Hyppää pääsisältöön

Jorma Turunen: Yritysvastuun raportoinnista tulee siirtyä vastuullisen toiminnan kehittämiseen

Tampereen yliopisto
SijaintiEtäyhteys ja Festia-rakennuksen Pieni sali 1, Korkeakoulunkatu 8
Ajankohta12.11.2021 10.00–14.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Jorma Turunen
Yritysvastuun tulisi olla olennainen osa yrityksen strategiaa tai parhaimmillaan jopa yrityksen strategian perusta. Globaalien ongelmien ratkaisuun tarvitaan innovaatioita, joista syntyy uusia tuotteita ja palveluita. Nämä puolestaan voivat olla yrityksen uuden kasvun lähteitä. DI, eMBA Jorma Turunen tutki väitöskirjassaan yrityksen kasvustrategian ja vastuullisuusstrategian yhdistämistä. Hän totesi, että yritysten tulisi siirtyä vastuullisuuden raportoinnista vastuullisen toiminnan aktiiviseen kehittämiseen.

Yritysvastuuta ja yritysten kasvua on molempia tutkittu paljon, mutta toisistaan erillisinä. Turunen teki tutkimuksensa kirjallisuusosassa katsauksen yritysvastuuseen liittyvistä tekijöistä ja yritysvastuun mittaamisesta. Niin ikään hän tutki kasvun ja nopean kasvun tekijöitä sekä kasvun esteitä. Kokeellisessa osassa riippumattomina muuttujina toimi joukko yrityksen taloudellisia mittareita ja riippuvina muuttujina yritysvastuu ja sen eri osa-alueet.

Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisissa teknologiateollisuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä yritysvastuun eri osa-alueet - ympäristö, terveys, yhteiskunta ja uuden tiedon tuottaminen - selittyvät osin eri taloudellisilla mittareilla.

Tästä seuraa, että vastuullisuuden kokoomamittareita ei voi käyttää yritysvastuun suunnittelussa, vaan yritysvastuun eri osa-alueita on kehitettävä toisistaan erillisinä. Mitattu yritysvastuu kokonaisuutena voi näet koostua äärettömästä määrästä vastuullisuuden eri osa-alueiden yhdistelmiä. Jos osa-alueita ei pystytä erittelemään, vastuullisen toiminnan kokonaiskuva on hämärä ja vastuullisen toiminnan kehittäminen siten vaikeaa.

Niin ikään Turunen havaitsi, että viiveet toimenpiteestä mitattavaan muutokseen eri osa-alueiden kehittämisessä ovat eripituisia. Pisimmillään viiveet näyttävät esiintyvän terveyden ja uuden tiedon tuottamisen osa-alueilla, ja lyhimmillään ympäristö- ja yhteiskuntavastuun osa-alueilla. Tällä on merkitystä, kun valitaan, miten yrityksen vastuullisuutta aletaan kehittää kokonaisuutena.

Vaikka yrityksen nopealla kasvulla ei havaittukaan olevan suoraa yhteyttä vastuullisuuteen, yrityksen kokonaispääoman tuotolla (ROA) oli vahva yhteys vastuullisuuden eri osa-alueisiin, myös käytettäessä net impact -menetelmää vastuullisuuden mittausmenetelmänä. Korkea kokonaispääoman tuotto on edellyttänyt yrityksen kasvua jossain sen elinkaaren vaiheessa. Jotta yritys pystyy edelleen ylläpitämään hyvää kannattavuutta ja markkina-asemaa kilpailluilla kasvumarkkinoilla, sen täytyy myös itse kasvaa.

— Yrityksen taloudellisella menestyksellä ja vastuullisuudella on siis positiivinen yhteys myös tämän tutkimuksen perusteella, Turunen toteaa.

Niin ikään havaittiin, että palveluyhtiöiden vastuullisuus on keskimäärin korkeammalla tasolla kuin valmistavan teollisuuden tuoteyritysten. Palveluistaminen on täten myös tärkeä osa yrityksen kasvustrategiaa.

— Tutkimuksessa käytettiin vastuullisuuden mittausmenetelmänä uudehkoa Suomessa kehitettyä net impact -menetelmää, joka havainnollistaa, miten vastuullisuutta on kehitettävä. Perinteiset mittarit sen sijaan kuvaavat vastuullisuuden nykytilaa ja ne on kehitetty lähinnä vastuullisuuden raportointitarpeisiin. Net Impact -menetelmä näyttää siis yllä olevien tulosten perusteella soveltuvan hyvin yrityksen vastuullisuus- ja kilpailustrategian suunnitteluun ja siten myös aktiiviseen kehittämiseen, toteaa Turunen.

DI, eMBA Jorma Turusen tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Exploring the Corporate Financial and Social Performance Relationship with Net Impact Method tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 12.11. klo 12 alkaen. Paikkana on Festia-rakennuksen Pieni sali 1, Korkeakoulunkatu 8, Tampere. Vastaväittäjänä toimii professori Lassi Linnanen LUT-yliopistosta ja kustoksena professori Saku J. Mäkinen johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Tilaisuutta voi seurata etäyhteydellä

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2137-6

Kuva: Laura Santalahti