Hyppää pääsisältöön

Hyvinvointityön siirtyminen koteihin sisältää sekä mahdollisuuksia että uhkia

Julkaistu 7.10.2022
Tampereen yliopisto
Kirjan kansikuva harmaalla taustalla.
Kotona tehtävään hyvinvointityöhön liittyy monia jännitteitä ja eettisiä kysymyksiä. Tuore artikkelikokoelma pureutuu niihin tutkimuksen keinoin.

Hyvinvointityön tekijät kohtaavat erilaisissa haavoittavissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä keskellä heidän arkeaan. Asiakkaat saattavat tarvita tukea mielenterveyden hallintaan, fyysisiin sairauksiin, raitistumisen, toipumisen ja kuntoutumisen haasteisiin tai vaikkapa vanhuuden mukanaan tuomiin vaikeuksiin. Koti, hyvinvointityö ja haavoittuvuus -teoksessa selvitetään, minkälaisia merkityksiä kodilla on haavoittuvuuden kohtaamisen, sanoittamisen, kokemisen ja lievittämisen paikkana.

Kirjan lähtökohtana on merkittävä hyvinvointipalveluiden ja -työn murros, jossa yhteiskuntapoliittiseksi tavoitteeksi on asetettu omassa kodissa asumisen turvaaminen mahdollisimman pitkään. Viimeisten noin viidenkymmenen vuoden aikana laitospaikkoja on vähennetty, laitoshoitojaksoja lyhennetty, avohoitoa kehitetty, pieniä asuin- ja hoitoyksiköitä rakennettu sekä viimeisenä kotiin vietäviä palveluita lisätty. Tämä kehitys, jota teoksessa kutsutaan kotikäänteeksi, sisältää paljon mahdollisuuksia, kuten ihmisen itsemääräämisoikeuden ja yhteisöihin integroitumisen vahvistumisen. Toisaalta se saattaa kuitenkin tarkoittaa turvattomuutta, eristyneisyyttä, täyttämättömiä tarpeita ja kohtuutonta sinnittelyä arjessa.

Teos on ajankohtainen puheenvuoro hyvinvointipalveluiden kehittämisestä ja hyvinvointityön tekemisen arjesta. Siinä hyödynnetään etnometodologiaan ja ihmismaantieteeseen sitoutunutta vuorovaikutuksen tutkimusta. Aineistoina käytetään kotikäyntien nauhoituksia, tutkijan kenttäpäiväkirjoja sekä työntekijä- ja asiakashaastatteluja. Kokonaisuus sisältää sekä taustoittavia käsiteteoreettisia lukuja että empiirisiä tutkimuksia asiakkaan ja työntekijän kotikäyntikohtaamisista. Tutkimusta on tehty Tampereen yliopiston, Suomen Akatemian, Kunnallisalan Kehittämissäätiön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamissa hankkeissa.

Teoksen ovat toimittaneet dosentti, yliopistonlehtori Suvi Raitakari ja yliopistonlehtori Jenni-Mari Räsänen Tampereen yliopistosta sekä professori (ma.) Kirsi Günther Turun yliopistosta. Tampere University Pressin kustantama open access -kirja on saatavilla mm. Trepo-julkaisuarkistossa ja kansainvälisessä OAPEN Libraryssa.

Kirjan viitetiedot:

Suvi Raitakari, Kirsi Günther & Jenni-Mari Räsänen (toim.): Koti, hyvinvointityö ja haavoittuvuus. Tampere: Tampere University Press, 2022. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-038-0 
 

Lisätietoja teoksesta:
Suvi Raitakari suvi.raitakari [at] tuni.fi
Kirsi Günther kirsi.gunther [at] utu.fi 
Jenni-Mari Räsänen jenni-mari.rasanen [at] tuni.fi 

Lisätietoja Tampere University Pressin julkaisutoiminnasta:
Tampere University Press