Hyppää pääsisältöön

Hyvä opettaja -palkinnot Ylihervalle, Pyrhöselle ja Mustanojalle

Julkaistu 7.9.2021
Tampereen yliopisto
Anneli Yliherva, Veli-Pekka Pyrhönen ja Liisa Mustanoja
Anneli Yliherva (vas.), Veli-Pekka Pyrhönen ja Liisa Mustanoja kukitettiin palkinnonjakotilaisuudessa.
Tampereen ylioppilaskunnan TREY:n ehdottamat kolme Hyvää opettajaa saivat palkintonsa lukuvuoden avajaispäivänä. Vuonna 2021 palkittiin Anneli Yliherva, Veli-Pekka Pyrhönen ja Liisa Mustanoja. Palkinnon erityiskriteerinä olivat tänä vuonna palautekäytännöt ja palautteen käyttö opetuksen kehittämisessä.

Yliopistonlehtori, logopedian dosentti Anneli Yliherva opettaa yhteiskuntatieteiden tiedekunnan logopedian tutkinto-ohjelmassa. Hänen opettamiinsa aiheisiin kuuluvat muun muassa lasten kielihäiriöt, puheen häiriöt sekä psykologian tutkinto-ohjelman kanssa toteutettavat moniammatilliset autismikirjon häiriöitä käsittelevät opintojaksot.

Käytännönläheisyys tukee opiskelijoiden omaa ajattelua

Palkintoehdotuksen mukaan Ylihervan käyttämät käytännönläheiset opetusmenetelmät on koettu erittäin hyödyllisiksi ja opiskelijoiden omaa ajattelua tukeviksi. Etäopetuksessa on huomioitu kaikki opiskelijat ja opetuksessa on käytetty erilaisia vuorovaikutuskäytäntöjä. Yliherva toimii myös logopedian opiskelijoiden harjoittelujen ohjaajana ja antaa tässä tehtävässään palautetta, tukee ammatillista kasvua ja ohjaa opiskelijoita innostuneesti. Nämä seikat lisäävät opiskelijoiden motivaatiota ja halua oppia.

Palautekäytäntöjen huomioiminen opetuksessa tapahtuu niin opintojakson aikana kuin sen jälkeen. Yliherva kysyy aktiivisesti opiskelijoiden toiveita opintojaksojen suorittamisesta ja toteutuksesta. Opiskelijoiden palautetta on huomioitu myös opetuksen toteuttamisessa. Konkreettisena esimerkkinä on opiskelijoiden palautteen pohjalta esitetty toive tenttiä edeltävästä kyselytunnista. Oman opetuksen ja opintojaksojen toteutuksen kehittämisen lisäksi Yliherva vie aktiivisesti opiskelijoiden antamia palautteita myös muille opettajille tietoon, jotta opetusta voidaan kehittää alan sisällä laajemmin.  

Oppiminen, kiinnostavuus ja sovellettavuus tehtävien vahvuutena

Yliopisto-opettaja Veli-Pekka Pyrhönen toimii tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa automaatiotekniikan opettajana. Pyrhönen opettaa muun muassa opintojaksoja Automaatio ja Johdatus systeemien hallintaan.  

Palkintoehdotuksen mukaan Pyrhönen on valmis venymään opetuksessa, jotta opiskelijoilla olisi käytössään laadukkaita opiskelumetodeja monipuolisesti. Etäopetusaikana hän on esimerkiksi julkaissut ylimääräisiä videoita ja -materiaaleja. Pyrhösen opetuksessa käytetään laajasti erilaisia suoritusmahdollisuuksia. Opiskelijoille annettavissa tehtävissä huomioidaan oppimisen lisäksi tehtävän kiinnostavuus ja sovellettavuus työelämässä.

Opintojaksojen aikana Pyrhönen kerää palautetta aktiivisesti. Käytössä on esimerkiksi Padlet-alusta, johon voi antaa palautetta opintojakson aikana anonyymisti. Jos hän ei pysty opintojakson aikana toteuttamaan kehitysehdotuksia, hän huolehtii, että palautteisiin vastataan ja niitä hyödynnetään seuraavilla toteutuskerroilla. Pyrhönen myös pitää arvossa opintojaksojen jälkeen annettua palautetta ja hän tarttuu aktiivisesti opintojaksojen epäkohtiin palautteen perusteella.

Monipuoliset menetelmät ja osallistuminen tehostavat oppimista

Yliopistonlehtori Liisa Mustanoja toimii informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa kielten tutkinto-ohjelmassa suomen kielen opintosuunnassa.  

Palkintoehdotuksen mukaan Mustanoja käyttää opintojaksoilla monipuolisia opetusmenetelmiä ja muun muassa arvosanat määräytyvät erilaisten kokonaisuuksien kautta. Opiskelijoille annetaan esimerkiksi tehtäväksi erilaisia opetusvideoita ja portfolioita. Mustanojan opintojaksoilla kerrotaan opittavan tehokkaasti, juuri näiden monipuolisten opetusmenetelmien ja opiskelijoiden osallistumisen vuoksi.

Palautekäytäntöjä käytetään aktiivisesti Mustanojan opetuksessa. Kerättyä palautetta myös käytetään opetuksen kehittämisessä. Opiskelijoiden esille tuoman palautteen vuoksi on muutettu opetusta ja opintojakson suorittamista, sillä työmäärä oli koettu liian kuormittavaksi. Mustanoja varmistaa myös, että opintojaksojen aikana hän antaa itse opiskelijoille palautetta heidän oppimisestaan ja kehityksestään, mikä on koettu erityisen tärkeäksi.

Palkinnot myöntävät Tampereen Yliopiston Tukisäätiö ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö.

Kuva: Jonne Renvall