Hyppää pääsisältöön

Kansallinen Neurokeskus kokosi tietokannan tutkijoista

Julkaistu 21.12.2021
Tampereen yliopisto
aivomalli opetuskäyttöön
Kansallisen Neurokeskuksen tutkijatietokantaan on kerätty tietoja Suomessa neurotieteen parissa työskentelevistä tutkijoista. Tietokannassa on yli tuhannen neurotieteen eri aloilla työskentelevän tutkijan tiedot mukaan lukien isäntäorganisaatio, tutkimusaihe ja erityisosaaminen.

Tiedot on kerätty haastatteluilla, kyselylomakkeilla sekä käyttäen hyväksi julkisia tietolähteitä.

Tietokanta on julkaistu suomeksi ja englanniksi. Tietokannan tavoitteena on tuoda näkyväksi Suomessa tehtävää neurotieteiden tutkimusta sekä helpottaa uusien yhteistyökumppaneiden löytämistä.

Suomessa tehdään kansainvälisesti korkealaatuista ja monialaista neurotieteiden tutkimusta.

— Neurotieteen tutkijoiden kokoaminen yhteen tietokantaan nähtiin tärkeänä tavoitteena jo Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaiheessa. Tietokannan toivotaan lisäävän edelleen yhteistyötä ja vahvistavan yhteisöllisyyttä neurotieteilijöiden parissa, toteaa Kansallisen Neurokeskuksen johtaja Mikael von und zu Fraunberg.

Kansallinen neurokeskus on neurotieteen tutkimuksen yhteistyöverkosto, jossa on mukana seitsemän yliopistoa ja viisi sairaanhoitopiiriä, ja jota koordinoi Itä-Suomen yliopisto. Osaaamisverkoston tavoitteena on lisätä yhteistyötä yliopisto-, sairaala- ja yritysmaailmojen välille sekä tehdä suomalaista neurotiedettä kansainvälisesti näkyväksi.

Kansallinen neurokeskus on osa valtion terveysalan kasvustrategiaa ja Yksilöllistetty lääketiede -hanketta.

Kuva: Hannele Salmi