Hyppää pääsisältöön

Kirsti Nurmela: Huomio pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöihin

Tampereen yliopisto
SijaintiEtäyhteys
Ajankohta21.5.2021 9.00–13.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Kirsti Nurmela
Psykiatrian erikoislääkäri, LL Kirsti Nurmela tutki väitöskirjassaan pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöiden tunnistamista ja tunnistamisen yhteyttä työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen. Tutkimuksen mukaan pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöiden tunnistamista on syytä pyrkiä tehostamaan. Varhaisempi tunnistaminen voisi tukea myös työttömien työkyvyn säilymistä. Tunnistamisen ongelmia saattavat osaltaan selittää pitkäaikaistyöttömien epätarkoituksenmukaiset terveyspalvelujen käyttötavat.

Nurmela tutki lisäksi mielenterveyden häiriöistä kärsivien pitkäaikaistyöttömien asiointia terveyspalveluissa.

Tutkimuksen aineisto muodostui terveystietorekisteristä, joka kertyi pitkäaikaistyöttömien eläkeselvityshankkeessa.

Suomessa on lähes 100 000 yli vuoden työttömänä ollutta eli pitkäaikaistyötöntä ihmistä, joiden terveydentila on aiempien tutkimusten mukaan huonompi kuin työssä käyvillä. Mielenterveyden häiriöistä varsinkin alkoholi- ja masennushäiriöt ovat yleisiä. Mielenterveyden häiriöt ovat myös yleinen työkyvyttömyyseläkkeelle johtava syy Suomessa.

Väitöstutkimus osoitti ongelmia pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöiden tunnistamisessa terveydenhuollossa. Vaikka häiriöitä tunnistettiin, tunnistaminen ei johtanut työkyvyn arviointiin. Katkeileva ja syrjäytyvä terveyspalveluiden käyttötapa osoittautui yleiseksi mielenterveyden häiriöistä kärsivien pitkäaikaistyöttömien keskuudessa. Työkyvyn arvion puuttumisen seurauksena pitkäaikaistyöttömien joukkoon saattaa jäädä ihmisiä, jotka ovat menettäneet työkykynsä.

Tutkija suosittelee työttömille räätälöityjä, työterveyshuoltoa muistuttavia, palveluja, joihin heitä tulisi ohjata jo työttömyyden varhaisessa vaiheessa pitkäaikaistyöttömyyden ja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Myös masennustilojen seulontaa pitkäaikaistyöttömien keskuudessa tulisi harkita. Lisäksi keinoja tunnistaa syrjäytyviä tai katkeilevia terveyspalvelujen käyttötapaoja pitkäaikaistyöttömien keskuudessa tulisi kehittää.

Kirsti Nurmela työskentelee Tampereen yliopistossa sosiaalipsykiatrian yliopisto-opettajana ja Tampereen yliopistollisen sairaalan psykiatrian toimialueella psykiatrian erikoislääkärinä.

LL Kirsti Nurmelan sosiaalipsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja Identification of Mental Health Disorders among Long-term Unemployed People and Their Ability to Work. Does health care meet the case? (Pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöiden tunnistaminen ja työkyky. Vastaako terveydenhuolto tarpeeseen?) tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 21.5.2021 klo 12 alkaen Arvo-rakennuksen luentosalissa F114, Arvo Ylpön katu 34. Vastaväittäjänä toimii dosentti Tanja Laukkala Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Sami Pirkola yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

Koronatilanteen vuoksi yleisö voi seurata väitöstä vain etäyhteyden kautta, meeting ID 680 9869 4046.


Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1949-6


Kuva: Harri Hinkka