Hyppää pääsisältöön

Keliakiaan löytyi uusi lupaava lääkehoito

Julkaistu 30.6.2021
Tampereen yliopisto
Professori Markku Mäki
— Tämän tutkimuksen tulokset tukevat TG2-eston mahdollista soveltamista keliakian hoidossa, toteaa tutkimuksen suunnittelija ja johtaja, emeritusprofessori Markku Mäki Tampereen yliopistosta. Mäki vastasi myös Suomessa tehdystä tutkimusosuudesta.
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa saaneet vakuuttavaa näyttöä siitä, että keliakiaan voitaisiin saada lääkehoito. Kansainvälisessä tutkimuksessa pystyttiin ZED1227-nimisen lääkeaihion avulla estämään keliakian taudinaiheuttamismekanismit käynnistävän transglutaminaasi 2:n (TG2) toimintaa ohutsuolen limakalvolla.

— Tämän faasin 2a-tutkimuksen tulokset tukevat TG2-eston mahdollista soveltamista keliakian hoidossa, toteaa läpimurtotutkimuksen suunnittelija ja johtaja, emeritusprofessori Markku Mäki Tampereen yliopistosta. Mäki vastasi myös Suomessa tehdystä tutkimusosuudesta.

Faasi 2:n tutkimuksessa uutta lääkeainetta tutkitaan ensimmäistä kertaa potilailla. Keliakiaa pystytään nykyisin hoitamaan vain elinikäisen gluteenivapaan ruokavalion avulla.

Kansainvälisen tutkijaryhmän tulokset on julkaistu arvostetussa New England Journal of Medicine -tiedelehdessä.

Tutkimuksessa mitattiin lääkkeen vaikutusta limakalvovaurioon

Ravinnon gluteeni eli vehnän, ohran ja rukiin prolamiinit eivät sellaisenaan aiheuta ongelmia keliakiaa sairastavalle. Vasta suolen limakalvolla ilmentyvä entsyymi TG2 muuntaa ohutsuolen limakalvolla gluteenin peptidejä siten, että keliakian taudinaiheuttamismekanismit käynnistyvät: ohutsuolen limakalvo tulehtuu ja vaurioituu. Ravinnon gluteenin aiheuttama limakalvovaurio on maailmanlaajuisesti myös keliakiadiagnostiikan kulmakivi.

Keliakiaa sairastaa noin 2 prosenttia suomalaisista.  

Lääketutkimuksessa testattiin suun kautta annosteltavan TG2-entsyymin toiminnan estävän ZED1227-molekyylin toimivuutta ja turvallisuutta. Keliakiaa sairastavat saivat päivittäin 3 grammaa gluteenia kuuden viikon ajan. Lääkettä tutkittiin kolmella annostasolla; neljäs tutkimusryhmä sai lumelääkettä.

— Gluteenin aiheuttama histologisesti mitattava pohjukaissuolen limakalvovaurio oli ensisijainen vastemuuttuja, joka mitattiin ennen ja jälkeen gluteenialtistuksen, professori Markku Mäki kertoo.

— Olemme tutkimusryhmässäni Tampereen yliopistossa validoineet suolen limakalvon vaurion ja tulehduksen mittarit kansainvälisiä lääketutkimuksia varten ja Tampereen yliopistosta on tullut maailmanlaajuinen osaamiskeskus, Mäki korostaa. Tampereella professori Jorma Isolan histopatologian tutkimuslaboratorio Jilab Oy toimi nyt julkaistun tutkimuksen kansainvälisenä keskuslaboratoriona.

— Gluteeni aiheutti lumelääkeryhmässä suolen limakalvon nukkatuhoa ja kuopakkeiden syvenemistä eli rakenteellisen vaurion. Tutkittu lääkeaihio ZED1227 esti tämän vaurion kehittymisen 50 milligramman ja 100 milligramman päiväannoksilla. Matalin päiväannos, 10 milligrammaa, oli tehokkuudeltaan heikompi, mutta lumelääkkeeseen verrattuna kaikki annokset suojasivat gluteenin aiheuttamalta limakalvovauriolta.

Suurin annos esti myös limakalvon tulehduksen kokonaan

Limakalvon tulehdusreaktio väheni lääkeannoksesta riippuvaisesti ja estyi kokonaan 100 mg:n annoksella. Gluteeni aiheutti lumelääkeryhmässä lievän maksa-arvojen nousun, jonka tutkittu lääkeaihio esti kaikilla annoksilla.

Lääkeryhmissä olevien tutkittavien gluteenin aiheuttamat oireet vähenivät ja elämänlaatu parani. Lääkeaihio ZED1227 osoittautui turvalliseksi, mutta kolmella 100 milligramman ryhmän osallistujalla esiintyi ihottumaa (7,5%).

Tutkimus tehtiin seitsemässä Euroopan maassa ja mukana oli kaikkiaan 20 tutkimuskeskusta. Suomessa keskuksia oli kolme: Tays tutkimuspalvelut, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampere, päätutkijana Marja-Leena Lähdeaho, Clinical Research Services Turku - CRST Oy, päätutkijana emeritusprofessori Mika Scheinin ja Lääkärikeskus Aava Helsinki Kamppi, päätutkijana tri Jari Koskenpato. Suomessa tutkijat tekivät tiivistä yhteistyötä Keliakialiiton ja paikallisten keliakiayhdistysten kanssa.

Lääkeaihion on kehittänyt saksalainen Zedira-lääkeyhtiö. Lääketutkimuksen teki saksalainen Dr. Falk Pharma -yhtiö.

A randomized trial of a transglutaminase 2 inhibitor for celiac disease. Detlef Schuppan#, Markku Mäki#,* Knut E. A. Lundin, Jorma Isola, Tina Friesing-Sosnik, Juha Taavela, Alina Popp, Jari Koskenpato, Jost Langhorst, Øistein Hovde, Marja-Leena Lähdeaho, Stefano Fusco, Michael Schumann, Helga Paula Török, Juozas Kupcinskas, Yurdagül Zopf, Ansgar W. Lohse, Mika Scheinin, Karin Kull, Luc Biedermann, Valerie Byrnes, Andreas Stallmach, Jørgen Jahnsen, Jonas Zeitz, Ralf Mohrbacher, Roland Greinwald, N Engl J Med
#Dual first authorship, Drs. Schuppan and Mäki contributed equally to this article. *Trial Coordinating Investigator

https://doi.org/10.1056/NEJMoa2032441
 
Lisätietoja:
Professori emeritus Markku Mäki, markku.maki [at] tuni.fi
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 30.6.2021
 
Kuva: Jonne Renvall