Hyppää pääsisältöön

Energia-asiantuntijat näkevät yhteisiä haasteita uusiutuvaan energiaan perustuvalle sähköntuotannolle Pohjoismaissa

Julkaistu 18.11.2020
Tampereen yliopisto
metsää ja puro
Suomalaiset ja ruotsalaiset energia-asiantuntijat näkevät uuden tutkimuksen mukaan yhteisiä haasteita uusiutuvaan energiaan perustuvalle sähköntuotannolle Pohjoismaissa. Pohjoismaisen yhteistyön kokonaisvaikutus uusiutuvaan energiaan perustuvalle sähköntuotannolle nähdään positiivisena. Yhteistyön konkreettisin hyöty on mahdollisuus ilmaista yhteinen kanta EU:ssa ja kansainvälisesti.

Pohjoismaiden energiapoliittisen yhteistyön syvempään institutionalisointiin suhtaudutaan kuitenkin varauksella, koska nykyisen käytännön, jossa yhdistyvät korkean tason yhteistyö ja epävirallisempien yhteistyökanavien käyttö, katsotaan sopivan paremmin monimutkaiseen ja jatkuvasti kehittyvään toimintaympäristöön.    

Suomi ja Ruotsi näkevät itsensä energiamurroksen edelläkävijämaina.  Kunnianhimoiset kansalliset strategiat heijastuvat myös alueellisella tasolla, esimerkiksi Pohjoismaiden hiilineutraalisuusjulistuksessa vuodelta 2019.

Pohjoismaisen energiamurroksen toimijoihin ja poliittisiin prosesseihin keskittymällä voidaan tutkia, missä määrin kansallinen politiikka voi tukea tai estää pohjoismaisen energiapoliittisen yhteistyön jatkokehitystä.
Vaikka molempien maiden politiikkatoimien yhdistelmälle on ominaista erilaisten politiikkavälineiden käyttö eri aikoina, on Ruotsissa keskeisenä toimena sähkösertifikaattijärjestelmä ja Suomessa syöttötariffijärjestelmä.

Vaikka käytetyissä politiikkavälineissä on eroja, molemmissa maissa havaittiin siitä huolimatta samanlaisia pullonkauloja: luvitusprosessit, siirtoyhteyksien kehittäminen ja tarve riittävän joustavalle sääntelyjärjestelmälle.  Lisäksi maille on yhteistä vahva markkinalähtöinen lähestymistapa, jossa arvostetaan pohjoismaisten sähkömarkkinoiden myönteisiä vaikutuksia.

EL-TRAN-tutkimushankkeessa valmistunut tutkimus perustuu asiakirjoihin ja keväällä 2020 tehtyihin asiantuntijahaastatteluihin.

EL-TRAN selvittää, kuinka sähköjärjestelmästä voidaan tehdä ilmastoneutraalimpi. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto. Hanketta johtaa professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta.

Kilpeläinen, Sarah (2020) Developing Nordic Cooperation in Renewable Electricity Policy: Exploring Views from Finland and Sweden, Politics and Governance, 8(4), 375–383,
http://dx.doi.org/10.17645/pag.v8i4.3408

Lisätietoja:
Tutkija Sarah Kilpeläinen, sarah.kilpelainen [at] tuni.fi
Tampereen yliopisto

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 18.11.2020