Hyppää pääsisältöön

Johtajuussymposiumin katsojamäärä kasvoi reilusti – katso tallenteet

Julkaistu 10.9.2021
Tampereen yliopisto
Sirpa Virta, Teija Tiilikainen, Marko Lehti ja Meri Koivusalo paneelissa
Professori Sirpa Virta, johtaja Teija Tiilikainen, TAPRIn varajohtaja Marko Lehti ja professori Meri Koivusalo Responding to Crisis and Security Threats -paneelissa. Puheenjohtajana Tampereen yliopiston valmiusjohtaja Risto Honkonen (vas.).
Johtajuussymposium keräsi tänä vuonna yli 20 prosenttia enemmän katsojia kuin aiemmin. Myös tapahtuman vastaanotto oli hyvä.

— Katsojia oli yhden jäähallin verran eli tuhansia, kertoo symposiumin johtaja, kehitysjohtaja Harri Talonen.

— Huippusisältö, laadukas ja ammattitaitoinen toteutus - kerrassaan onnistunut päivä, Talonen arvioi.

Palaute tapahtumasta on ollut positiivista.

— Sidosryhmät ovat halukkaita jatkamaan tapahtumaa. Tästä on tullut 10 vuoden aikana yhteinen juttu, Talonen toteaa.

Lähes 150 asiantuntijaa ja yli 50 korkeakouluyhteisön opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä osallistui symposiumin järjestelyihin.

Tallenteet katsottavissa verkossa

Tiedon ja turvallisuuden ja kestävän kehityksen teemakanavan sekä kulttuurikanavan tapahtumatallenteet ovat vielä vajaat kaksi viikkoa katsottavissa Johtajuussymposiumin verkkosivuilta löytyvän linkin kautta.
 

Kuva: Jonne Renvall