Hyppää pääsisältöön

Elina Hildén : Bussimatkustajien kokemusten ja odotusten pohjalta suunnittelutyökaluja julkisen liikenteen parantamiseen

Tampereen yliopisto
SijaintiKorkeakoulunkatu 1, Tampere
Hervannan kampus, Tietotalon auditorium TB109 sekä etäyhteydellä
Ajankohta30.10.2020 10.00–14.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Elina Hildén
Nykymaailmassa matkustaminen on osa jokapäiväistä elämää. Samaan aikaan kaupungit ympäri maailman tavoittelevat kestävämpää ja älykkäämpää tulevaisuutta. Ihmiset käyttävät yhä enemmän aikaa matkustamiseen, joten joukkoliikenteen palveluiden kehittäminen on keskeistä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta joukkoliikennepalvelut palvelisivat laajasti erilaisia matkustajia, kaikki palvelun kosketuspisteet on suunniteltava matkustajien tarpeet ja kokemukset huomioon ottaen. Elina Hildénin väitöskirjan tavoitteena on ollut luoda ymmärrystä kaupungin sisäisen bussiliikenteen matkustuskokemuksesta.

Taiteiden maisteri Elina Hildén tutki väitöskirjassaan bussimatkustajien tarpeita, kokemuksia ja odotuksia liittyen julkisen liikenteen palveluihin. Hän lähestyi aihetta bussimatkustajia osallistavilla kvalitatiivisilla tutkimuksilla: alustavalla haastattelututkimuksella, osallistavilla ideointityöpajoilla, syväluotaavilla ideointityöpajoilla sekä matkustuspäiväkirjatutkimuksella. Näihin osallistui yhteensä 68 eri ikäistä ja taustaista bussimatkustajaa Tampereelta ja Helsingistä. Tutkimukset toteutettiin kolmen vuoden ajanjaksolla 2016–2019 osana Living Lab Bus (LLB) -tutkimushanketta.

– Tavoitteena oli saada tietoa bussimatkustajien tarpeista ja odotuksista julkisen liikenteen palveluihin liittyen sekä ymmärtää bussimatkustuskokemusta kokonaisvaltaisesti. Väitöskirjatutkimuksen toisena tavoitteena oli kommunikoida tutkimusten löydökset sellaisessa muodossa, että niitä pystyttäisiin hyödyntämään uusia palveluita suunniteltaessa, Elina Hildén sanoo.

Palveluiden suunnittelun tueksi syntyivät suunnittelutyökalut, joiden avulla eri sidosryhmät voivat hyödyntää tutkimuksen tuloksia.

– Travel Experience Toolkit (T-rEX) -työkalupakki sisältää neljä suunnittelutyökalua, jotka kukin tukevat palveluiden kehittämistä suunnitteluprosessin eri vaiheissa. Bussimatkustuskokemusmalli visualisoi kokonaiskuvan. Context Cards -ideointikortit on puolestaan luotu ideoinnin monipuolistamiseksi. Matkustajan palvelupolku esittää palvelun kosketuspisteet, ja matkustajapersoonat auttavat ymmärtämään ja tuntemaan erilaisten matkustajien moninaisia tarpeita, Elina Hildén kertoo.

Hildénin kehittämät työkalut auttavat eri sidosryhmiä omaksumaan ihmiskeskeisen suunnittelun menetelmiä ja hyödyntämään niitä palveluiden suunnittelussa. Tutkimuksessaan hän myös testasi työkaluja työpajamuotoisesti neljän eri julkisen liikenteen sidosryhmän kanssa.

Porvoosta kotoisin oleva Hildén on suorittanut Taiteen kandidaatin tutkinnon Lapin yliopistossa ja Taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee Aalto-yliopistossa International Design Business Management (IDBM) -maisteriohjelmassa yliopisto-opettajana.

Taiteen maisteri Elina Hildénin tietotekniikan alaan kuuluva väitöskirja Studies on Travel Experience of Intra-city Buses: Supporting Service Design with Travel Experience Toolkit tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 30.10.2020 klo. 12 alkaen, Tietotalon TB109 salissa (Korkeakoulunkatu 1). Vastaväittäjänä toimii professori Turkka Keinonen Aalto-yliopistosta. Kustoksena toimii professori Kaisa Väänänen informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1724-9.

Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.

Kuva: Ville Eloranta