Tampereen yliopistossa väittelevä LL Elina Peltola selvitti väitöstutkimuksessaan insulinooman ilmaantuvuutta, taudinkuvaa, diagnostiikkaa ja hoitomenetelmiä, sekä insulinooman sairastaneiden potilaiden pitkäaikaisennustetta ja terveyteen liittyvää elämänlaatua.
Tutkimusaineistona olivat kaikki Suomessa vuosina 1980 - 2010 aikuisväestöllä todetut insulinoomatapaukset. Tutkimushenkilöt poimittiin diagnoosikoodien perusteella suomalaisten yliopistosairaaloiden potilastietojärjestelmistä sekä Suomen Syöpärekisteristä.
–Kattava tutkimusaineisto mahdollisti ainutkertaisella tavalla tutkimuksen tässä harvinaisessa potilasryhmässä, Peltola kertoo.
Väitöstutkimuksessa todettiin, että insulinoomien ilmaantuvuus on lähes kaksinkertaistunut 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa. 2000-luvulla tapauksia todettiin koko Suomessa silti vain 43, mikä kuvastaa kasvaimen harvinaisuutta.
–Syytä insulinooman yleistymiseen ei tiedetä, mutta samanlainen yleistyvä trendi on havaittu maailmalla kaikkien neuroendokriinisten kasvainten osalta, Peltola sanoo.
Tutkimusjakson aikana insulinoomien kuvantamismenetelmät kehittyivät huomattavasti ja 2000-luvulla kaikki insulinoomakasvaimet pystyttiin paikallistamaan ennen leikkausta. Silti viive oireiden alkamisesta insulinooman toteamiseen pysyi pitkänä, ollen keskimäärin 13 kuukautta.
–Insulinooman harvinaisuus sekä sen aiheuttamat epäselvät ja moninaiset kohtausoireet johtavat usein siihen, että potilaat päätyvät ensin muille erikoisaloille tutkittavaksi, esimerkiksi neurologisten syiden poissulkemiseksi. Diagnostisen viiveen lyhentämiseksi matalan verensokerin ja insulinooman mahdollisuus tulisikin pitää mielessä epäselviä kohtausoireita tutkittaessa, Peltola toteaa.
Insulinoomapotilaiden pitkän aikavälin sairastuvuutta ja kuolleisuutta verrattiin tutkimuksessa iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen kaltaistettuun verrokkiväestöön. Tiedot sairastuvuus- ja kuolleisuusanalyyseihin poimittiin Hoitoilmoitusjärjestelmästä, Tilastokeskuksesta ja Syöpärekisteristä.
Väitöstutkimuksessa todettiin, että huolimatta etäpesäkkeettömän insulinooman sairastaneiden potilaiden erinomaisesta, verrokkiväestöä vastaavasta elinajanodotteesta, heillä oli verrokkeja suurempi riski sairastua sydämen eteisvärinään, suolitukoksiin ja mahdollisesti myös rinta- ja munuaissyöpiin.
Insulinooman sairastaneiden potilaiden elämänlaatua tutkittiin postikyselynä lähetetyllä 15D-elämänlaatumittarilla keskimäärin 14 vuotta insulinooman toteamisen jälkeen.
–Havaitsimme, että etäpesäkkeettömän insulinooman sairastaneiden potilaiden myöhempi terveyteen liittyvä elämänlaatu oli vähintään yhtä hyvä kuin FINRISKI2011-tutkimuksesta poimitulla, iän ja sukupuolen mukaan kaltaistetulla verrokkiväestöllä, Peltola kertoo.
–Väitöstutkimukseni tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuuden insulinoomapotilaiden hoidon ja seurannan suunnittelussa, Peltola tiivistää.
Elina Peltola valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 2017. Hän työskentelee sisätauteihin erikoistuvana lääkärinä Tampereen yliopistollisen sairaalan sisätautiklinikassa.
Lääketieteen lisensiaatti Elina Peltolan endokrinologian alaan kuuluva väitöskirja Long-term Prognosis of Patients with an Insulinoma tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 17.9.2021 klo 12 alkaen Arvo-rakennuksen auditoriossa F115, Arvo Ylpön katu 34, Tampere. Vastaväittäjänä toimii dosentti Leo Niskanen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Pia Jaatinen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.
Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2062-1
Kuva: Pekka Peltola