Ajassa

Johtajuussymposiumissa etsitään ratkaisuja aikamme visaisiin kysymyksiin

Johtajuussymposium
Yliopiston avajaisviikon yhteydessä järjestettävä Johtajuussymposium 2019 – Maailma liikkeessä -tapahtuma tuo yhteen tieteen, yritysmaailman ja julkishallinnon edustajat sekä Suomesta että ulkomailta.

Tampereen korkeakouluyhteisön historian ensimmäisellä avajaisviikolla järjestettävä Johtajuussymposium on tapahtuma, jossa kuullaan johtamisen asiantuntijoita ja tutkijoita, väitellään akateemisen hengen mukaisesti sekä etsitään ratkaisuja maailman visaisiin kysymyksiin.

Symposium järjestetään keskiviikkona 11.9. keskustakampuksella. Johtamisen ja talouden tiedekunnan dekaani Matti Sommarberg toivoo tapahtumalta ajatuksia herättäviä alustuksia ja monipuolista keskustelua.

– Maailmassamme on käynnissä toisistaan riippuvia suuria muutoksia. Tämän vuoksi tarvitsemme sekä tieteiden että sidosryhmien välistä vuoropuhelua ja ratkaisukeskeistä ajattelua: kun kohtaamme jonkin haasteen, emme voi nostaa käsiä ilmaan tai siirtää toimintaa huomiselle vaan meidän täytyy kääriä hihat ja keksiä toimiva ratkaisu. Toivon, että voimme levittää tätä ajattelutapaa myös symposiumissa, Sommarberg toteaa.

Päivän aikana järjestetään seitsemän erilaista huippuseminaaria. Ohjelmassa on myös akateemiseen perinteeseen kuuluvia väittelykisoja, joista on vuosien aikana muodostunut yksi Johtajuussymposiumin perinteistä.

– Yleensä vaarana on, että asioiden ympärille muodostuu omia kupliaan: yhdet puhuvat tekoälystä, toiset kauppasodasta ja kolmannet demokratian tulevaisuudesta. Meidän tavoitteemme on tuoda keskusteluja yhteen, sillä suuret kysymykset ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa, Sommarberg sanoo.

Tampereen yliopiston yhteistyötahoina ovat tänä vuonna Aamulehti, Pirkanmaan liitto, Business Tampere, Suomen yliopistokiinteistöt, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Tampereen kauppakamari sekä Hämeen Liikunta ja Urheilu. Johtajuussymposium järjestetään nyt kahdeksatta kertaa.

Symposiumin seminaarit ovat pääosin kaikille avoimia eivätkä vaadi ilmoittautumista. Erillistä ilmoittautumista pyydetään johtajuustutkijoiden tutkijatreffeille, urheilujohtamisen teemaseminaariin ja Business Tampereen -miniseminaariin.

Kansainvälisyys tärkeässä roolissa

Tapahtuman kansainvälinen erityisvieras on innovaatiojohtamisen asiantuntija professori Tim Minshall Cambridgen yliopistosta. Hän on keynote-puhuja yliopiston juhlasalissa klo 10.15 alkavassa Open Innovation  – Impacts on Society -seminaarissa, jossa käsitellään innovaatioiden vaikutusta yhteiskunnassa.

Oxfordin yliopistosta puhumaan saapuu yrittäjyyspolitiikan tutkija Heli Helanne-Cole, joka esitelmöi Business Tampereen järjestämässä StartUp-aiheisessa miniseminaarissa.

– Suuret muutokset eivät noudata maiden rajoja; sademetsän palaminen Amazonilla on tuore esimerkki tällaisesta. Mitä enemmän pystymme käymään kansainvälistä dialogia, sen paremmin ymmärrämme haasteita ja mahdollisia ratkaisuja, Sommarberg toteaa.

Seminaareissa laaja tarjonta eri aihepiireistä

EMBA 20 vuotta -kutsuseminaarin juontaja on työelämäprofessori Matti Apunen ja pääpuhuja Fiskars Groupin toimitusjohtaja Jaana Tuominen.

Hämeen Liikunnan ja Urheilun järjestämässä Urheilujohtamisen seminaarissa puolestaan pureudutaan urheilujohtamiseen kohtuuttomien vaatimusten pelikenttänä. Mukana ovat muun muassa Likesin tutkija Kati Lehtonen, Hiihtoliiton entinen toiminnanjohtaja Mika Kulmala ja Porin Ässien entinen toimitusjohtaja Eeva Perttula.

Nuoret luovat tulevaisuuden

Opiskelijajärjestöt ovat olleet aktiivisesti mukana järjestelyissä alusta lähtien. Opiskelijat tuovat tapahtumaan muun muassa ainejärjestöjen debattikisan sekä musiikki- ja tanssiesityksiä. Opiskelijat myös järjestävät Aamulehden kanssa yhteistyöseminaarin ”Johtaminen ja aika” keskiviikkona 11.9. kello 12.30 alkaen.

Paneeliin osallistuvat VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen ja Kiillon liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Solja.

– Kun katselee tämänvuotista ohjelmaa, niin opiskelijat ovat paneeleissa, yleisössä ja järjestämässä tilaisuuksia. Opiskelijat ovat tulevaisuuden johtajia. Jos maailma muuttuu, niin he ovat sitä muutosta tekemässä. Heillehän tulevaisuus kuuluu, Sommarberg kertoo.

 

Johtajuussymposium 2019

 

Teksti: Jaakko Kinnunen
Kuva: Jonne Renvall

 

Symposiumin ohjelma

08.15-09.45 Café & Aula Toivo
Johtajuustutkijoiden tutkijatreffit
10.15-12.00 Main auditorium
Open Innovation – Impact on Society (in English)
12.30-14.00 sali A1
Aamulehden ja opiskelijoiden yhteistyöseminaari
13.00-16.00 sali D11
Kehitämme yhdessä – TKI:llä vaikuttavuutta Soteen
13.00-16.00 sali D10B
Urheilujohtamisen teemaseminaari, HLU
14.30-16.00 sali A1
Business Tampere mini seminar: How to build an ecosystem that supports startup plurality? (in English)
14.30-16.30 Juhlasali
Tampereen EMBA 20 vuotta -juhlaseminaari

 

Opiskelijajärjestöjen ohjelma

09.45-15.45 Pääaula ja Juhlasalin aula
Tiedekunnan ja ainejärjestöjen esittelypisteet sekä yritystori
11.00 Café & Aula Toivo
Ainejärjestöjen debattikisa, alkuerät
12.00 Pääaula
Unidance tanssiesitys
13.00 Pääaula
Improryhmä
14.00 Pääaula
Torvikopla, minijazzbänd
15.00 Café & Aula Toivo
Ainejärjestöjen debattikisa, finaali

 

Aiheeseen liittyviä uutisia