Kirjasto

Kirjastot pysyvät suljettuina ainakin 13.5.2020 asti – lainojen eräpäivät siirtyvät

Koronavirus ikkunassa
Suomen hallitus on päättänyt jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Aluehallintoviraston (AVI) päätöksen mukaisesti Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tilat, mukaan lukien kirjastot, on suljettu keskiviikosta 18.3. alkaen ainakin 13.5.2020 asti, mutta poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Kaiken lainatun aineiston sekä varausten viimeiset noutopäivät siirtyvät 27.5.2020 asti. Siirrot näkyvät Andorissa pienellä viiveellä. Kirjaston ollessa suljettuna aineistosta ei peritä myöhästymismaksuja.

Huomaathan että eräpäivien siirto EI koske Musiikkiakatemian aineistoja. Tampereen yliopiston kirjaston toiminta Musiikkiakatemian kirjastossa päättyy 30.6.2020. Tampereen korkeakouluyhteisön musiikin kirjastopalvelut ja Tampereen yliopiston hankkimat aineistot siirtyvät TAMKin pääkampukselle, Kuntokatu 3:een.  

Lisäksi toivoisimme että asiakkaamme noudattaisivat tarkasti annettuja ohjeita noutaessaan varattua aineistoa Hervannan Kampusareenan lyhytlainatilasta:

Hervannan kampusareena on suljettu pe 10.4. - ma 13.4. pääsiäisen vuoksi.

Aineistoa voi tulla noutamaan Kampusareenan tiloihin vain aineiston varannut henkilö. Aulatiloissa oleskelu porukalla ei ole sallittua!

  • Vain 1 henkilö kerrallaan lyhytlainatilaan sisälle. Koska tila on pieni voi turvavälien noudattamisen vuoksi tilassa asioida vain yksi henkilö kerrallaan.
  • Asiointia tilassa tulee odottaa jonossa tilan ulkopuolella turvavälejä noudattaen.
  • Lyhytlainatilassa käytössäsi on käsidesiä - käytä sitä.
  • Mikäli sinulla on minkäänlaisia hengitystieoireita, älä tule noutamaan kirjaa itse sisätiloista.

Kirjaston tilojen sulkeutumisesta huolimatta kirjaston kaikki verkkopalvelut jatkavat normaalisti.

Tästä linkistä pääset lukemaan kirjaston toiminnasta koronaviruksen aikana - linkin sisältöä päivitetään jatkuvasti.

Aiheeseen liittyviä uutisia

Uusimmat uutiset kategoriassa Kirjasto

Uusimmat uutiset