Hyppää pääsisältöön

Keisala matkaa Tesoman kuplasta Pekingin olympialaisiin

Julkaistu 21.1.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Anni Keisala kuvassa jääkiekkovarusteissa
Yle/Sportliv/Felicia Räihä
Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Anni Keisala torjuu Pekingin olympialaisissa Suomen naisten jääkiekkojoukkueen maalilla. Keisala valittiin Suomen olympiajoukkueeseen torstaina.

Edelliset viikot Keisala on valmistautunut Pekingiin Tesoman kuplassa. Maalivahti asuu Tampereen Tesomalla ja siellä on myös Tesoman jäähallilla Keisalan liigajoukkueen Ilveksen oma koppi. Punttisali löytyy ihan kopin vierestä.  

Itsenäistä puuhaa on nyt ollut – yksin on saanut salitreenejä tehdä, hän naurahtaa.   

Kaikki ulkopuoliset kontaktit ovat minimissään Keisalalla itsellään ja myös puolisolla 

Aika lailla kahdestaan olemme pyörineet. Ei ole uskaltanut edes kaupassa käydä, ja olemme tilanneet kuljetuspalvelulla ruuat. Tarkkaan pitää minimoida tartuntariski. Kyllä tämä vaatii läheisiltä myös paljon, Keisala toteaa.   

Keisala ei elä koronakuplassa ensimmäistä kertaa. 

Valitettavasti koronakuplat ovat tuttuja. Jo viime syksynä jo ennen Calgaryn MM-kisoja elimme vastaavassa tilanteessa. 

Calgaryn MM-kisoissa Keisala esitti loisto-otteita Suomen maalilla, ja hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Suomi sijoittui turnauksessa pronssille.  

Tavoitteellista ja suunnitelmallista 

Maalivahti on jo pitkään haaveillut olympialaisista ja unelman eteen on tehty töitä niin pelikentillä kuin opiskelussakin. Neljä vuotta sitten Keisala toivoi jo matkaa Etelä-Korean Pyeongchangin olympialaisiin, mutta silloin rahkeet eivät vielä riittäneet.  

Pettymyksen jälkeen suunta Pekingiin on ollut selkeä.  

Keisala on kiinnitettynä Suomen liigassa neljättä vuotta Tampereen Ilveksen rosteriin.  

Kolme vuotta sitten Keisala pääsi opiskelemaan toista unelma-ammattiaan, sosionomia, Tampereen ammattikorkeakouluun. Urheilu-ura on tehnyt opiskelusta hyvin tavoitteellista ja suunnitelmallista.  

Minulla on jäljellä yksi kurssi, pari harjoittelua ja opinnäytetyö. Eli opinnot ovat hyvässä vaiheessa. Tarkoitus on valmistua viimeistään keväällä 2023.  

Jo ensimmäisenä opiskelukesänä tein ylimääräisiä kursseja nimenomaan olympialaiset mielessä. Eli tein niitä kursseja, mitä olisin tänä keväänä suorittanut. Ajatus silloin oli, että jos tie olympialaisiin avautuu, niin pystyn nyt keskittymään pelkästään kiekkoon, Keisala kertoo.  

Opettajat myös urheilu-uran tukena 

Keisala on saanut TAMKissa omalle huippu-urheilu-uralleen hyvän vastaanoton.  

Kun aloitin opinnot, tuntui, että kaksoisura oli ihan uusi asia sosiaalialan opettajille. Mutta yhdessä otimme selvää asioista ja selvitimme, miten pystyn edistämään sekä opintoja että jääkiekkoa rintarinnan. Kun olen opettajille etukäteen asioista puhunut ja olen ollut myös itse valmis joustamaan, niin todella hyvin ovat opinnotkin sujuneet.  

Nykyisin opettajat myös kannustavat urheilun saralla ja seuraavat pelejä ja otteitani, Keisala kehuu. 

Isoimmat aikatauluhaasteet ja muutokset opiskeluun ovat Keisalan mukaan tullut koronan myötä.  

Kun viime kevään MM-matka siirtyi syksylle, olisi ollut liian iso riski mennä juuri ennen kisoja harjoitteluun päiväkotiin nimenomaan tartuntariskin takia, Keisala toteaa. 

Sosionomiopiskelijana Keisalaa kiinnostaa varhaiskasvatus ja erityisesti lasten suojelu. 

Ylipäätään lasten ja nuorten kanssa toimiminen ja ennaltaehkäisevä lastensuojelu kiinnostaa.  

Arvostan koulutusta ja haluan saada itselleni myös muun ammatin ennen kuin toteutan haaveitani jääkiekkoilijan ammatista. Kiekkoa ei kuitenkaan pysty pelaamaan koko loppuelämää, Keisala sanoo. 

Jääkiekkoammattilaiseksi? 

Heti olympialaisten jälkeen Keisala aikoo saada opinnot mahdollisimman hyvin ”haltuun” niin, että valmistuu aikataulussa. Maalivahdin suurin toive on tehdä jääkiekkoilijan työtä ammattilaisena ”niin että siitä saa palkkaa”. Se tarkoittaa muuttoa Suomesta.  

Jos olympialaisissa onnistuu, saa luultavasti hyvän näkyvyyden. Kyllä se on näytön paikka.  

Tesoman kuplasta Keisala siirtyy maajoukkueen viimeistelyleirille Vierumäelle. Suomen jääkiekkomaajoukkue matkaa Pekingin koronakuplaan 26. tammikuuta. Naisleijonien avausottelu pelataan Pekingissä jo ennen virallisia avajaisia 3. helmikuuta. Silloin alkavat Keisalan tähänastisen jääkiekkouran tärkeimmät torjunnat.   

Tsemppiä olympiajäille Anni, toivottaa TAMKin väki! 

 

Teksti: Helena Collin 

Kuvat: Yle/Sportliv/Felicia Räihä