Hyppää pääsisältöön

Kodin konfliktit ja nuoret päättävät Seurannassa-kauden

Julkaistu 25.11.2020
Tampereen yliopisto
seurannassa
Seurannassa-keskustelusarja esittää vielä kaksi lähetystä ennen joulua. Loppuvuoden aiheina ovat koronarajoitusten aiheuttama perheväkivalta ja korona nuorten sukupolvikokemuksena.

Sarjan päättäessä kautensa tallenteena on 14 asiantuntijakeskustelua, joissa käsitellään koronan kanssa elävää yhteiskuntaa.  

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja sen Alusta-verkkojulkaisu käynnistivät keskustelusarjan viruksen levitessä maailmanlaajuiseksi. Sarjaa motivoivat yhteiskunnallisen analyysin ja keskustelun tarve, ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus on yhä valmiina haasteeseen.

Keskustelussa 19.11. sosiaalihistorioitsija Jarmo Peltola ja lääketieteen sosiaalihistoriaa tutkinut Jenni Kuuliala tekivät asiantuntijakatsauksen koronaan kulkutautien jatkumossa. Miten ennen pärjättiin, kun kulkutauti iski? Miten paljon taudit vaivasivat, ja miten ja miksi tilanne on muuttunut? Käytettiinkö karanteenia ratkaisuna?

Sarjan kaikki jaksot ovat katsottavissa Seurannassa-verkkosivuilla.

 
Seurannassa marras-joulukuu 2020

26.11. klo 14 Korona, perheväkivalta ja konfliktit kodeissa  

Koronarajoitukset sulkivat perheet koteihin, ja toisilla oli rankempaa kuin toisilla. Millaisia kyteneitä konflikteja eritys laukaisi, ja mitä jo tapahtuvaa tilanne toi näkyviin? Miten ongelmia voi ehkäistä syksyllä? Mitkä ovat perheväkivallan riskitekijät ja miten ne suhteutuvat pandemian tuomaan tilanteeseen?

Keskustelemassa lasten kaltoinkohtelua tutkinut hoitotieteen professori Eija Paavilainen ja perheväkivaltaa tutkinut sosiaalipolitiikan apulaisprofessori Marita Husso


10.12. kello 14 Korona ja nuoret

Korona katkaisee elämän kevään

Millainen sukupolvikokemus korona on? Mitä tarkoittaa opintonsa aloittaneen nuoret ihmisen elämälle, kun odotetut kokemukset jäävät välin? Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen oli tilastollinen fakta jo ennen koronaa. Onko korona lisännyt nuorten ahdistusta maailmasta? Mitä tekee yhteisöllisyydelle ja yhteisöjen kehittymiselle, kun koulun, opintojen jne. tarjoamat rakenteet hajoavat? Ovatko opiskelijabileet ja muut vapaa-ajanvietto lopulta tärkeä yhteiskunnallinen instituutio? Miten nuoret ovat korona-ajan sosiaalisuuden rakentaneet, kuka putosi pois ja mitä siitä seuraa? 

Keskustelemassa nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala ja sosiologian yliopistonlehtori Eriikka Oinonen

***

Seurannassa-keskustelusarjaa juontaa ja organisoi toimittaja Tiina Heikkilä. Ohjelma striimataan yhteistyössä Tampereen kaupungin nuorten palveluiden Pajaston mediatyöpajan kanssa.

Koronan kanssa elävä yhteiskunta Tampereen yliopiston asiantuntijoiden seurattavana – verkkolähetykset torstaisin kello 14: tuni.fi/seurannassa-keskustelusarja.