Koulutus

Erikoislääkärikoulutuksen uusimuotoinen haku meneillään

potilasnukke sairaalasängyssä
Haku yliopistojen erikoislääkärikoulutukseen ja erikoishammaslääkärikoulutukseen jatkuu 13. syyskuuta asti. Erikoislääkärikoulutuksen haku uudistui vuoden alussa siten, että aiempi ilmoittautumismenettely vaihtui valtakunnallisessa yhteistyössä järjestettävään opiskelijavalintaan. Samalla koulutusvastuita jaettiin yliopistojen kesken.

Opiskelijavalinnan valtakunnallisesta uudistuksesta on vastannut Tampereen yliopisto.

Haku järjestetään nyt kaksi kertaa vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa Opintopolku-järjestelmässä.

Meneillään olevassa erikoislääkärikoulutuksen haussa ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki erikoisalat. Helmikuussa järjestetyssä pilottihaussa oli mukana vain 13 erikoisalaa.

Tampereen yliopisto on Suomen toiseksi suurin lääketieteen ammatillisen jatkokoulutuksen tarjoaja. Yliopistolla on koulutusoikeudet kaikkiin erikoislääkärikoulutuksen 50 erikoisalaan ja viiteen erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutusalaan.

Koulutuspaikkoja on nyt tarjolla lähes kaikille erikoisaloille. Eniten paikkoja on tarjolla yleislääketieteeseen erikoistuville, 35. Työterveydenhuollon erikoislääkärikoulutukseen on 10 paikkaa, geriatriaan ja sisätauteihin kumpaankin neljä ja lastenpsykiatriaan kolme. Useimmille muille aloille paikkoja on yksi tai kaksi.

Erikoishammaslääkärikoulutuksen paikkoja on yhdeksän.

Hakutulokset julkistetaan viimeistään 19. joulukuuta.

Erikoislääkärikoulutus on lääketieteen ammatillista jatkokoulutusta, jonka käytännön toteutuksesta vastaavat yliopistot. Koulutuksen ohjausvastuu on sosiaali- ja terveysministeriöllä. Valvira laillistaa valmistuneet erikoislääkärit ja erikoislääkärikoulutusten erikoisalat ja vastuuhenkilöt.

Lisätietoja:

 

Koulutuspäällikkö Sari Orhanen, sari.orhanen@tuni.fi
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta