroff-tiimi: vasemmalta Timo Nykänen, Jussi-Pekka Juvela, Hanna Pihlajarinne, Lasse Hillman ja Pirkko Pihlajamaa. Lähes kaikki Aeroff Oy:n perustajajäsenet ovat taustaltaan tamkilaisia.

Ammattikorkeakoulut vaikuttavat suoraan työelämään

Lopuksi Pihlajarinne palaa vielä Aeroffin alkujuurille.

− Tarinamme on sillä lailla hieno, että ongelma tuli yrityksiltä. Ammattikorkeakouluissa on huikeat mahdollisuudet ratkaista monialaisesti käytännön ongelmia. Nojaamme vahvasti teoriaan, mittauksiin ja dataan, ja tarjoamme työelämää kehittävää tutkimusta. Tämä yritysten on hyvä tunnistaa ja hyödyntää rohkeasti ammattikorkeakoulujen parhainta käytännönläheistä tutkimusta, hän kehottaa.

AerOff-ratkaisun varsinainen markkinalanseeraus on kevään 2022 Konepajamessuilla. Sitä ennen ratkaisu toimitetaan muutamalle pilottiasiakkaalle. Yritys on viemässä palan innovatiivista Suomea myöhemmin myös ulkomaille.

 

Vuoden teollisuusteko julkistetaan Alihankintamessuilla 22.9.2021 klo 11.00−11.30 pääaulan Heat Stagella. Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma järjestetään Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 21.−23.9.2021. Mukana on noin 900 yritystä. Tämänvuotisen tapahtuman pääkumppani on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere, joka edistää investointeja ja luo houkuttelevaa ympäristöä kestävälle liiketoiminnalle.

Tutustu Aeroffin verkkosivuihin
 

Lisätiedot:
 

Hanna Pihlajarinne, osaamispäällikkö, Liiketalous- ja media -osaamisyksikkö, Tampereen ammattikorkeakoulu hanna.pihlajarinne [at] aeroff.fi (hanna[dot]pihlajarinne[at]aeroff[dot]fi), hanna.pihlajarinne [at] tuni.fi (hanna[dot]pihlajarinne[at]tuni[dot]fi)

 

Tiimikuva: Matias Myllykoski
Laitteistokuva: Anna Miettinen, Coral Nguyen ja Max Vathke (TAMK Media and Arts)
Teksti: Hanna Ylli