Hyppää pääsisältöön

Juhilan, Korkiamäen ja Kuusiston tutkimuksille STM:n rahoitus

Julkaistu 5.8.2021
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston logo seinässä keskustakampuksella
Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää rahoitusta yhdeksälle sosiaalityön yliopistotasoiselle tutkimushankkeelle, jotka vahvistavat sosiaalihuollon ja sosiaalityön tutkimusperusteisuutta ja siten sosiaalihuollon käytäntöjen vaikuttavuutta. Avustusta myönnetään yhteensä 4 miljoonaa euroa.

Tampereen yliopistossa rahoitusta saavat

sosiaalityön professori Kirsi Juhilan tutkimushanke Segregaation ja asunnottomuuden vastainen asumissosiaalinen työ haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asumis- ja palvelupoluilla (SEGRA), 478 558 euroa,

sosiaalityön tenure track -apulaisprofessori Riikka Korkiamäen tutkimushanke Hyvää jälkeä - Jälkihuolto siirtymänä ja aikuistumisen tukena uudistuvassa palvelujärjestelmässä ”Hyvää jälkeä” –hanke, 487 147 euroa,

hyvinvointitieteiden tenure track -professori Katja Kuusiston hanke Asiakassegmentointi ja päihteitä ongelmallisesti käyttävien palvelut - paraneeko vaikuttavuus? 447 791 euroa.

Tutkimusrahoitushaku perustuu syyskuussa 2020 voimaan tulleeseen sosiaalihuoltolain muutokseen. Sen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö voi vuosittain avata tutkimusrahoitushaun ja myöntää valtion rahoitusta yliopistotasoisille sosiaalityön tutkimushankkeille. Rahoitusta myönnettiin nyt toista kertaa.

Vuoden 2021 tutkimushaussa painotettiin tutkimusta, joka koskee muun muassa sosiaalityön työmenetelmiä ja vaikuttavuutta, etuuksia ja palveluja, erityistä tukea tarvitsevien palvelutarpeita ja innovaatioita.

Hakemuksia jätettiin yhteensä 23. Kaikki hakemukset vertaisarvioitiin sekä tieteellisestä että käytännön vaikuttavuuden näkökulmasta.

STM:n tiedote 4.8.2021