Hyppää pääsisältöön

Infra-alan tarjoamat mahdollisuudet nuorille tutuksi

Julkaistu 23.9.2021
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva Terran esitteestä.
Mistä ammattialan valintaa pohtiva nuori löytää perusfaktat infrastruktuurin keskeisestä merkityksestä yhteiskunnan toimivuudelle sekä tiedon siitä, missä näihin aiheisiin voi opiskelun kautta yliopistotasoisesti syventyä? Tutkimuskeskus Terran uunituoreesta sähköisestä esitteestäpä tietysti!

Yhtenä vastauksena infrarakentamisen alan jatkuvaan osaajapulaan tutkimuskeskus Terra lähti yhdessä alan yrityskenttää monipuolisesti edustavien yhteistyökumppaneidensa kanssa toteuttamaan hanketta, jonka lopputuloksena on uunituore infra-alan merkityksestä, opiskelumahdollisuuksista ja ajankohtaisista tutkimusteemoista kertova interaktiivinen esite.

Yksi esitteen keskeinen elementti ovat infrarakentamisen alaa opiskelleiden Tampereen yliopiston nuorten alumnien uratarinat. Näiden kautta opiskelualan valintaa pohtiva nuori saa monipuolisen kuvan erilaisista toimenkuvista, joita infra-alan opiskelu Tampereen yliopistossa jo ammattiuran alkuvaiheessa tarjoaa.

Lisäksi esitteessä tuodaan esille Tamperetta opiskelupaikkakuntana, Terran tarjoamia mahdollisuuksia tekemällä oppimiseen sekä luonnollisesti myös tutkimuskeskus Terran eri tutkimusryhmien - TerraGeon, TerraRoadin, TerraRailin ja TerraDigin sekä näitä tukevan tutkimuslaboratorio GeoLan - toimintaa.

– JS/Suomen konseptilla toteutettu, yhteistyökumppaneiden sponsoroima esite tarjosi meille erinomainen tilaisuuden kertoa omasta toiminnastamme modernisti ja näyttävästi, toteaa esitehanketta tutkimuskeskus Terran puolelta koordinoinut professori Pauli Kolisoja.

– Yrityskumppaneiden laaja-alainen innostus esitehankkeeseen mukaan lähtemisessä antoi meille selkeän indikaation siitä, että olemme liikkeellä tärkeäksi koetulla asialla, hän jatkaa.

Juuri valmistuneeseen tutkimuskeskus Terran esitteeseen voit tutusta tästä:  Tutkimuskeskus Terran esite

ja esitteen englanninkieliseen versioon tästä: Brochure of Research Centre Terra