Hyppää pääsisältöön

Jenni Huhtasalo: Digitaalisen teknologian voimakas toimijuus muuttaa asiantuntijatyötä

Tampereen yliopisto
PaikkakuntaEtäyhteys
28.1.2022 12.00–16.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Jenni Huhtasalo
Digitaalisen teknologian käyttö on lisääntynyt tämän päivän asiantuntijatyössä kiihtyvällä vauhdilla. YTM Jenni Huhtasalo totesi väitöstutkimuksessaan, että ilmiö muuttaa sekä asiantuntijuutta että asiantuntijatyötä. Muutoksia voidaan nähdä asiantuntijoiden rooleissa, asiantuntijuuden jakamisessa, kokemuksissa asiantuntijuudesta ja ammatti-identiteetistä.

Digitalisaatio ja digitaalisen teknologian jatkuva kehittyminen ja kasvu ovat muokanneet arkea ja työelämää monin erilaisin tavoin. Samalla kun digitaalisen teknologian kehittyminen on vapauttanut meidät eräissä ammateissa tietyistä fyysisistä työtiloista lähes kokonaan ja osin tietyistä työajoistakin, se on samalla kietonut itsensä tiukemmaksi osaksi elämäämme ja asiantuntijatyötä.

Tämä jatkuva kehityssuuntaus on nostanut tarpeen tutkia aihetta syvemmin. Huhtasalo tarkastelee väitöstutkimuksessaan Asiantuntijuus, digitaalinen teknologia ja moniaineksiset toimijaverkostot digitaalisen teknologian lisääntyneen käytön vaikutuksia asiantuntijuuteen ja asiantuntijatyöhön.  Tutkimuksessa asiantuntijoita edustavat yliopistossa opetustyötä tekevät opettajat sekä erikoissairaanhoidon sairaanhoitajat.

Alati kasvavan digitaalisen teknologian roolin myötä työelämän toimintatavat, toimenkuvat ja roolit hakevat muotoaan. Muutokseen liittyvät tiiviisti ihmisten erilaiset asenteet, tunteet ja kokemukset teknologiaa kohtaan.

Muutoksen käynnistämät tunteet, kuten epävarmuus, ovat sysänneet liikkeelle asiantuntijoiden identiteettityön. Identiteettityössä asiantuntija hakee tuekseen erilaisia elementtejä, joihin hänen uusi digitaalisen teknologian sävyttämä asiantuntijuutensa voisi kiinnittyä.

Jotta ymmärrettäisiin paremmin asiantuntijuutta ja asiantuntijuuteen vaikuttavia elementtejä, tulee tarkastella asiantuntijoiden itsensä lisäksi myös asiantuntijoita lähellä olevia muita toimijoita. Näitä voivat olla niin materiaaliset, aineettomat, ei- inhimilliset kuin inhimillisetkin toimijat.

— Väitöstutkimus avaa näkökulman maailmaan, jossa inhimillistä asiantuntijuutta ja ei-inhimillistä digitaalista teknologiaa voidaan tutkia tasavertaisina toimijoina ja se tuottaa uudenlaista ymmärrystä asiantuntijuuteen vaikuttavista tekijöistä, Huhtasalo toteaa.

— Tutkimus johdattaa lukijan näkemään maailman sellaisena kuin tutkija itsekin sen näkee; digitaalinen teknologia ei ole enää pelkästään työkalu vaan aktiivinen toimija, joka on kietoutunut meihin niin monisyisesti, että emme edes enää huomaa sen läsnäoloa tai käyttävämme sitä. Esimerkiksi päivittäiset Teams- palaverit ovat jo niin arkipäiväistyneet eräissä ammateissa, että huomiomme ei enää kiinnity itse ohjelman käyttöön vaan se on muodostunut luonnolliseksi  tavaksi tehdä työtä ja pitää yhteyttä kollegoihin.

Huhtasalo asuu Ulvilassa ja työskentelee erikoistutkijana Satakunnan ammattikorkeakoulussa sekä projektiasiantuntijana Turun yliopiston Sote-akatemiassa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Jenni Huhtasalon yhteiskuntatutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Asiantuntijuus, digitaalinen teknologia ja moniaineksiset toimijaverkostot tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 28.1.2022 klo 12 alkaen. Paikkana on Porin yliopistokeskuksen auditorio, Pohjoisranta 11 A, Pori. Vastaväittäjänä toimii professori Hannu Ruonavaara Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Antti Saloniemi yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2246-5

Kuva: Via Ramstén