Ajassa

Inna Tähkänen kannustaa muovaamaan työelämästä itsensä näköistä: ”Ala on me, ei mikään instituutio”

Inna Tähkänen.
Näyttelijä Inna Tähkänen haki TAMKissa opiskellessaan omaa ammatillista identiteettiään ja rajojaan. Nykyään hänet voi nähdä muun muassa Salatut elämät -sarjassa ja Matilda-musikaalissa.

Kuka olit ennen TAMKia?

Ennen TAMKia olin näyttelijän ammatista haaveileva nuori. Olin ehkä vähän pihalla, mutta unelmani olivat elämää suurempia.

Halusin 10-vuotiaasta alkaen näyttelijäksi. Katsoin elokuvan 101 dalmatialaista, jossa Glenn Close näyttelee Cruella de Vileä. Yhdessä kohtauksessa hän nauraa aivan järjettömän sekopäisen psykopaattisen naurun. Kysyin äidiltäni, että onko tuo totta, onko tuo ihminen oikeasti noin paha. Äitini kertoi, että hän on näyttelijä. Silloin aloin ymmärtää, että minäkin voisin leikkiä erilaisia ihmisiä työkseni.

Millaista opiskeluaikasi oli?

Opiskeluaika TAMKin musiikkiteatterin linjalla oli äärimmäisen tärkeä ajanjakso minulle. Meillä oli todella lämmin ja tiivis yhteisö etenkin ensimmäisinä opiskeluvuosina. Parhaita muistojani ovat oppituntien väliset ajat, kun väki kerääntyi opiskelijaravintolaan juttelemaan. Se oli pienessä mittakaavassa alan verkostoitumista.

Aloitin opintoni juuri silloin, kun musiikkiteatterista oli päätetty tehdä entistä suurempi koulutus. Koen, että saimme olla osa murrosta. Meiltä kyseltiin hirveästi, millainen koulutuksen pitäisi meidän mielestämme olla.

Välillä mukana kehittämisessä oleminen tuntui haastavalta – mikseivät nämä asiat voi jo toimia? Samalla se kuitenkin oli todella kasvattavaa. Sain prosessista lisää innovatiivisuutta: opin ajattelemaan, miten asiat voisivat olla ja mitä minä voin tehdä sen eteen.

Oliko sinulla haasteita opinnoissasi?

Koulutuksen aikana tapahtui oma henkilökohtainen kasvuprosessini suhteessa omaan persoonaani ja alaan. Olin alan koulutuksessa ja niin lähellä unelmaani, mutta mietin, voinko minä nyt oikeasti vain ”tehdä sen”. Voinko lähteä vähän röyhkeästikin hakemaan omaa paikkaani? Pystynkö olemaan sitä, mitä ala minulta vaatii? Vai pystynkö kenties muokkaamaan alan itselleni sopivaksi?

Olen pohjimmiltani aika arka ja ujo. Minulle tuntui isoilta asioilta esimerkiksi pohtia, mitä verkostoituminen tarkoittaa, miten olen sosiaalisissa suhteissa ja voinko mennä vaikkapa ohjaajan kanssa samaan pöytään istumaan.

Mitä ovat olleet tärkeimmät oppisi TAMKista?

TAMKissa pääsin kokeilemaan, kuinka suhtaudun erilaisiin moraalisiin aiheisiin, kuten lavalla alasti olemiseen. Olen todella onnekas, että sain kokea sen turvallisessa ympäristössä ja turvallisen ohjaajan kanssa.

Opinnoissa saimme myös luoda omaa. Kurssien ja lopputyön aikana kirjoitimme, ohjasimme ja sävelsimme lavalle. Koulu oli turvallinen paikka kokeilla ja haastaa itseään, koska siellä tehtyjen produktioiden ei tarvitse välttämättä onnistua, myydä lippuja ja tuottaa rahaa. Se oli kuin turvaverkko, johon pudota, jos jokin ei onnistu.

Oliko sinulla opiskeluaikaista ruokabravuuria?

Olen äärettömän huono keittiössä. Olen muun muassa yrittänyt sulattaa alumiinikäärössä olevaa jäätelötötteröä mikrossa. Lähes kaikki mitä teen, palaa pohjaan.

Onneksi oli kouluruokala. Omana ruokabravuurina keitetty makaroni, pesto, mozzarella ja tomaatti toimi aina. Sekin voi palaa pohjaan, mutta päällimmäiset makaronit ovat varmasti hyviä.

Mitä sinusta tuli valmistumisen jälkeen?

Valmistuin keväällä 2018. Nyt olen freelance-ammattinäyttelijä.

TAMKin jälkeen tein vielä maisterikoulutuksen Skotlannissa. Sen jälkeen olen näytellyt Salatut elämät- ja Komisario Koskinen- TV-sarjoissa. Pian ensi-iltaan tulee myös Matilda-musikaali Tampereen Työväen Teatterissa.

Olen siis onneksi saanut tehdä töitä omalla alalla. Se ei missään nimessä ole itsestään selvyys. Aina tulee pätkiä, jolloin ei ole töitä, ja silloin täytyy keksiä muuta. Pyrin pitämään itseni luovana taiteilijana.

Mitä haluaisit sanoa nykyisille ja tuleville opiskelijoille?

Haluaisin sanoa, että uskokaa unelmiinne. Ala on me: minä, sinä ja kaikki ihmiset, jotka alalla ovat, eikä mikään paikka tai instituutio. Jos haluat, että jokin asia muuttuu tai menee eteenpäin, mene rohkeasti kysymään, voisiko tämä olla näin. Ja jos muutokselle ei ole vielä sijaa, se voi olla sinun tehtäväsi.

Toivon kaikille rohkeutta ottaa oma paikka, tehdä koko sydämellä, olla haavoittuvainen ja käyttää opiskeluaikaista turvaverkkoa, johon voi vain kädet levällään heittäytyä. Sieltä pääsee aina ylös.


Vietämme 11.–15.10. alumniviikkoa. Julkaisemme viikon aikana meiltä valmistuneiden mielenkiintoisia tarinoita eri aloilta.

Teksti: Maria Kasdaglis-Zabyshnyi
Kuva: Jaakko Saarilampi
Video: Jaakko Saarilampi ja Renata Brito

Uusimmat uutiset kategoriassa Ajassa

Uusimmat uutiset