Hyppää pääsisältöön

APC-tukirahoitus apurahatutkijoille päättyi vuodenvaihteessa 2020

Julkaistu 27.1.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
verkkokurssi
Neljän kuukauden pilottivaiheen aikana testattiin APC-tukirahoituksen myöntökriteerien ja kirjoittajamaksujen keskitetyn maksamisen mallin toimivuutta. APC-tukirahoitusprojekti päättyi 31.12.2020 ja samalla päättyi myös apurahatutkijoiden mahdollisuus hakea APC-tukirahoitusta kirjoittajamaksuihin.

Tampereen yliopiston kirjasto pilotoi syksyllä 2020 avoimesta julkaisemisesta aiheutuvien kirjoittajamaksujen maksamista keskitetysti APC-tukirahoituksen muodossa. Pilottivaiheen kohderyhmänä olivat syksyllä Tampereen yliopistossa apurahatutkijoina työskentelevät ja sitä varten resurssisopimuksen yliopiston kanssa solmineet tutkijat, joiden tieteellinen artikkeli hyväksyttiin julkaistavaksi syksyn aikana.

Pilottivaiheen aikana APC-tukirahoitusta haettiin aktiivisesti ja myönsimme rahoituksen kymmenelle kriteerit täyttäneelle apurahatutkijalle, joiden artikkelit julkaistaan avoimesti heidän valitsemissaan julkaisukanavissa. Saimme kiitosta siitä, että apurahatutkijoiden työskentelyä tuetaan maksamalla avoimesta julkaisemisesta aiheutuvia kirjoittajamaksukuluja tutkijoiden puolesta. Tämän lisäksi saimme palautetta sekä apurahatutkijoilta että muilta yliopistoyhteisön jäseniltä valitsemistamme myöntökriteereistä ja haluammekin kiittää palautetta antaneita hyvistä huomioista. Palaute ja projektin aikana kertynyt tietämys otetaan huomioon kirjoittajamaksujen maksamiseen liittyvässä, edelleen jatkuvassa kehitystyössä.

Vuonna 2021 on tulossa muutoksia Suomen Akatemian rahoitusta vuoden 2021 hauissa saavien tutkimusprojektien kirjoittajamaksujen maksamiseen. Suomen Akatemian tulevien hakujen käytänteiden mukaan tutkijat eivät enää sisällytä rahoitushakemuksiinsa avoimeen julkaisemiseen liittyviä kuluja. Näiden tutkimusprojektien julkaisukulujen maksamisesta vastaa kirjasto. Muutos ei koske jo käynnissä olevia Suomen Akatemian rahoittamia projekteja tai aiempien ehtojen mukaan myönnettyä tutkimusrahoitusta. Uutinen Suomen Akatemian rahoittamien projektien kirjoittajamaksujen uusista käytänteistä Tampereen yliopistossa (linkki https://intra.tuni.fi/content/news/22427).

Korkeakouluyhteisöön affilioituneilla tutkijoilla on edelleen käytössään laaja valikoima alennuksia kirjoittajamaksuihin sekä mahdollisuus hyödyntää kirjoittajalle maksutonta avointa julkaisemista. Alennusten ehdot ja ohjeet ovat avoimen julkaisemisen oppaassamme (linkki https://libguides.tuni.fi/avoin-julkaiseminen/alennukset). 

 

Lisätietoja: oa [at] tuni.fi (oa[at]tuni[dot]fi)