Hyppää pääsisältöön

Elina Suojanen-Laine aloitti varainhankinnan ja sidosryhmätyön päällikkönä

Julkaistu 5.2.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Elina Suojanen-Laine
Kauppatieteiden maisteri Elina Suojanen-Laine aloitti työt 13.1. Tampereen yliopiston viestintä-, brändi- ja markkinointiyksikössä, jossa hänen tehtäväkenttäänsä kuuluu varainhankinnan, sidosryhmätyön sekä alumnitoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Hänen tehtävänimikkeensä on päällikkö, varainhankinta ja sidosryhmäyhteistyö.

Yliopistolle Elina tuli Pirkanmaan liitosta, missä hän toimi perustamansa Helsingin toimipisteen kansallisessa ja kansainvälisessä edunvalvonnassa. Elinalla on laajaa kokemusta rahoituksen, viennin, myynnin ja markkinoinnin erilaisista tehtävistä. Hän on opiskellut ja työskennellyt muun muassa USA:ssa, Ranskassa, Ruotsissa ja Belgiassa. Elina on alun perin tamperelainen, mutta on jo useamman vuoden pendelöinyt Tampereen, Helsingin ja Espoon välillä.  

Elina on päässyt mielestään jo ensimmäisinä työpäivinään hyvin tekemisen makuun ja hän kokeekin olonsa erinomaisen tervetulleeksi yhteisöön. 

- Koen, että me kaikki korkeakouluyhteisössä olemme uuden edessä. On hienoa olla osa upeaa suomalaista koulutus- ja tutkimusjärjestelmää. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Odotan työltäni laajaa yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Työni ytimessä ovat ihmiset korkeakouluyhteisössä ja sidosryhmissämme, Elina iloitsee.

Korkeakouluyhteisön alumnitoiminnan sivuille 

Korkeakouluyhteisön varainhankinnan sivuille