Hyppää pääsisältöön

Kannatusjoukkue aamiaisella kampuksella

Julkaistu 4.12.2019
Tampereen yliopisto
Lahjoittaja-aamiainen
Rehtori Mari Walls ja Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen. -Keva haluaa olla mukana tukemassa Tampereen korkeakouluyhteisön kehittymistä ja Tampereella tehtäviä uusia avauksia tutkimuksessa ja opetuksessa.
Tampereen yliopisto kutsui kannatusjoukkuettaan eli korkeakoulusäätiön perustajia sekä suurimpia lahjoittajiaan aamiaiselle keskiviikkona 4.12. Rehtori Mari Walls korosti lahjoittajien pitkäjänteisen tuen merkitystä yliopistoyhteisölle.
aamiainen

Rakennetun ympäristön tiedekunnan dekaani Antti Lönnqvist ja sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta  kertoivat syksyllä 2020 aloittavasta Sustainable Urban Development –kandidaattiohjelmasta, jonka tavoitteena on tuottaa monialaista osaamista kaupunkien kestävään kehittämiseen. Kaupungistumisen on megatrendi, jonka tuomiin haasteisiin uusi tutkinto-ohjelma haluaa pureutua. Miten kaupungit voisivat kehittyä vähähiilisiksi tai hiilineutraaleiksi? Miten kaupungistuminen voisi kehittyä turmelematta elintärkeitä ekosysteemejä? Uutta tieteidenvälistä tutkinto-ohjelmaa toteutetaan johtamisen ja talouden, rakennetun ympäristön sekä yhteiskuntatieteiden tiedekuntien yhteistyössä. Opiskelijat pääsevät ratkomaan heti opintojensa alussa oikeiden kaupunkien ja oikean elämän haasteita.

-Living lab -tyyppiset ympäristöt toimivat hyvin täällä Pirkanmaalla, alueemme on varmasti toimintaan sopivan kokoinen, pohti rehtori Mari Walls puheenvuorossaan lahjoittajille.

Tampereen korkeakouluyhteisöllä on tutkimusta ja opetusta useissa monitieteisissä living lab -ympäristöissä, tunnetuimpana varmasti Hiedanrannan alue.

Kannata meitä!

Tampereen yliopistolle sidosryhmien ja lahjoittajien tuki on elintärkeää. Yliopisto panostaa pitkäjänteiseen ja vastuulliseen työhön. Lahjoitusvarat mahdollistavat uudet ja rohkeat avaukset niin tutkimukseen kuin opetukseenkin.

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteinen varainhankinnan sanoitus tiivistyy Kannata meitä! -kehotukseen: Kun tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan suurimpien kysymysten ratkaiseminen on lähellä sydäntäsi, liity Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kannatusjoukkueeseen. Korkeakouluyhteisö hakee näin lahjoittajia kannatusjoukkueeseen tukemaan tutkimusta ja opetusta yhteiskunnan hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja ympäristön eduksi.  

Varainhankinnan Kannata meitä! -sivustolla kerrotaan lahjoittamisen käytännöistä sekä ajankohtaisista varainhankinnan uutisista. Yhteisön seitsemän omaa asiantuntijaa sekä yksi tukija ovat antaneet kasvonsa Kannata meitä -sivuille ja varainhankinnan viesteille

Kannata meitä! -sivuille