Hyppää pääsisältöön

Arkkiatri nuorille lääkäreille: Iloitkaa työstänne, eläkää täyttä elämää!

Julkaistu 13.12.2021
Tampereen yliopisto
lääkärien valajuhla yliopiston juhlasalissa, arkkiatri puhuu
Arkkiatri Risto Pelkonen esitti tervehdyksensä valmistuneille.
Tampereen yliopistosta tänä vuonna valmistuneet lääkärit vannoivat lääkärinvalansa lauantaina 11. joulukuuta. Tilaisuuteen yliopiston juhlasalissa osallistui lähes sata valmistunutta.

— Elämä on elämistä varten. Hyvä elämä versoo toisten parissa, tieteen ja taiteen arvostuksessa ja luovan joutilaisuuden parissa, totesi arkkiatri Risto Pelkonen ja kehotti nuoria lääkäreitä iloitsemaan työstään ja elämään täyttä elämää.

Paitsi valmistuneita, arkkiatri onnitteli myös koko yliopiston väkeä, joka on kasvattanut nuorista lääkäreistä ammattinsa osaavia, sivistyneitä tulevaisuuden tekijöitä.

Puheen nuorille lääkäreille piti tampereenkielisenä terveysvalistajna tunnettu tenure track -apulaisprofessori Vappu Rantalaiho. Hän puhui lääkärinvalan sisällöstä.

— ”Päämääränäni on terveyren ylläpitäminen ja eristäminen, sairauksien ehkäseminen sekä sairaitten parantaminen ja kärsimystel lievittäminen.” Tää on nyj jotakin niin suurta, että meinaa syrän pakahtua. Näin se tosiaam menee. Tämmöttissä hommissa sitä saa päivästä toiseeh hääriä.

— Mutta sitten toisaalta ahristaa tää suuruus. Hualestuttaa teikäläistej jaksamine. Joka tuutista tulee kunka nuaret uupuu. Jotenka muistakaa, ei tarttev vetää ihan kypällä koko aika. Kasi riittää. Kyä voi terveyttä eristää, sairauksia parantaa ja kärsimyksiä liäventää sillai semistikki. Ei tartte täräyttää joka ainoota Käypä hoiron kapiittelia kerrasta kuntoon. Kaiken tärkeentä on että kuuntelette potilasta, ja sej jälkeen löysäätte sitä omaa pipaanne pikkasen ennen kun alatte hommiin, Rantalaiho sanoi.

Valmistuneen lääkärin puheen piti Riku Metsälä.

— Jos nyt pohditaan kurssilaistemme tilannetta tänä syksynä, löytyy rivistä tohtoriksi väitelleitä, erikoistumispaikan suosituille erikoisaloille saaneita, keskussairaalojen yöpäivystyksistä vastaavia lääkäreitä, ylilääkärin viransijaisuutta hoitavia kollegoja, terveysteknologia-alan pörssiyhtiön johtajia sekä edustukset niin Lääkäriliiton kuin Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin valtuuskunnissa, Metsälä totesi.

— Yhtä lailla rivissä istuu neuvolakäynneillä potilaan roolissa olleita tuoreita perheellisiä, intohimoisia muusikoita ja urheilijoita, toista alaa opiskelevia ja rohkeita suunnannäyttäjiä perinteisten työsopimusten muuttamisesta joustavampaan suuntaan, vaikka sitten oman irtisanoutumisen kautta.

— Nämä asiat eivät näy CV:ssä, mutta työkulttuuriin suurimmat vaikutukset tehdäänkin ammattikunnan arvopohjan muutoksissa, työsidonnaisuudesta kohti omannäköistä elämää ja työelämää, Metsälä totesi.

Tervehdyksensä esittivät myös dekaani Tapio Visakorpi ja vararehtori Marja Sutela. Valakaavan esilukijana toimi Suomen Lääkäriliiton piiriylilääkäri Anna Siitonen.

Kuva: Jukka Lehtiniemi

Lisätty Riku Metsälän puhetta koskeva osuus klo 15.23