Hyppää pääsisältöön

Globaalit häiriöt ja arkipäivä turvallisuustutkijoiden silmin

Julkaistu 26.8.2020
Tampereen yliopisto
mainoskuvassa teksti Safety and Security Research Symposium

Turvallisuustutkimuksen symposium
torstaina 10.9. klo 9.00 – 17.00
Verkkotapahtuma on maksuton ja kaikille avoin, mutta siihen täytyy ilmoittautua viimeistään torstaina 6.9.

Globaalit häiriöt ja arkipäivän kokemukset ovat teemana turvallisuustutkimuksen toisessa kansainvälisessä symposiumissa Tampereella syyskuussa. Symposiumissa käsitellään koronavirusepidemiaa, mutta puheenvuorot tarjoavat myös ajankohtaisen katsauksen siihen, millaisia yhteiskunnan eri alojen turvallisuuteen liittyviä asioita parhaillaan tutkitaan.

Tunnettu ilmastotutkija, akatemiaprofessori Markku Kulmala Helsingin yliopistosta käsittelee pääpuheenvuorossaan ilmaston, ilman laadun ja pandemioiden yhteyttä.

Keskustelua Covid-19-pandemian opetuksista kansanterveydelle pohjustaa Tampereen yliopiston Global Health and Development -professori Meri Koivusalo.

- Monialainen ja monitieteinen tutkimussymposium on erityisen ajankohtainen nyt, kun pandemia uhkaa terveyden lisäksi turvallisuuttamme myös monilla muilla alueilla, toteaa Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja, dosentti Risto Honkonen.

- Pirkanmaan turvallisuusklusteri ja sen kumppanit tekevät monipuolista turvallisuuteen liittyvää tutkimusta kaikilla inhimillisen turvallisuuden osa-alueilla, Honkonen muistuttaa.

Symposiumin toisen pääpuheenvuoron pitää Tampereen yliopiston sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen, joka on tutkinut muun muassa riskin, epävarmuuden ja hyvinvoinnin hallintaa vakuutusteknologioiden avulla. Lehtosen otsikkona on Insurance and the New Datafication of Uncertainty. Hän tarkastelee esityksessään sitä, kuinka epävarmuuden hallitseminen on muuttunut, näkökulmanaan digitaalisen tiedontuotannon vaikutus vakuuttamiseen.

Muita aihepiirejä ovat muun muassa psykologiset näkökulmat turvallisuudentunteeseen traumoissa, kriiseissä ja katastrofeissa, urbaani turvallisuus ja tapahtumien resilienssi, kestävä turvallisuus, muuttuva työ ja hyvinvointi, palo- ja pelastuspalvelut turvallisuuden ja luottamuksen edistäjinä yhteiskunnassa, vesiturvallisuus, koneellisten järjestelmien luotettavuus ja toiminta, koulujen turvallisuus sekä poliisin sosiaalinen vastuu ja ympäristövastuu.

Tilaisuuden järjestää Tampereen yliopisto muiden Pirkanmaan turvallisuusklusteriin kuuluvien tahojen kanssa. Symposium on englanninkielinen.

Global Disruptions and Everyday Experiences – 2nd International Symposium on Safety and Security Research -ohjelma:
https://events.tuni.fi/safety2020/programme/

Pirkanmaan turvallisuusklusteri:
https://sites.tuni.fi/turvallisuusklusteri/

Lisätietoja:
Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja, dosentti Risto Honkonen,
050 318 7084, risto.honkonen [at] tuni.fi
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 26.8.2020