Kirjasto

Kirjaston verkkosivut uudistuvat 1.6.2021

Coming Soon
Kirjaston uudistetut verkkosivut avautuvat tiistaina 1.6. kello 11.30 alkaen. Pahoittelemme uusien sivujen julkaisemisesta aiheutuvaa hetkellistä häiriötä. Kirjaston vanhojen verkkosivujen url-osoitteet lakkaavat vaihtuvien sivuotsikoiden osalta toimimasta muutoksen myötä. Joten päivitä tarvitsemasi uudet linkitykset itsellesi keskiviikkona 2.6.

Kirjaston syksyllä 2020 järjestämässä asiakaskyselyssä saimme palautetta verkkosivujen käyttöön liittyvistä seikoista ja asiakastoiveiden pohjalta lähdimme toteuttamaan verkkosivujen kokonaisvaltaista uudistusta asiakasnäkökulmasta. 

Tärkeimpänä tavoitteena pidimme asiakaspalauteen mukaisen nopean silmäiltävyyden, saavutettavuuden ja rakenteellisen selkeyden lisäämisen. Sivuilla olevia tekstiosuuksia on tiivistetty ja ohjetekstit eri aihealueilta on siirretty kirjaston ohjesivustolle. Lisäksi sivun rakennetta on yksinkertaistettu ja monitasoisuutta vähennetty. Ylimääräisiä klikkauksia eri sivujen ja toimintojen välillä on vähennetty.  

Toivoisimme että ilmoittaisitte meille toimimattomista linkeistä ja muista huomaamistanne epäkohdista, jotta saamme sivustosta vielä paremman sivujen julkaisua seuraavana päivänä 2.6.2021 alkaen.   

Palautteet ja kysymykset: kirjasto [at] tuni.fi 

Uusimmat uutiset kategoriassa Kirjasto

Uusimmat uutiset