Avoimet työpaikat TAMKissa

Avoin tehtävä TAMKissa: Rehtori-toimitusjohtaja

TAMK
Haemme Tampereen ammattikorkeakouluun toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan aikaisemmin

Rehtori-toimitusjohtajaa kasvattamaan korkeakouluyhteisön vetovoimaa.

Tampereen korkeakouluyhteisön muodostavat Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK). Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n pääomistaja on Tampereen korkeakoulusäätiö. TAMK on monialainen ja arvostettu kouluttaja, työelämän kehittäjä ja yhteistyökumppani, jonka vaikuttavuus näkyy erityisesti Pirkanmaalla, mutta myös kansallisesti ja kansainvälisesti. TAMKin organisaation muodostavat seitsemän osaamisyksikköä ja neljä palveluyksikköä. Strategista ja operatiivista toimintaa johtaa viisihenkinen johtoryhmä. Opiskelijoita on noin 10 000, henkilöstöä noin 700, yhtiön liikevaihto on noin 70 miljoonaa euroa.

Oletko sinä ennakkoluuloton uudistaja ja vaikuttava yhteistyön rakentaja? Tule vahvistamaan Suomen toiseksi suurimman monialaisen ammattikorkeakoulun näkyvyyttä ja vaikuttavuutta työelämän arvostamana yhteistyökumppanina, kouluttajana ja innovaattorina.

Rehtori-toimitusjohtaja vastaa ammattikorkeakoulumme toiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja tuloksellisuudesta sekä strategisten tavoitteiden saavuttamisesta TAMKin hallituksen linjausten mukaisesti. Kiinteä yhteistyö yliopiston ja alueen toimijoiden kanssa tuottaa kehittämishankkeita, uudistavaa ja soveltavaa tutkimustoimintaa sekä uudenlaisia oppimisen ja opettamisen muotoja. Uskomme, että innostut visiostamme: vaikuttavuutta yhdessä! Kiinnostavat koulutusalat, tasokas opetus ja hyvä maine tekevät meistä suositun ammattikorkeakoulun. Johtoryhmäsi kanssa luotsaat TAMKia kasvavaan kansainvälistymiseen ja ketterään kehittymiseen. Vahvistat omalla toiminnallasi kilpailukykyämme ja toimintamme tavoitteellisuutta. Olet hallituksen kumppani ja strategisen tahtotilan edistäjä.

Odotamme sinulta kokemusta ja näyttöjä asiantuntijaorganisaation tuloksellisesta johtamisesta. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot ja verkostot. Työelämälähtöinen ja avarakatseinen ajattelutapasi tukee ideoiden vientiä toteutukseen. Sinulla on kokemusta kansainvälisestä toiminnasta tai yhteistyöstä. Olet ajan hermolla ja edistät digitalisaation tukemia joustavia toimintatapoja. Et ole vain strateginen ajattelija vaan myös käytännönläheinen toimeenpanija. Ajattelet asiakaslähtöisesti. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa ja heidän menestymisensä ovat sydäntäsi lähellä.

Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, ja tohtorintutkinto katsotaan tehtävässä eduksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle Tampereen korkeakouluyhteisön innostavan ja yhteistyöhenkisen tuen työssäsi. Pääset johtamaan kunnianhimoisesti kehittyvää ammattikorkeakoulua osaavien ammattilaisten kanssa. Henkilöstömme on sitoutunutta ja yhteen hiileen puhaltavaa. Vastaamme työelämän muuttuviin tarpeisiin joustavasti, ja pääset kehittämään meistä edelleen jatkuvaa oppimista palvelevaa, kansainvälisempää ja halutumpaa kumppania.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään 18.8.2020 osoitteessa www.mercuriurval.fi (viite FI-15321). Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalin konsultti Seija Malmi, p. 040 522 5330, seija.malmi [at] mercuriurval.com (). Haku on julkinen, hakijoiden nimet julkaistaan vain pyydettäessä.