Tiedote

Kohti korkeakouluopintoja - Tampereen yliopiston ja toisen asteen välisellä yhteistyöllä vaikuttavuutta koulutusvalintoihin

Opiskelijoita Tampereen yliopiston Kampusareenan katolla.
Tulevaisuus, monitieteisyys ja uudet ilmiöt houkuttelevat toisella asteella opiskelevat tutustumaan Tampereen yliopiston heille suunnattuun tarjontaan. Tavoitteena on innostaa ja auttaa nuoria löytämään kiinnostavia opintopolkuja sekä tarjota tukea tulevaisuuden suunnitteluun.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 sekä uusi lukiolaki vahvistavat korkea-asteen ja toisen asteen välistä yhteistyötä. Tavoitteena on sujuvoittaa siirtymistä korkea-asteen opintoihin ja sitä kautta työelämään. Samalla lisätään tietoisuutta korkeakouluopintojen mahdollisuuksista sekä tarjotaan omakohtaisia kokemuksia jo ennen varsinaisia opintoja.

Laaja yhteistyösopimus Tampereen yliopiston ja Tampereen kaupungin välille

Tampereen yliopisto ja Tampereen kaupungin lukiokoulutus ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen keväällä 2021. Sopimuksia on solmittu laajasti myös muiden Pirkanmaan alueen oppilaitosten kanssa. Lisäksi tiivistä yhteistyötä tehdään Tampereen yliopiston Normaalikoulun lukion kanssa.

– Tampereen kaupunki on yliopiston erityinen strateginen kumppani sekä rahoittaja. Yhteisenä tavoitteena on muun muassa edistää alueen kilpailukykyä, vetovoimaa ja tunnettuutta, kertoo Tampereen yliopiston koulutuksen vararehtori Marja Sutela.

Sopimusten myötä toisen asteen opiskelijat voivat suorittaa maksutta yliopiston kursseja, ilmoittautuminen opintoihin tapahtuu tällä hetkellä Tampereen kaupungin ylläpitämän Korota-tarjottimen kautta. Mikäli nuori päätyy myöhemmin opiskelemaan Tampereen yliopistoon, hänen aiemmat suorituksensa voidaan hyväksilukea.

Toisen asteen oppilaitoksille ja opiskelijoille on tarjolla myös paljon juuri heille suunniteltuja yhteistyömuotoja erilaisten tapahtumien, vierailujen ja kurssien muodossa. Uudistettu Tiedekahvila-luentosarja kutsuu nuoret tutustumaan uusiin aloihin, ajankohtaisiin ilmiöihin ja mahdollisuuksiin eri tieteenalojen asiantuntijoiden johdattamana. Yliopistosta on mahdollista saada myös vierailijoita omaan oppilaitokseen opiskelijalähettilästoiminnan tai asiantuntijapankin kautta. Tarjontaa kehitetään jatkuvasti saavutettavammaksi ja mukaan toimintaan on jo nyt mahdollista osallistua ympäri Suomen.

Juniversity kehittämään yhteistyön kokonaisuutta

Tampereen yliopistossa toisen asteen kanssa tehtävää yhteistyötä kehittää ja koordinoi lasten ja nuorten yliopisto, Juniversity. Tiimiin on marraskuusta 2020 alkaen nimitetty asiantuntija Tuulikki Harsia. Harsian työtehtäviin kuuluvat korkea-asteen ja toisen asteen yhteistyön palvelutarjonnan ja yhteistyömuotojen kehittäminen ja koordinointi sekä verkostojen tunnistaminen ja ylläpitäminen.

– Korkea-asteen ja toisen asteen yhteistyöllä on Tampereella pitkät perinteet, ja yhteistyötä halutaan tiivistää ja kehittää niin alueellisesti kuin muualle Suomeen. Tavoitteena on kirkastaa jo olemassa olevaa palveluntarjontaa sekä kehittää uusia yhteistyömuotoja ja avauksia. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä ja innoissani olen tähän haasteeseen tarttunut, kertoo Harsia.

Tiedekasvatustoiminta osana tiedekuntien yhteiskunnallista vuorovaikutusta

Toiselle asteelle suunnattuja toiminteita toteutetaan yliopistolla myös tiedekunnissa ja tutkimusyksiköissä. Esimerkiksi journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus Cometin luotsaamilla Mediatutkimustunneilla nuoret pääsevät keskustelemaan yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimustunteja on järjestetty syksystä 2020 lähtien. Yhteistyötä toiselle asteelle on tutkimusyksikössä tehty jo pidempään, sillä medialukutaitoon liittyviä koulutuksia lukio-opettajille on järjestetty vuodesta 2006 lähtien.

– Kaikki alkoi innostuksesta! Ja toki tietoisuudesta siitä, että koulumaailmassa medialukutaito on keskeinen ja eri oppiaineita läpileikkaava teema, johon opettajat kaipaavat tukea. Sitä olemme tutkimuskeskuksena voineet ja halunneet tarjota, sillä se on meillekin mielekäs tapa välittää tuottamaamme tutkimustietoa sinne, missä sitä tarvitaan. Samalla pääsemme kiinnostavaan vuoropuheluun tutkimustietoa soveltavien ammattilaisten kanssa. Mediatutkimustunnit kehitettiin nimenomaan nuorten tavoittamiseksi suoraan. Kokemukset ja palaute toiminnasta ovat olleet positiivisia, kertoo tutkimustunteja koordinoiva projektipäällikkö Satu Seppä.

Tällä hetkellä Mediatutkimustunteja rahoittaa C.V. Åkerlundin mediasäätiö. Toiveena on, että viestintä- ja mediatutkimukselle vakiintuisi hankkeen jälkeenkin pysyvä paikka osana Tampereen yliopiston tiedekasvatustoimintaa. Vastaavaa toimintaa halutaan lisätä ja vakiinnuttaa yhteistyössä kaikkien tiedekuntien kanssa. Tavoitteena on, että tiedekasvatuksen palvelukokonaisuudesta saadaan monialainen, pysyvä ja yhtenäinen kokonaisuus.

Kiinnostuitko yhteistyöstä tai toiminnasta?

Ota yhteyttä

Asiantuntija Tuulikki Harsia
puh. 050 575 4470
tuulikki.harsia [at] tuni.fi sekä juniversity [at] tuni.fi

 

Tutustu korkeakouluyhteisön toisen asteen tarjontaan!

Kohti korkeakouluopintoja -sivusto oppilaitosten avuksi.

Kurssit Tampereen kaupungin Korota-tarjottimella.

Tampereen yliopiston Juniversity.

 

Teksti: Eeva Mäkelä ja Tuulikki Harsia

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Tiedote

Uusimmat uutiset