Hyppää pääsisältöön

Dream Team syntyi opiskelijoiden ideasta

Julkaistu 14.6.2019
Tampereen yliopisto
Martti Ketola, Emma Hinkka, Sini Sippola ja Riku Rantanen
Martti Ketola, Emma Hinkka, Sini Sippola ja Riku Rantanen saivat yritysyhteistyön kautta arvokasta kokemusta.
Keväällä kauppatieteiden opiskelijat suunnittelivat rekrytointikampanjan Goforelle. Opiskelijoiden ideana oli rekrytoida yhden ihmisen sijaan kokonainen tiimi.

Kauppatieteiden opiskelijat aloittivat helmikuussa Organisaation kehittäminen ja konsultointi –kurssin. Kurssin aikana opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä ratkaisuja yritysten esittämiin haasteisiin.

Yksi yrityksistä oli digitalisaation asiantuntija Gofore, jonka rekrytointikampanjan suunnitteli opiskelijanelikko Emma Hinkka, Martti Ketola, Sini Sippola ja Riku Rantanen. Konsultoitavat yritykset arvottiin opiskelijaryhmien kesken.

– Meidän tehtävänä oli konsultoida oikeita yrityksiä. Mukana oli useampi yritys, joilla kaikille oli oma keissi, johtamista pääaineenaan opiskeleva Hinkka toteaa.

Rekrytointikampanjan suunnittelu oli keväällä iso projekti opiskelijoille.

– Näimme paljon vaivaa ryhmänä. Parhaimmillaan nähtiin joinakin viikkoina joka arkipäivä. Yritimme porukalla sparrata toisiamme. Halusimme parhaan mahdollisen tuloksen asiakkaalle, Hinkka kertoo.

Gofore
Opiskelijoiden ideoima rekrytointikampanja on ollut näyttävästi esillä useissa kaupungeissa. Kuvassa Helsingin rautatieasema.

Konsultointi oli opiskelijoille uusi kokemus

Helmikuussa alkanut projekti kesti opiskelijoiden osalta kolme kuukautta. Ensimmäisessä tapaamisessa Gofore kertoi opiskelijoille arvoistaan ja rekrytointikampanjan kohderyhmästä.

Tämän jälkeen opiskelijat kehittivät ensin omalla porukallaan useita erilaisia ideoita rekrytointikampanjaksi. Näistä ideoista Gofore valitsi kolme parasta, joita opiskelijat lähtivät kehittämään edelleen. Lopulta yritys valitsi kolmen suunnitelman joukosta parhaan ratkaisun.

Opiskelijoiden oivallus oli rekrytoida tiimi yhden työntekijän sijaan. Dream Team -nimellä kulkevassa kampanjassa esitellään joukko kolmen hengen ryhmiä, joiden jäsenet ovat tunnettuja joltain elämän osa-alueelta. Kolmikko Arya, Jon ja Sansa on tuttu televisioviihteen ystäville. Kuningaslajin seuraajat puolestaan tuntevat nimet Zinedine, Thierry ja Franck.

– Onnistuimme mielestäni tosi hyvin. Ollaan ylpeitä lopputuloksesta, hyvillä mielin ollaan katsottu kaduilla mainoksia. Erityisen tyytyväinen olen meidän tiimin toimintaan. Kukaan ei ollut aiemmin konsultoinut yrityksiä, eikä hirveän hyvin tunnettu toisiamme ennen tätä, Hinkka toteaa.

Rekrytointikampanjan visuaalisen ilmeen suunnitteli mainostoimisto opiskelijoiden idean pohjalta.

Gofore hakee kokonaista tiimiä

Goforen rekrytoinnista ja työnantajamielikuvasta vastaava Anni Roinila on erittäin tyytyväinen opiskelijoiden panostukseen.

– Tosi jouhevasti sujui projekti. Ensimmäisellä kerralla istuttiin alas ja puhuttiin meidän odotuksista ja arvoista, joita edustamme. Puhuimme myös aiemmista kampanjoista ja siitä, mitkä asiat ovat meille tärkeitä, Roinila kertoo.

Kampanjan tavoitteena on tietenkin auttaa Goforea rekrytoimaa osaavaa työväkeä, mutta samalla se pyrkii muuttamaan käsitystä työnhausta: perinteisesti yritys hakee yhtä työntekijää, mutta tällä kertaa tavoitteena on rekrytoida kokonainen tiimi.

– Työnhakuprosessi on ollut niin kauan niin samanlainen. Haluamme rekrytoida unelmatiimejä. Sellaisia tekijäporukoita jotka jo tietävät toimivansa hyvin tiiminä ja palavat halusta työskennellä yhdessä. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa vanha opiskelijaporukka, joka on hajonnut valmistumisen jälkeen, Roinila toteaa.

Lopputulos oli Roinilan mielestä erittäin onnistunut.

– Musta se on ihan sairaan siisti. Opiskelijat tekivät kyllä erinomaista työtä.

 

Teksti: Jaakko Kinnunen
Kuvat: Anni Roinila & Mikko Ovaska

 

Goforen kampanja