Hyppää pääsisältöön

Henna Paananen: Toimintaympäristön muuttuessa kuntajohtajuutta rakennetaan vuorovaikutuksessa

Tampereen yliopisto
PaikkakuntaKanslerinrinne 1, Tampere
Keskustakampus, Pinni A, Paavo Koli -sali ja etäyhteys.
9.12.2022 10.00–14.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Kunnissa johtajuutta rakennetaan paikallisuuden, politiikan ja hallinnon risteyksessä. Toimintaympäristön muutos on moninkertaistanut johtamiseen liittyvät vuorovaikutustarpeet ja vaatii erityistä johtamisotetta. HM Henna Paananen osoittaa väitöskirjassaan, että mikäli johtajuus ymmärretään ihmisten välisenä dynamiikkana ja vuorovaikutuksena, kyseessä on henkilön muodolliseen asemaan perustuvaa valtaa ja määräysvaltasuhteita laajempi kokonaisuus. Väitöstutkimus kääntää katseen johtajuuden rakentumisen vuorovaikutteiseen ulottuvuuteen.

Muuttuva yhteiskunta, sen monimutkaiset ja kompleksiset ilmiöt sekä hallintoon osallistuvien toimijoiden kasvava lukumäärä haastavat johtamista kunnissa. Myös johtamiseen liittyvän vuorovaikutuksen määrä ja laatu ovat muuttuneet ja tuoneet mukanaan uudenlaisia jännitteitä. On luonnollista, että ennen pitkää ympäristön ja tehtävänkuvien lisääntynyt kompleksisuus alkaa heijastua yksilöiden kokemusten ohella myös laajemmin kuntien johtamiseen ja johtajuusinstituutioon.

Johtajuuden uudelleenmuovautumisen ymmärtämiseksi tarvitaan tehtävänkuvat ylittävää tutkimusta, joka kohdistuu ihmisten välisissä suhteissa syntyvään ja ilmenevään johtajuuteen. Henna Paananen tarkastelee väitöstutkimuksessaan kuntajohtajuuden rakentumista ja institutionaalista muutosta.

Tutkimus kurkottaa yli hallinto-politiikkadikotomian. Johtamista tulkitaan tarkasti määriteltyjen johtajapositioiden sijaan vuorovaikutuksena, ihmisten välisissä suhteissa konstruoituvana ilmiönä.

Väitöstutkimuksessa on hyödynnetty monipuolista laadullista aineistoa. Haastateltavina on ollut sekä kahta sukupolvea edustavia kuntien viranhaltijajohtajia että johtavia luottamushenkilöitä. Lisäksi tarkastelussa ovat olleet kuntien hallintosäännnöt ja niihin kirjatut ammattimaisten luottamushenkilöjohtajien tehtävänkuvat.

Paanasen mukaan tuloksia voidaan tulkita siirtymänä tarkkarajaisista johtajapositioista kohti aiempaa vuorovaikutteisempaa kuntajohtamista sekä käsitystä johtajuudesta kollektiivisena toimijuutena monien toimijoiden verkostossa. Jatkuvassa toimintaympäristön muutoksessa riittävän ymmärryksen saavuttamiseksi on hyödynnettävä kollektiivisesti syntyvää tulkintaa tulevaisuuden suunnasta, toimintavaihtoehdoista ja tavoitteista. Johtaminen tapahtuu myös muovaamalla muiden toimijoiden vuorovaikutuksen edellytyksiä.

– Kompleksisessa toimintaympäristössä on hyödyksi, että vaikutusvallan ohella myös vastuu erilaisten syötteiden hyödyntämisestä ja johtamisesta on yhä enemmän jaettua, Henna Paananen tiivistää.

Hallintotieteiden maisteri Henna Paanasen kunta- ja aluejohtamisen alaan kuuluva väitöskirja Vuorovaikutteistuva kuntajohtaminen tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 9.12.2022 klo 12 Paavo Koli -salissa, Kanslerinrinne 1. Vastaväittäjänä toimii professori Harri Jalonen Vaasan yliopistosta. Kustoksena toimii professori Arto Haveri johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Tutustu väitöskirjaan verkossa.

Kuva: Akseli Nurmi