Hyppää pääsisältöön

Joko tunnet keskeiset avoimen julkaisemisen linjaukset?

Julkaistu 20.10.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
OA_tiistai_fin
Open access -liike on saanut muutaman viime vuoden aikana lisää puhtia, kun useat eri tahot ovat lähteneet edistämään avointa julkaisemista tositarkoituksella. Esimerkiksi tutkimusrahoittajat, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä kansalliset toimijat ovat laatineet kannanottoja ja linjauksia, joilla pyritään siirtymään välittömään avoimeen julkaisemiseen ja parantamaan näin tutkimuksen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.

Tavoitteena tutkimusjulkaisujen välitön avoin saatavuus 2022

Tieteellisten seurain valtuuskunta koordinoi avoimeen tieteeseen liittyvää kehitystyötä kansallisella tasolla. Sen johdolla on laadittu esimerkiksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020-2025, jonka ovat allekirjoittaneet myös Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Julistuksen päämääriä täsmentävät kansalliset linjaukset, joista Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden linjaus (2019) keskittyy lehti- ja konferenssiartikkeleiden avoimeen saatavuuteen.

Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden linjauksen päämääränä on, että kaikki uudet tutkimusjulkaisut ovat välittömästi avoimesti saatavilla. Tavoitevuodeksi on asetettu vuosi 2022. Lisäksi tavoitteena on mm. tehdä tieteellisten julkaisukanavien ja julkaisujen kokonaishinnat läpinäkyviksi ja julkisiksi.      

Tampereen korkeakouluyhteisön avoimen tieteen linjaus

Tampereen yliopiston ja TAMKin yhteisessä avoimen tieteen linjauksessa (2018) todetaan, että korkeakouluyhteisön tieteelliset julkaisut avataan avoimiksi joko rinnakkaistallentamalla tai julkaisemalla korkealaatuisissa täysin avoimissa julkaisukanavissa, jos tieteenalalla on sellaisia. Hybridi-kanavissa julkaiseminen on mahdollista, jos kustantaja ei salli rinnakkaistallennusta tai kustantajan sille asettama julkaisuviive (embargo) on kohtuuttoman pitkä. Tutkijoita edellytetään rinnakkaistallentamaan julkaisunsa. Osana tutkimusprosessin valmistelua tutkijoita kehotetaan laatimaan julkaisusuunnitelma, jossa määritellään, miten julkaisut on tarkoitus avata avoimiksi.

Avoimen tieteen linjausta täydentämään on laadittu Tampereen yliopistossa kunnianhimoinen toimenpideohjelma. Siellä todetaan mm., että seuraavassa tutkimuksen ulkoisessa arvioinnissa (Research Assessment Exercise) avoin tiede on yhtenä arvioinnin kohteena.      

Tutkimusrahoittajat edellyttävät välitöntä avoimuutta

Rahoittajat kuten Suomen Akatemia ja Horizon2020 edellyttävät rahoittamiltaan hankkeilta sitoutumista tieteellisten vertaisarvioitujen julkaisujen avoimeen saatavuuteen. Tutkimusrahoittajista koostuva cOAlition S on laatinut suunnitelman Plan S tieteellisten julkaisujen avoimuuden edistämiseen. Suomen Akatemia kuuluu koalition tukijoihin, ja edellyttää tutkimusjulkaisujen avoimuuden olevan linjassa Plan S:n kanssa vuonna 2021 avattavissa hauissa. Plan S edellyttää välitöntä avoimuutta vertaisarvoiduilta tieteellisiltä julkaisuilta 2021 alkaen.  Plan S:n periaatteita ovat mm.

  • Julkaisun voi avata käyttämällä täysin avointa julkaisukanavaa tai -alustaa, kuten open access -lehteä (Gold OA), rinnakkaistallennusta (Green OA) tai julkaisemalla hybridi-lehdessä, joka on sitoutunut muuttumaan täysin avoimeksi julkaisukanavaksi
  • Rinnakkaistallennuksessa hyväksytään tekijän viimeinen käsikirjoitusversio (accepted manuscript) tai kustantajan versio. Rinnakkaistallennuksessa ei hyväksytä julkaisuviivettä eli embargoa
  • Hybridijulkaisujen ehdot tiukentuvat.  Hybridilehden on sitouduttava muuttumaan täysin avoimeksi julkaisukanavaksi määrätyssä ajassa (transformative agreement). Siirtymäaika päättyy vuoden 2024 lopussa.
  • Plan S suosittaa julkaisuille ensisijaisesti Creative Commons BY (CC BY) lisenssiä. Toissijaiset lisenssivaihtoehdot ovat CC BY-SA ja CC0, yksittäistapauksissa on mahdollista käyttää CC BY-ND -lisenssiä.
  • Avoimesta julkaisemisesta aiheutuvat kustannukset kattaa rahoittaja. Julkaisukanavan on täytettävä Plan S-ehdot. Rahoittajat seuraavat avoimen julkaisemisen hintatasoa.
  • Vuoden 2021 loppuun mennessä julkaistaan Plan S-periaatteet koskien monografioita ja kirja lukuja.

Avoimen tieteen kenttä on nyt voimakkaassa muutoksessa. Hyvä kanava muutoksen seuraamiseen on Avoin tiede -sivusto (linkki https://avointiede.fi/fi), joka nostaa esille ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia meiltä ja muualta. Sivusto on osa Vastuullinen tiede -sivustokokonaisuutta (linkki https://vastuullinentiede.fi/fi). 

Linkit:

Tampereen korkeakouluyhteisö

Avoimen tieteen linjaus

Tampereen yliopiston avoimen tieteen toimenpideohjelma

Avoimen julkaisemisen opas

Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys opas

 

Kansalliset ja kansainväliset julistukset ym.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020–2025
Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus – Tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2020–2025 (1). Lehti- ja konferenssiartikkeleiden avoimen saatavuuden osalinjaus.