Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi lähes 10 miljoonaa euroa avustuksia

Julkaistu 2.10.2025
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva.
Tampereen yliopistosta rahoituksen saivat professori Tero Järvinen, apulaisprofessori Heidi Haikala ja dosentti Tiina Salminen. Heidän hankkeidensa saama yhteissumma on liki kolme miljoonaa euroa.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt yhteensä 9,9 miljoonaa euroa avustuksia 13 hankkeelle. Avustukset julkistettiin kansainvälisenä säätiöpäivänä 1.10.2025.

Kierros oli poikkeuksellisen korkeatasoinen ja avustus myönnettiin 10 prosentille hakijoista. Avustuspäätöksissä haluttiin huomioida eri uravaiheissa olevia tutkijoita. Lääketieteen hakemuksissa korostui vahva syöpätutkimuksen painotus – yli puolet myönnetyistä avustuksista kohdistui siihen. Useissa hankkeissa perustutkimukseen yhdistyi translationaalinen ja kliininen tutkimus ja tavoite vahvistaa tutkimuslähtöistä innovaatiotoimintaa.

Tampereen yliopistosta rahoituksen sai kolme hanketta.

Professori Tero Järvinen sai kierroksen suurimman myönnön, 1,4 miljoonaa euroa. Rahoitus myönnettiin nelivuotiselle Kohdekudosspesifinen lääkehoito kudosregeneraatiossa ja harvinaissairauden hoidossa -hankkeelle.

Tutkimushankkeessa on tarkoitus rakentaa kaksi eri lääkemolekyylia, jotka ovat niin kutsuttuja rekombinanttifuusioproteiineja. Molekyyleissä on kaksi eri kudosten paranemista nopeuttavaa osaa. Toinen niistä on tutkimusryhmän aikaisemmin löytämä CAR-peptidi, joka kuljettaa lääkemolekyylin kudosvaurioon ja nopeuttaa vamman paranemista syndekaani-4-välitteisesti. Toinen lääkemolekyylin osa on kasvutekijä, joka kiihdyttää vamman paranemista eri signalointireittiä pitkin. Tutkimusryhmä lisensoi vastaavanlaisen rekombinanttifuusioproteiinin kansainväliselle Theravia-lääkeyhtiölle 2024. Lue uutinen

Apulaisprofessori Heidi Haikalan tutkimusryhmälle myönnettiin 1 119 000 euron avustus Keuhkosyövän lääkekehityksen mullistus yksisoluanalytiikan, tekoälysuunnittelun ja potilaskeskeisten mallien avulla -hankkeeseen. Hanke kestää neljä vuotta.

Hankkeessa tutkitaan, miksi keuhkosyövän hoidot menettävät tehonsa ja miten immuunipuolustus vaikuttaa taudin etenemiseen. Monitieteinen ryhmä rakentaa uudenlaista lääkekehitysalustaa, joka hyödyntää potilasnäytteitä ja edistynyttä teknologiaa, kuten koneoppimista.

Onnistuessaan hanke voi mullistaa syöpähoitojen kehitystyön, mahdollistaa yksilöllisemmät hoidot sekä parantaa potilaiden elämänlaatua ja ennustetta. Samalla se voi pienentää lääkekehityksen kustannuksia ja tuoda uudet, tehokkaammat lääkkeet nopeammin potilaiden käyttöön.

Dosentti, akatemiatutkija Tiina Salminen sai 470 000 euron rahoituksen kolmivuotiselle Mitokondrioiden lämmöntuotannon tutkiminen nanolämpömittareiden avulla -hankkeelle.

Hankkeen tarkoituksena on kehittää geneettisiä työkaluja solunsisäisen lämpötilan mittaamiseen. Apuna käytetään solulinjoja ja mallilajeja. Salmisen tutkimusryhmän tavoitteena on selvittää mitokondrioiden lämmöntuotannon merkitystä kolmessa tärkeässä ilmiössä: mitokondriosairauksissa, immuunivasteen aikana ja mataliin lämpötiloihin sopeutumisessa sekä vaihtolämpöisillä että tasalämpöisillä lajeilla. 

Lue tiedote ja katso kaikki apurahansaajat säätiön verkkosivulta