Hyppää pääsisältöön

Ennakkokäsityksiä voi muuttaa myönteisemmiksi virtuaalisten kohtaamisten avulla

Julkaistu 15.12.2021
Tampereen yliopisto
Kuvituskuvassa nainen ruokailee etäyhteydellä muiden ihmisten kanssa.
Käy pöytääni, vieras! -projektissa tarkastellaan vieraisiin tutustumista virtuaalisilla päivällisillä. Kuvituskuva: Benson Low / Unsplash
Tampereen yliopiston tutkimus osoittaa, että moniaistillisen ja osallistavan virtuaaliympäristön avulla on mahdollista vähentää kielteisiä tunteita ja ennakkokäsityksiä erilaisia ihmisiä kohtaan. Uudet virtuaaliteknologiat antavat mahdollisuuden tutustua vieraisiin kulttuureihin ja ihmisiin turvallisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan toisilleen vieraiden ihmisten kokemuksia päivällisistä virtuaaliympäristöissä.

Sosiaalista eristäytymistä vaatineet poikkeusolosuhteet Covid19-pandemian takia ovat lisänneet kuulo- ja näköaistia hyödyntävien medioiden käyttöä. Teknologiavälitteisten kohtaamisten tutkimus onkin nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin.

Tampereen yliopiston viestintätutkijoiden tekemän ja Koneen Säätiön rahoittaman Käy pöytääni, vieras! - tutkimuksen keskiössä on ihmisten välinen vuorovaikutus teknologian avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten virtuaalinen päivällisympäristö vaikuttaa vuorovaikutussuhteen muodostumiseen.

– Kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten myönteistä suhtautumista lisääviä vaikutuksia on tutkittu aiemminkin. Meidän tutkimuksemme osoittaa, että myönteisen suhtautumisen lisääminen on mahdollista myös teknologiavälitteisesti, toteaa viestintätutkija Venla Kuuluvainen.

Teknologia helpottaa uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista

Tutkimuksessa käytettiin suomalaista oppimisalustaa Lyftaa, jonka tarinamaailmoissa yhdistyvät monikanavainen oppiminen ja elämyksellisyys. Virtuaaliympäristöissä pystytään luomaan ihmisille mahdollisimman luontevia, ”tosielämää” muistuttavia vuorovaikutuksen tiloja, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan.

– Virtuaaliympäristö mahdollistaa toisen ihmisen näkemisen ja aistimisen kokonaisvaltaisesti. Tutkimustulosten valossa näyttääkin siltä, että suhteen kehittyminen käynnistyy nopeammin ja voimakkaammin moniaistillisilla digialustoilla, joissa ihminen kokee itsensä ja kohtaamansa henkilön läsnä oleviksi, Kuuluvainen sanoo.

Tutkimus osoittaa, että Lyftan Dinnertime-tarinamaailmojen käyttö voi auttaa vähentämään kielteisiä tunteita ja ennakkokäsityksiä. Erilaisen ja vieraan ihmisen tapaaminen teknologiavälitteisesti voi myös madaltaa kynnystä tavata erilaisia ihmisiä tulevaisuudessa kasvokkain.

– Lyftan virtuaaliympäristössä käyttäjän on mahdollista päästä vierailemaan paikoissa ja tapaamaan ihmisiä, joita heillä ei tavallisesti olisi mahdollista nähdä, kertoo Lyftan maajohtaja YC Felin.

–  Tutkimus osoittaa, että kohtaamisten kautta yksilöiden asenteiden samankaltaisuus nousee merkittävämmäksi kuin aiemmin koettu epämukavuus sitä kohtaan, että kohtaamamme ihminen on luokiteltu itselle vieraan ryhmän tai kulttuurin edustajaksi. Tutkimustulokset ovat merkittäviä, koska teknologian avulla pystytään tavoittamaan uudella tavalla entistä laajempia ihmisjoukkoja, Kuuluvainen kommentoi.

– Kaikki ihmissuhteet perustuvat vuorovaikutukseen. Olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa työpaikoilla, kouluissa, kaupassa ja harrastuksissa. Vuorovaikutus on kaiken toimintamme ytimessä. Kohtaamme myös alituisesti enemmän ihmisiä, jotka saattavat tuntua vierailta ja erilaisilta. Siksi on yhä tärkeämpää, että pystymme ylittämään vierauden kokemuksen, Tampereen yliopiston viestinnän professori Pekka Isotalus kertoo.

– Teknologiavälitteisten kohtaamisten merkitys on yhä tärkeämpää nykypäivänä, erityisesti kun huomioidaan pandemian vaatimat poikkeusolosuhteet sekä ilmastokysymykset, Isotalus jatkaa.

Tutkimuksen päätöstilaisuus järjestetään helmikuussa 2022.  Tilaisuuden tavoitteena on koota yhteen asiantuntijoita keskustelemaan sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista virtuaaliympäristöissä erityisesti kulttuurin, viestinnän ja teknologian näkökulmista. Lue lisää Käy pöytääni, vieras! -tutkimuksesta.

Lisätiedot

Pekka Isotalus
050 360 5221
pekka.isotalus [at] tuni.fi

Venla Kuuluvainen
050 318 2493
venla.kuuluvainen [at] tuni.fi

Lyftan oppimisalusta ja virtuaalimaailma:

YC Felin
+358 45 134 1336
yc [at] lyfta.com
www.lyfta.fi