Hyppää pääsisältöön

Ihmiskehoa jäljittelevä monikudosmalli kehitteillä Tampereen yliopistossa

Julkaistu 10.3.2020
Tampereen yliopisto
Minna Kellomäki/ Kuva: Petri Laitinen
Professori Minna Kellomäki johtaa monikudosmallintamisen huippuyksikköä Tampereen yliopiston Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Kuva: Petri Laitinen
Tampereen yliopistossa rakennetaan ihmiskehon toimintoja jäljittelevää uudenlaista monikudosmallia, joka sopii ihmisen kudosten perusbiologian tutkimiseen sekä systeemisten sairauksien että traumojen mallintamiseen.

Kuusi Tampereen yliopistossa toimivaa tutkimusryhmää muodostaa poikkitieteellisen monikudosmallintamisen huippuyksikön, joka tavoitteena on yhdistää teknologisten ja biologisten tieteiden osaamista uudenlaisen body-on-chip-konseptin kehittämiseksi. Body-on-chipillä tarkoitetaan soluviljelylaitteistoa, jossa itse soluviljelmien lisäksi on tekniikkaa solujen stimuloimiseksi sekä toiminnan monitoroimiseksi. Laitteisto on yleensä rakennettu mikrofluidistisen alustan päälle, joka mahdollistaa automatisoidun soluviljelynesteen kierrättämisen sekä mahdollisen lääkeainesyötön.

Body-on-Chipin kudokset muodostetaan ihmisen kantasoluista erilaistetuista soluista. Tavoitteena on muodostaa ihmisperäisiä sydän-, maksa-, hermo-, luu- ja rasvakudoksia, jotka on myös verisuonitettu ja hermotettu. Laitteistossa on myös anturi ja sensoriteknologiaa kudoksien ja niiden toiminnan analysoimiseksi sekä kontrolloimiseksi. Tutkimuksessa hyödynnetään huippuyksikön tutkijoiden laajapohjaista osaamista solu- ja kudosbiologian, biomateriaalien, anturitekniikan, mikrosysteemien, kuvantamisen ja biomallintamisen osa-alueilla. Huippuyksikössä tuotetaan merkittävää uutta osaamista, esimerkiksi ymmärrystä kudosten yhteistoiminnasta, yhdistelmäkudosten in vitro -rakentamisesta sekä niiden toimintojen monitoroimisesta ja ohjaamisesta.

Monikudosmallintamisen huippuyksikkö on toiminut vuoden 2018 alusta saakka. Yksikkö on kahden vuoden aikana kehittänyt poikkitieteellistä toimintakulttuuria palvelemaan projektin tavoitteita sekä saavuttanut projektin ensimmäisiä tutkimustavoitteita. Huippuyksikköseminaarissa esitellään huippuyksikön toimintaa, poikkitieteellistä tutkijakuntaa, projektin tutkimuksellisia tavoitteita sekä saavutettuja tutkimustuloksia.

Monikudosmallintamisen huippuyksikkö esittelee toimintaansa tiistaina 17.3.2020 klo 12–16 Tampereen yliopiston Hervannan Kampusareenan auditoriossa, Korkeakoulunkatu 7, Tampere. Tervetuloa!

Esittelytilaisuuden ohjelma:
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/monikudosmallintamisen-huippuyksikko-esittaytyyy

HUOM! Monikudosmallintamisen huippuyksikön esittelytilaisuus on peruutettu 11.3.2020 annetun uuden koronavirusohjeistuksen perusteella.

 

Lisätietoja:

Professori Minna Kellomäki, puh. +358407066312, minna.kellomaki [at] tuni.fi

Tutkijatohtori Mari Pekkanen-Mattila, puh. +358504377153, mari.pekkanen-mattila [at] tuni.fi