Hyppää pääsisältöön

Digitalisaatiosta voimaa koulutukseen

Julkaistu 21.3.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Eye on TAMK, intraversio.
Tampereen ammattikorkeakoulun yksiköt ovat jälleen yhdistäneet voimansa järjestääkseen monialaisen kansainvälisen viikon. Osallistujat saavat mahdollisuuden tutustua uusiin aiheisiin ja yhteistyömahdollisuuksiin, syventää osaamistaan ja jakaa ideoitaan ja käytäntöjään kansainvälisten kumppanien kanssa.

Kahden vuoden koronarajoitusten jälkeen TAMK avaa jälleen ovensa Eye on TAMK 2022 -viikolle, joka järjestetään 4.8.4.2022. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla yli 130 vierasta eri puolilta maailmaa saapuu viideksi päiväksi TAMKin pääkampukselle ja Mediapoliksen kampukselle.

Suurin osa osallistujista tulee Euroopasta, mutta tapahtuman verkko-osuuteen osallistutaan myös monista muista maanosista. Alakohtaiset ohjelmat tarjoavat mielenkiintoisia luentoja, työpajoja ja hanke-esittelyjä TAMKista ja partnerioppilaitoksista. Viikon yksityiskohtaisempi ohjelma julkaistaan lähempänä tilaisuutta.

Hybridiseminaari kampuksella ja verkossa

Tänä vuonna Eye on TAMK -viikko järjestetään pääosin TAMKin pääkampuksella, mutta myös Mediapoliksen kampuksella on ohjelmaa. Keskiviikkona 6.4. järjestetään hybridiseminaari teemalla Digitalisaation voima korkeakouluissa. Osallistujat voivat tulla paikan päälle TAMKin juhlasaliin tai seurata striimia etänä.

Tilaisuuden pääpuhuja on TAMKin Liiketalous ja media -osaamisyksikön lehtori Mark Curcher. Hänen esityksensä Perverse or Metaverse? An examination and reflection on the Power of Digitalization tarkastelee kriittisesti digitalisaatioon liittyviä teemoja korkeakouluympäristössä.

– Kouluttajana haluan puheenvuorollani herättää ajatuksia ja rohkaista reflektioon. Me teemme tulevaisuuden, Mark Curcher korostaa.

Monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa

Eye on TAMK 2022 -viikko sisältää myös monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa ja aikaa keskusteluihin. Osallistujat pääsevät verkostoitumisen ohessa tutustumaan suomalaiseen luontoon ja kulttuuriin.

TAMKin musiikin opiskelijat järjestävät konsertin Yo-talolla tiistai-iltana, ja korkeakouluyhteisön tapahtumatilaan Paidiaan Nokia Arenalla järjestetään tutustumiskäynti keskiviikkona.

Pääkampuksen avoimeen tilaan G00-01 voi kuka tahansa saa tulla keskustelemaan osallistujien ja kansainvälisten vieraiden kanssa.

Viikko tarjoaa tilaisuuden verkostoitua kansainvälisesti, jakaa ideoita ja oppia partnerioppilaitosten opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Kansainvälinen viikko on myös loistava tilaisuus kotikansainvälistymiseen.

– Moninaisuuden ansiosta ymmärrämme paremmin muita näkökulmia ja tutustumme uusiin ideoihin. Suhtaudu avoimesti ja kriittisesti erilaisiin tapoihin nähdä maailma, Mark Curcher neuvoo Eye on TAMK 2022 -viikon osallistujia.

 

Teksti: Dimitra Panopoulou-Huovila

Kuva: Minttu Rantanen