Kolmannen sukupolven lonkan kokometallinen tekonivel (metal-on-metal, MoM) suunniteltiin kulutuskestävyytensä vuoksi erityisesti nuorille ja aktiivisille ihmisille. Alustavissa simulaattoritutkimuksissa kuluma näyttäytyi hyvin vähäisenä. MoM-tekoniveliä alettiin suosia nopeasti ja käyttö levisi nopeasti myös muihin potilasryhmiin, vaikka kliinisten tutkimusten tuomaa näyttöä näiden tekonivelten tuloksista tai turvallisuudesta ei ollut.
2000-luvun aikana lonkan kokometallisia tekoniveliä ehdittiin asentaa maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Ensimmäiset viitteet niihin liittyvistä ongelmista saatiin vuonna 2006, kun julkaistiin tutkimuksia, joissa nivelten ympärillä nähtiin kudostuhoa ja pehmytkudosmassoja. Syynä olivat nivelestä irtoavat nanometrikokoluokan metallipartikkelit sekä -ionit. Nämä metallien aiheuttamat pehmytkudosreaktiot nimettiin haitallisiksi metallireaktioiksi. Osalla potilaista oireena ilmeni kipua ja liikerajoitusta. Seuraavina vuosina nämä ongelmat tulivat hiljalleen laajamittaisesti julki tutkimusten myötä ja useita tekonivelmalleja vedettiin markkinoilta. Tähän mennessä noin 20 prosenttia potilaista on joutunut uusintaleikkaukseen, jossa tekonivel on vaihdettu toisen tyyppiseen. Uusintaleikkauksiin liittyy inhimillistä kärsimystä ja niillä on lisäksi taloudellista merkitystä.
Lehtovirta havaitsi tutkimuksessaan, että lonkkaniveltä ympäröiviin metallireaktioihin liittyy monilla potilaista runsasta kudostuhoa ja kroonista tulehdusta. Kudostuhon määrä oli yhteydessä tekonivelen kulumaan. Kudostuhon ja kroonisen tulehduksen alatyyppien avulla voitiin haitalliset pehmytkudosreaktiot luokitella neljään eri kategoriaan, joilla on todennäköisesti erilaiset syntymekanismit.
Osalla potilaista nämä haitalliset kudosreaktiot liittynevät metallin suoriin vaikutuksiin. Osalla potilaista taas ongelmat syntyvät, kun kehon oma puolustusreaktio metallipartikkeleita vastaan on liian voimakas ja kroonistuu. Tällöin puhutaan nk. yliherkkyysreaktiosta, mitä osalla ihmisistä esiintyy iholla hieman erityyppisenä esimerkiksi nikkelistä valmistettuja koruja käytettäessä.
- Ero on siinä, että koru on ihon pinnalla ja sen voi yleensä helposti poistaa. Tekonivel taas on syvällä kudostemme ympäröimänä ja syöttää näitä hyvin pieniä metallipartikkeleita ja -ioneja jatkuvasti kudoksiin, Lehtovirta kertoo.
- Tekonivel voidaan poistaa uusintaleikkauksessa, mutta ongelmien havaitseminen ajoissa ja uusintaleikkauksen ajoittaminen oikein on osoittautunut haastavaksi. Uusintaleikkauksiin liittyy myös riskejä: leikkauksen tulos ei välttämättä ole tyydyttävä ja komplikaatioiden mahdollisuus on olemassa.
Lehtovirran tutkimuksessa havaittiin, että kudosten herkkyys metallille ja niiden välillisille vaikutuksille on todennäköisesti yksilöllistä. Valitettavasti toistaiseksi ei kuitenkaan ole löydetty menetelmää, jolla tällaista metalliyliherkkyyttä voitaisiin ennustaa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että veren metalli-ionipitoisuutta voidaan hyödyntää tekonivelen kulumaprosessin sekä kudosreaktioiden arvioinnissa. Nivelestä irtoavat metallipartikkelit liukenevat ja osa metallista kulkeutuu vereen metalli-ioneina. Kuitenkin, koska metallireaktio voi kehittyä myös pienestä metallimäärästä, ei matala veren metalli-ionipitoisuus sulje pois haitallista metallireaktiota.
Lääketieteen lisensiaatti Lari Lehtovirta on kotoisin Juupajoelta. Hän on valmistunut lääkäriksi Tampereen yliopistosta maaliskuussa 2020.
LL Lari Lehtovirran lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja Adverse Reaction to Metal Debris in Patients with Metal-on-Metal Hip Replacements: Etiology & Pathogenesis tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 8.5.2020 klo 12 alkaen. Tampereen yliopiston väitöstilaisuuksia ei koronavirustilanteen vuoksi järjestetä yleisötilaisuuksina, mutta väitöstä voi seurata etäyhteyden kautta. Jos yhteydessä ilmenee häiriöitä, otetaan käyttöön varayhteys.
Vastaväittäjänä toimii professori Tom Böhling Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii apulaisprofessori Ville Mattila Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1548-1
Kuva: Verneri Hannula