Hyppää pääsisältöön

Kiinnostaako kustannustoiminta? Hae Tampere University Pressin toimitusneuvostoon!

Julkaistu 3.11.2021
Tampereen yliopisto
Ajatuskuplan muotoinen sanapilvi ja kirjan muotoinen Tampere University Pressin logo.
Tampere University Pressin toimitusneuvostoon kaivataan innokkaita uusia jäseniä esimerkiksi sosiologian sekä kasvatus- ja viestintätieteiden aloilta.

Tampere University Press (TUP) on Open Access -periaatteella toimiva ihmistieteisiin keskittynyt kirjankustantaja. Tavoitteenamme on osaltamme edistää tieteellisten julkaisujen tasa-arvoista saatavuutta sekä tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. TUP julkaisee niin suomalaisten kuin ulkomaisten tutkijoiden alkuperäisteoksia suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

TUP etsii nyt toimitusneuvostoonsa uusia jäseniä seuraavalle kolmivuotiselle toimikaudelle 1.1.2022–31.12.2024. Haemme tutkijataustaisia henkilöä, joilla on innostusta osallistua tarjottujen käsikirjoitusten laadun ja soveltuvuuden alustavaan arviointiin sekä kustannustoiminnan kehittämiseen. Soveltuvia tieteenaloja ovat esimerkiksi media- ja viestintätieteet, sosiologia ja muut yhteiskuntatieteet, terveystieteet ja kasvatustieteet. Toivomme hakijoita laajasti eri korkeakouluista ja tutkimusorganisaatioista.

Toimitusneuvosto työskentelee enimmäkseen sähköpostin, etäkokousten ja muiden verkkotyökalujen välityksellä. Työ perustuu vapaaehtoisuuteen; matkakulut lähikokouksiin korvataan tarvittaessa.

Jos kiinnostuit, lähetä 6.12.2021 mennessä osoitteeseen tup [at] tuni.fi lyhyt esittely, josta käy ilmi:

  • Tutkimusalasi ja taustaorganisaatiosi
  • Miksi olisit hyvä lisä toimituskuntaan (esimerkiksi aiempi kokemus tiedejulkaisujen kirjoittajana, arvioijana tai toimituskunnan jäsenenä, kiinnostus avointa julkaisemista kohtaan tms.)

Uusi toimitusneuvosto nimitetään joulukuussa 2021 ja kokoontuu ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2022.

Lisätietoja:
Tampere University Pressin verkkosivut
Tampere University Pressin julkaisut
tup [at] tuni.fi