Hyppää pääsisältöön

Elina Haavisto: Läheisten rooli parantumattomasti sairaan potilaan sairaalahoidossa

Julkaistu 14.6.2022
Tampereen yliopisto
Elina Haavisto on hoitotieteen professori yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hänen keskeisiä tutkimusalueitaan on palliatiivinen hoito ja erityisesti läheisten osallisuus potilaan hoidossa.

– Läheisten osallisuudella potilaan palliatiivisessa hoidossa tarkoitetaan yhtäältä läheisten osallistumista sairaalassa ja toisaalta läheisten saamaa psykososiaalista tukea potilasta hoitavalta henkilökunnalta, Haavisto kertoo.

Läheiset ovat potilaan tärkeitä emotionaalisia tukijoita, minkä lisäksi he voivat osallistua potilaan fyysiseen hoitoon sekä hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Läheisten omat tuen tarpeet ovat luonteeltaan tavallisesti tiedollisia ja emotionaalisia, mutta myös fyysisiä, hengellisiä, taloudellisia ja hoidon palveluihin liittyviä.

– Läheisten osallisuus edellyttää aina potilaan suostumusta ja läheisten halua, hoitovan henkilökunnan osaamista ja positiivista asennetta, läheisten ohjaamista sekä fyysistä läsnäoloa mahdollistavaa ja yksilökeskeistä ympäristöä.

Osallisuus on tyypillisesti vähäistä, vaikka se on tutkimuksissa todettu tärkeäksi ja merkitykselliseksi niin potilaan, läheisten kuin henkilökunnankin näkökulmasta. Osallisuus muun muassa edistää potilaan hyvää oloa ja läheisten selviytymistä. Lisäksi se opettaa läheisille valmiuksia mahdolliseen kotihoitoon sekä rohkaisee heitä hoitamaan potilasta kotona.

– Tutkimuksen avulla voidaan tuottaa tärkeää ja tarpeellista tietoa palliatiivisen hoidon laadun, potilasturvallisuuden ja potilaan elämänlaadun parantamiseksi sekä läheisten osallisuuden lisäämiseksi vaikeassa elämäntilanteessa. Tutkimuksissa myös kehitetään erilaisia terveydenhuollon käytäntöä palvelevia konkreettisia työvälineitä, kuten arviointimittareita ja digitaalisia ympäristöjä hoitohenkilökunnan lisäkoulutukseen sekä läheisten kohtaamiseen.

Elina Haaviston yhteystiedot