Hyppää pääsisältöön

Jemen-tutkija palkittiin

Julkaistu 5.3.2019
Tampereen yliopisto
Susanne Dahlgren/ kuva: Jonne Renvall
Suomen Antropologinen seura palkitsi Susanne Dahlgrenin, joka on osannut hyödyntää antropologista tutkimusta konfliktien ratkaisemisessa ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa. Kuva: Jonne Renvall
Susanne Dahlgren sai Vuoden 2018 antropologinen teko -palkinnon.

Kansainvälisesti tunnettu Jemen-asiantuntija Susanne Dahlgren on saanut Suomen Antropologisen seuran Vuoden 2018 antropologinen teko -palkinnon. Dahlgren työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.

Dahlgren herätti laajaa huomiota esittämällä Jemenin sotaan rauhansuunnitelman, jolle hän sai myönteistä palautetta YK:n Jemenin sovittelutoimistolta. Dahlgren esitteli rauhanideansa myös EU:n ulkosuhteista vastaavalle Federica Mogherinille tämän Tampereen-vierailun aikana syksyllä 2018.

Suomen Antropologinen seura perustelee Dahlgrenin palkitsemista sillä, että hän on osannut hyödyntää antropologista tutkimusta konfliktien ratkaisemisessa ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa.

Dahlgren on osallistunut Jemenin sodasta käytävään julkiseen keskusteluun yleistajuisin artikkelein ja antanut asiantuntevia lausuntoja viestimille asiasta sekä Suomessa että ulkomailla. Dahlgrenin Jemenin rauhan eteen tekemä työ on palkinnon perustelujen mukaan ”tärkeää, merkittävää ja vaikuttavaa, ja se käyttää antropologista erityisosaamista erinomaisella tavalla”.

Vuoden antropologinen teko -palkintoa on jaettu vuodesta 2018 lähtien. Palkinto voidaan myöntää joko yksilölle tai ryhmälle, ja sen perusteena tulee olla jokin seuraavista: antropologisen tutkimuksen ja sen mahdollisuuksien edistäminen, antropologisen tutkimuksen näkyväksi tekeminen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen antropologina, antropologian opetuksen merkittävä kehittäminen tai jokin muu perusteltu syy.