Hyppää pääsisältöön

Etäyhteydellä - Miten vähentää markkina- ja teknologiaepävarmuuksia tuotekehityksen varhaisessa alkuvaiheessa – tarkastelussa TAM3-malli

Tampereen yliopisto
Ajankohta8.5.2020 9.00–13.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Antero Tossavainen
Tuotekehityksen alkuvaiheiden johtaminen on äärimmäisen tärkeää organisaation tutkimus- ja kehitystoiminnan menestymiselle. Keskeinen haaste tuotekehitysprosessin varhaisessa alkuvaiheessa on teknologiseen innovaatioon liittyvien markkina- ja teknologiaepävarmuuksien vähentäminen ja näihin liittyvän ymmärryksen lisääminen.

Merkittävä syy uusien tuotteiden puutteille ja vakaville viivästymisille on epäonnistuminen tuotekonseptin, kohdemarkkinan ja tuotevaatimusten asianmukaisessa määrittelyssä ennen varsinaisen tuotekehityksen aloittamista.

– Menestyvät tutkimus- ja kehitysorganisaatiot kykenevät vähentämään markkinaan ja teknologiaan liittyviä epävarmuuksia jo tuotekehityksen alkuvaiheiden aikana. Mitä enemmän käyttäjän tarpeisiin ja teknologiaan liittyviä epävarmuuksia kyetään vähentämään, sitä paremmat mahdollisuudet kaupallisesti menestyvän tuotteen kehittämiselle ovat, Tampereen yliopistossa 8.5.2020 väittelevä Antero Tossavainen sanoo.

Tossavainen sovelsi väitöstutkimuksessaan viimeisintä teknologian käyttöönoton mallia (engl. Technology Acceptance Model 3, TAM3) tuomaan asiakkaan vaatimuksia tuotekehityksen alkuvaiheessa olevaan robottiteknologian kehitysprojektiin. Tarkoituksena on ymmärtää, missä määrin TAM3:a voidaan soveltaa markkinaan ja teknologiaan liittyvien epävarmuuksien vähentämiseen jo tuotekehityksen alkuvaiheen aikana.

Tossavainen jakoi markkinat teknologian varhaisiin ja myöhäisiin käyttöönottajiin perustuen innovaation diffuusioteoriaan ja arvioi TAM3-mallin soveltuvuutta myös markkinasegmenteille erikseen koko markkinan ohella.

– Havainnot viittaavat merkittäviin eroihin TAM3-mallin käyttäytymisessä robotiikan teknologia-alueen tuotekehityksen alkuvaiheessa verrattuna mallin aiempiin sovelluksiin lähinnä tietojärjestelmäprojektien myöhemmässä kehitysvaiheessa. Osa TAM3-mallin sisäisistä ja ulkoisista konstruktioista käyttäytyvät perustavanlaatuisesti eri tavalla robotiikan tuotekehityksen alkuvaiheessa, Tossavainen kertoo.

Tutkimus tuo esiin eroja teknologian varhaisten ja myöhäisten käyttöönottajien välillä perustuen TAM3-malliin.

– Lisäksi nousi esiin kiinnostavia näkemyksiä siitä, miten TAM3-malliin pohjautuva asiakasnäkökulma voi vähentää markkinaan ja teknologiaan liittyvää epävarmuutta tuotekehitysprosessin tärkeän ja haastavan alkuvaiheen aikana, Tossavainen sanoo.

Diplomi-insinööri Antero Tossavaisen tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Reduction of Market and Technology Uncertainty during the Front End of New Product Development tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa perjantaina 8.5.2020 klo 12. Vastaväittäjänä toimii D.Sc. (Tech) Jari Hämäläinen. Kustoksena toimii professori Saku J. Mäkinen Tampereen yliopistosta.

Tampereen yliopiston väitöstilaisuuksia ei koronavirustilanteen vuoksi järjestetä yleisötilaisuuksina. Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1537-5.

Kuva: Aaro Keipi