Hyppää pääsisältöön

Kati Kouhia-Kuusisto: Yrittäjät kaipaavat uudenlaista taloustietoa johtamistyönsä tueksi

Tampereen yliopisto
PaikkakuntaKorkeakoulunkatu 8, Tampere
Hervannan kampus, Festia, Pieni Sali 1 ja etäyhteys.
2.12.2022 10.00–14.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Taloustiedon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen olisi keino auttaa pieniä yrityksiä menestymään. KTM Kati Kouhia-Kuusiston väitöskirja keskittyy taloustiedon hyödyntämiseen ja tarpeisiin erityisesti yrittäjän näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että vaikka yrittäjät arvostavat taloustietoa, suuri osa yrittäjistä hyödyntää taloustietoa johtamistyössään vain vähän. Yrittäjille tarjolla oleva taloustieto ei kohtaa yrittäjien tarpeita.

Pienillä yrityksillä on merkittävä kansantaloudellinen rooli sekä Suomessa että globaalisti. Uusista työpaikoista suurin osa syntyy pieniin yrityksiin ja myös talouselämän uudistajina nämä yritykset ovat keskeisessä asemassa.

– Taloustiedon hyödyntämisellä on tutkitusti positiivinen vaikutus yritysten menestymiseen. Siksi taloustiedon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen olisi varteenotettava keino tukea pienten yritysten menestymistä, sanoo Kouhia-Kuusisto.

Pienissä yrityksissä yrittäjä on usein yksin vastuussa johtamisesta. Sen vuoksi yrittäjän henkilökohtainen talousosaaminen ja asenteet vaikuttavat tapaan käyttää taloustietoa johtamisen tukena. Väitöskirja keskittyykin taloustiedon hyödyntämiseen ja tarpeisiin erityisesti yrittäjän näkökulmasta ja tuo uutta tietoa sekä nykyisistä että toivottavista tavoista hyödyntää taloustietoa yrityksissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan nykyisen ja yrittäjän näkökulmasta ideaalin taloustiedon välisiä haasteita ja tuodaan esiin kehittämiskohteita pienille yrityksille tarjottavista talouspalveluista.

Tutkimustulokset osoittavat, että taloustiedon vähäisestä käytöstä huolimatta yrittäjät arvostavat ja pitävät taloustietoa tärkeänä osana menestyksellistä johtamistyötä. Yrittäjien taloustiedon käyttöön ja tarpeisiin liittyvät narratiiviset vastaukset paljastivat eri tavalla taloustietoon suhtautuvia yrittäjäkategorioita. Näissä kategorioissa taloustiedosta toivotaan tukea yrityksen kehittämiseen, kannattavuuden analysointiin sekä kokonaisvaltaiseen johtamistyöhön. Talouspalvelujen hyödyntämisessä kohdattuja haasteita tarkastellaan tutkimuksessa yhdistämällä ne palvelujen laadun teoriaan. Tarkastelu tuo esiin talouspalvelujen laatuun liittyvän kuilun, jossa esiintyy palvelujen tuottamisen ja hyödyntämisen teknisiä ja toiminnallisia haasteita.

– Osa yritysten potentiaalista kasvaa ja menestyä todennäköisesti menetetään, kun yrittäjät eivät pysty hyödyntämään taloustietoa optimaalisesti yritystensä johtamisessa, Kouhia-Kuusisto toteaa.

Kati Kouhia-Kuusisto tarkastelee tutkimuksessaan yrittäjien taloustiedon tarpeita ja tarjontaa monimenetelmätutkimuksen keinoin. Kahden laajan kyselytutkimuksen vastauksia analysoimalla tuotetaan yleiskuva pienten yritysten taloustiedon hyödyntämisestä laajemmassa perspektiivissä. Näiden kartoittavien tutkimusten tuloksia syvennetään analysoimalla kolmea erilaista laadullista aineistoa: yrittäjien narratiiveja ja ryhmäkeskusteluaineistoa sekä pienille yrityksille talouspalveluita tuottavien kirjanpitäjien haastatteluja.

Väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa erityisesti pienten, yrittäjävetoisten yritysten laskentatoimen tietotarpeista. Tutkimustulokset lisäävät ymmärrystä mahdollisuuksista tukea pienten yritysten kasvua ja kehitystä tarkoituksenmukaisella taloustiedolla. Tulokset ovat hyödyllisiä myös käytännössä, kun kehitetään talouspalveluita sekä tietojärjestelmiä erityisesti yrittäjien ja muiden pienten yritysten päätöksentekijöiden tarpeisiin.

Kati Kouhia-Kuusisto on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta ja työskennellyt tämän jälkeen pk-yrityksissä taloushallinnon tehtävissä. Pääosan työurastaan hän on tehnyt Tampereen ammattikorkeakoulussa liiketalouden lehtorina. Tällä hetkellä hän toimii toiminnanohjausjärjestelmiin liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavassa CDO Palvelut Oy:ssä tietojärjestelmäkonsulttina.

Kati Kouhia-Kuusiston tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Management Accounting in Small Enterprises: Identifying and Overcoming the Challenges of Using Management Accounting Information Among Entrepreneurs tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 2.12.2022 klo 12, Pieni Sali 1 (Festia-rakennus, Korkeakoulunkatu 8). Vastaväittäjänä toimii tutkijatohtori Tiina Henttu-Aho Oulun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Teemu Laine johtamisen ja talouden tiedekunnan tuotantotalouden yksiköstä.

Tutustu väitöskirjaan verkossa.

Kuva: Saara Lehtonen/TAMK