Euroopan asukkaat tunnustavat ilmastokriisin mutta eivät luovu eduistaan
Euroopan kansalaiset tunnustavat ilmastonmuutoksen ihmisen aiheuttamaksi mutta ovat vastentahtoisia luopumaan eduistaan. Vaikeinta on hyväksyä fossiilisten polttoaineiden käytön rajoittaminen.
Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan professori Pekka Jokinen pitää yllättävänä sitä, että ilmastohuoli on suurinta Etelä-Euroopan maissa kuten Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa.
Jokisen tiedot perustuvat laajaan European Social Survey -aineistoon, jossa tutkittiin 23 Euroopan maan kansalaisten energia- ja ilmastoasenteita. Maakohtaisia ilmastogallupeja on tehty runsaasti, mutta tämä on ensimmäinen laaja eurooppalainen ilmastokysely. Vuosina 2016–2017 kerätyssä aineistossa oli yhteensä noin 44 000 vastaajaa.
Pekka Jokisen tutkimusryhmä julkaisi vuoden 2018 lopulla tähän kyselyaineistoon perustuvan tutkimusraportin. Tutkijat saivat Suomen Akatemian kautta ERA.Net RUS Plus -rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta.
Dokumentoitua tietoa ilmastopolitiikan pohjaksi
Pekka Jokinen pitää kyselyn tuloksia merkittävinä ilmastopolitiikan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta.
– Menestyksellisten politiikkakeinojen tausta on siinä, että ne ovat hyväksyttäviä kansalaisten mielissä. Meillä on eurooppalaisia esimerkkejä siitä, että kun asiat eivät ole yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä, niin kehnosti siinä tuppaa käymään, Jokinen sanoo.
Hyvänä asiana Jokinen pitää dokumentoitua tietoa siitä, että kansalaisten mielestä ilmastonmuutos on kiistaton ja että se on ihmisen aiheuttama. Tästä perusasiasta ei pitäisi enää kinastella.
Ilmastohuoli suurin Etelä-Euroopassa
Ilmastokyselyn yksityiskohdista löytyy eroja. Yllätys oli se, että ilmastohuoli on suurinta Etelä-Euroopan maissa. Pekka Jokinen pitää yhtenä mahdollisena selityksenä sitä, että juuri näissä maissa kuivuus ja metsäpalot ovat haitanneet arkielämää.
Tutkijat olettivat ennakolta, että ilmastohuoli olisi korkealla Pohjoismaissa. Tulosten mukaan kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa ja Venäjällä on suunnilleen samanlainen kansalaisten huoliprofiili. Ranska sijoittuu tässä kyselyssä ilmastohuolestuneiden Etelä-Euroopan maiden joukkoon, vaikka maan keltaliivit ovat profiloituneet ilmastonmuutoksen pönkittäjiksi.
Pienintä ilmastohuoli on entisen Itä-Europan maissa kuten Tshekissä, Virossa, Venäjällä, Puolassa ja Liettuassa.
Fossiilisten polttoaineiden veronkorotukset vaikeita
Ilmastonmuutos tunnustetaan mutta sen torjuntakeinoista vallitsee erimielisyyttä.
– Ei tämä kysely anna tukea sille, että fossiilisista polttoaineista luopuminen kävisi helposti, Pekka Jokinen sanoo.
Ihmiset tukevat monia ilmastoratkaisuja, mutta polttoaineiden veronkorotuksissa tulee raja vastaan.
– Kun tuetaan uusiutuvaa energiaa tai kielletään surkeimmat energiasyöpöt vempeleet, niin ne saavat enemmän kansalaisten tukea, koska ne eivät puutu elämäntapaan voimallisella tavalla, mutta kun ruvetaan puhumaan verojen nostosta ja fossiilisista polttoaineista, niin kriittisyys lisääntyy.
Hyvinvointivaltioissa kuten Suomessa ja Ruotsissa, joissa valtion rooli on perinteisesti ollut vahva, veronkorotukset hyväksytään helpommin kuin muualla Euroopassa. Kriittisimmin asiaan suhtautuvat entisen Itä-Euroopan kansalaiset.
Korkea bruttokansantuote, tulonjaon tasaisuus sekä vahva poliittinen luottamus ovat kaikki tekijöitä, joilla on positiivinen yhteys suopeudelle ilmastopoliittisia toimia kohtaan.
Esimerkiksi Suomi, Ruotsi, Hollanti ja Sveitsi ovat maita, joissa poliittinen luottamus on korkealla, talouskehitys hyvä ja tulonjako suhteellisen tasainen.
Saksalaiset eivät usko ilmastotekoihin
Euroopan kansalaiset eivät tunnu uskovan siihen, että toiset tekisivät osuutensa ilmastotalkoissa ja että valtiotkin tekisivät oman osuutensa.
Kyselyn mukaan edes suomalaisten tai ruotsalaistenkaan enemmistö ei usko siihen, että ilmastokysymys ratkaistaisiin kollektiivisin voimin tai valtion hoitamana.
Pekka Jokinen pitää erikoisena piirteenä sitä, että saksalaiset ovat kaikista pessimistisimpiä uskomaan yhteisten ilmastotoimien tehoon.
– Tämä tulos on kummallinen, sillä Saksa on ollut Euroopan ympäristöveturi. Mikään taustamuuttuja ei suoraan pysty kertomaan, mistä tässä pessimismissä on kysymys, Jokinen sanoo.
Polttoaineveron korotus hyväksytään helpoiten maissa, joissa vallitsee korkea luottamus yhteiskuntaa kohtaan. Sama asetelma ei toistunut kysymyksessä, joka koski uskoa kollektiivisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että naiset ovat miehiä suopeampia ilmastopolitiikalle ja nuoret suopeampia kuin vanhat. Jokisen työryhmä arvioi seuraavissa julkaisuissaan tarkemmin näitä sosiodemografisia tekijöitä.
Venäläiset passiivisia ilmastoasioissa
Eurooppalaisen ilmastokyselyn tekee erityisen kiinnostavaksi se, että myös Venäjä oli siinä mukana. Tulosten mukaan venäläisten ilmastohuoli on vertailujoukon alhaisin eivätkä ilmastopolitiikan keinot ole venäläisille kovin tuttuja.
– Energiakysymyksiin venäläiset reagoivat vahvemmin, mutta ilmastokysymyksissä Venäjältä piirtyy aika passiivinen kansalaismielipide, Pekka Jokinen sanoo.
Venäjällä on tutkituista maista eniten, 18 prosenttia, ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvia. Seuraavina skeptikoiden listalla ovat Israel (14%), Liettua (11%) ja Tshekki (11%).
Tulosta voi toki lukea myös toisin päin niin, että 82 prosenttia venäläisistä tunnustaa ilmastonmuutoksen tosiasiaksi.
– Olisi ehdottomasti epäreilua sanoa, ettei Venäjällä kansalaisten enemmistö selvästi tunnistaisi ilmastonmuutosta, mutta tässä vertailussa on kysymys siitä, millainen profiili venäläisistä piirtyy, Jokinen sanoo.
Ilmastopolitiikalta puuttuu konkretia
Ilmastokysymys näyttää nousevan esiin tämän kevään eduskunta- ja EU-vaaleissa. Pitkän linjan ympäristötutkija Pekka Jokinen sanoo kuitenkin olevansa melko skeptinen poliitikkojen toimintaa kohtaan.
– Ympäristöteemoilla on vaaleissa hyvän aiheen tendenssi, mutta kun tullaan konkretiaan, niin ne häipyvät taka-alalle. Nyt käydään hegemoniataistelua siitä, millä tavoilla ilmastopolitiikka pitäisi saada mukaan vaaliteemaksi, mutta aika löysää konkretia on. En ole kovin vakuuttunut, vaikka poliittinen keskustelu tätä kovasti nostaakin.
Merkittävänä Jokinen pitää kuitenkin kansainvälisen ilmastopaneelin viimesyksyistä raporttia, joka nosti ilmastotietoisuuden yhdellä loikalla ylöspäin.
Jokinen vertaa nyt syntynyttä ilmastotietoisuutta Itämeren rehevöitymiseen, jolle kansalaismielipide herkistyi vuonna 1997. Itämeren suojeluprosessi oli jo alkanut 1970-luvun alussa, mutta vasta paha sinileväkesä nosti asian laajan huomion kohteeksi 25 vuotta myöhemmin.
Samanlainen kehityskulku tuntuu toistuvan nyt. Globaalia ilmastopolitiikkaa on tehty jo 1990-luvun alusta alkaen, mutta vasta viimesyksyinen IPCC-raportti nosti asian politiikan ja julkisen keskustelun keskiöön.
– Näen analogian näiden kahden teeman välillä. Poliittisten lupausten tarkoituksena on ihmisten vakuuttaminen, vaikka tutkija ei ehkä vakuutu kovin helposti. Kansalaiskeskustelu on kyllä nyt avattu.
Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall
