Hyppää pääsisältöön

Eko-hyvinvointivaltio ja eettinen tekoäly saivat STN-rahoitusta

Julkaistu 20.6.2019
Tampereen yliopisto
kaupunkinäkymä junaradalle
Tampereen yliopisto on saanut rahoitusta kahdesta strategisen tutkimuksen ohjelmasta: Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER) ja Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT).

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta neljässä ohjelmassa yhteensä noin 51 miljoonaa euroa. Ohjelmiin valittiin kaksitoista konsortiota eli hankekokonaisuutta. Valituissa hankkeissa korostuu pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin.

Kaikki ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2025 saakka.

Tietoa ja välineitä eko-hyvinvointivaltiota varten

Kohti eko-hyvinvointivaltiota. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden orkestrointi (ORSI) -hanke kuuluu STEER-ohjelmaan. Hankekokonaisuutta johtaa sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö Tampereen yliopistosta ja yhtenä partnerina on julkisen talousjohtamisen professori Eija Vinnari Tampereen yliopistosta. Mukana on lisäksi tutkimushankkeet Aalto-yliopistosta, Suomen ympäristökeskuksesta ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:lta.

Tulevan vuosikymmenen kuluessa yhteiskuntien täytyy sopeuttaa toimintansa ympäristön asettamiin rajoihin pitäen samalla huolta siitä, että politiikkaratkaisut ja toimenpiteet ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja tasapuolisia. Hyvinvointivaltioiden tulee muuttua eko-hyvinvointivaltioiksi. Nykyiset sektoroituneet politiikkavälineet, hallintamallit ja tutkimus eivät tue tätä siirtymää riittävällä tavalla.

ORSI-hanke tuottaa tutkittua tietoa ja välineitä, joiden avulla julkinen valta pystyy tehokkaasti ohjaamaan yhteiskuntaa kohti eko-hyvinvointivaltiota. Samalla se luo uutta tietoa eko-sosiaalipolitiikan normatiivisesta perustasta ja eettisistä käytännöistä.

Yhteistyötahojensa kanssa projektin tutkijat kehittävät vaikuttavuusperustaisia ohjaustyökaluja, hallinnan malleja sekä skenaarioita keskittyen erityisesti julkisen budjetointiin, urbaaneihin innovaatioihin, liikenteeseen, kiertotalouteen ja kulutukseen.

Eettistä tekoälyä yhteiskunnan ohjaukseen

STEER-ohjelmaan kuuluu myös Eettinen tekoälyn hyödyntäminen yhteiskunnan ohjauksessa (ETAIROS) -konsortio. Sitä johtaa tietojenkäsittelyopin professori Jyrki Nummenmaa Tampereen yliopistosta. Mukana on myös Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopiston sekä VTT:n ja Forefront Oy:n tutkimushankkeet.

ETAIROS-hankkeen tavoitteena on hyödyntää eettisesti tekoälyä yhteiskunnan ohjauksessa. ETAIROSin tavoitteet ovat 1) kehittää teoreettisesti ja empiirisesti perusteltu lähestymistapa tekoälyn ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten kehityksen ja käytön ohjaamiseen; 2) tuoda esiin uudenlainen tietämys tekoälyn eettisen ja vastuullisen käytön kontekstikohtaisista haasteista, mahdollisuuksista ja esteistä; 3) tuottaa testattuja suunnittelu- ja koneopetusprosesseja eettiselle tekoälylle, 4) tuottaa empiirisesti perusteltuja hallintotapoja ja -käytäntöjä tekoälyn käyttöön.

Näiden panosten odotetaan muodostavan avaimet sosiaalisesti kestävälle strategiselle suunnittelulle, politiikalle ja tekoälyn sääntelylle. ETAIROS tukee julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden eettistä itsesääntelyä ja yhteiskunnan ohjausta erilaisilla yhteistyömuodoilla.

IDA tutkii datavetoista kulttuuria

Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa (IDA) -hankekokonaisuus kuuluu Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa -ohjelmaan. Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasosen johtamassa konsortiossa ovat mukana Tampereen yliopistosta sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen ja viestinnän ja median tutkimuksen professori Kaarina Nikunen. Hankekokonaisuuteen kuuluu myös Aalto-yliopiston ja Åbo Akademin tutkimukset.

IDA tarkastele kriittisesti datafikaatiota nykyisessä digitaalisessa taloudessa kysyen, kuinka se koetaan, kuinka sitä tulkitaan ja vastustetaan, sekä millaiset yhteiskunnallisesti kestävät ratkaisut ovat mahdollisia.

Konsortio erittelee ensimmäiseksi datavetoisen kulttuurin vaikutusta ihmisten erilaisiin rooleihin ja suhteisiin, sekä tähän liittyviä haavoittuvaisuuksia. Toiseksi se tutkii, kuinka intiimiys toimii kiistanalaisena resurssina datavetoisessa työssä, julkisissa työurissa ja sosiaalisissa suhteissa. Kolmanneksi IDA tarkastelee ja kehittää demokraattisia keinoja henkilökohtaisen datan hallintaan, jakamiseen ja käyttöön.

Strategisen tutkimuksen hankkeet

Rahoituspäätökset Suomen Akatemian sivuilla