Hyppää pääsisältöön

Elli Aaltonen työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon

Julkaistu 8.1.2020
Tampereen yliopisto
Elli Aaltonen Kelan kuva
Tampereen yliopisto on kutsunut yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Elli Aaltosen työelämäprofessoriksi vuoden 2020 alusta alkaen. Professuuri on kolmivuotinen ja osa- aikainen. Yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan sijoittuva työelämäprofessuuri on osa monialaista kokonaisuutta, johon kuuluu sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä laajemmin koko hyvinvointipolitiikan tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vaikuttamista.

Dosentti Elli Aaltonen on työskennellyt muun muassa Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana ja Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana sekä läänin sosiaali- ja terveysneuvoksena. Hänellä on kokemusta kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveysjohtamisesta sekä EU:n kehittämishankkeista. Aaltonen on toiminut myös aktiivisesti luottamustehtävissä järjestösektorilla kuten Sosiaali- ja terveys ry:ssä, Vanhustyön keskusliitossa sekä kansainvälisissä sosiaalipolitiikan ja sosiaalivakuutuksen järjestöissä.

-Ensimmäisen akateemisen tutkintoni tein juuri Tampereen yliopistossa. Haluan nyt tuoda tietoni ja kokemukseni sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä koko sosiaaliturvasta ja sen uudistamisesta korkeakouluyhteisön käyttöön. Pidän erittäin merkittävänä kestävän hyvinvointipolitiikan tematiikkaa ja tämän asian monialaista kehittämistä, sanoo työelämäprofessori Aaltonen.

Työelämäprofessuurin perustamisessa aktiivisesti toimineen yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin, Juho Saaren, mukaan Aaltonen tuo mukanaan laajan sosiaali- ja terveyspolitiikan osaamisen sekä poikkeuksellisen kattavat yhteiskunnalliset suhteet sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

-Elli Aaltonen osallistuu sosiaali- ja terveyspolitiikan tutkimuksen kehittämiseen Tampereen yliopistossa osana yliopiston profiloitumista. Hänen keskeinen tehtävänsä on rakentaa yhteistyötä ja uusia innovatiivisia avauksia yliopiston strategisten kärkien rajapinnoissa, sanoo dekaani Juho Saari. 

Aaltonen osallistuu myös perus- ja jatkokoulutukseen yliopistossa. Hänen työpanoksensa on käytettävissä myös ajankohtaisten sosiaali- ja terveyspoliittisten uudistusten valmistelussa sekä yliopiston toimintatapojen kehittämisessä.

-Työelämä- ja industry professorien nimittämisen tavoitteena on vahvistaa yliopiston vuorovaikutusta yhteiskunnan eri toimijoiden välillä, Suomessa ja kansainvälisesti. Tehtävät eivät ole yliopistolain mukaisia professorin tehtäviä ja akateemisten meriittien sijaan valinnassa painottuvat merkittävät ansiot niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin. Olemme Tampereen yliopistossa erittäin iloisia siitä, että saamme Elli Aaltosen työelämäprofessoriksi, sanoo rehtori Mari Walls.

Lisätiedot:

Dekaani Juho Saari, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, juho.saari [at] tuni.fi (juho[dot]saari[at]tuni[dot]fi), puh: 040 828 1027

Työelämäprofessori Elli Aaltonen, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, puh: 050 435 0374.